Loppuvuoden TOP

Olen näemmä suorastaan surkea pitämään lupauksiani, erityisesti näiden kuukausittaisten TOP-listojen päivittelyssä. Viimeisin listaus on lokakuulta, marras-joulukuu siis puuttuu välistä kokonaan. No, ehkä ne menee samassa postauksessa - tuskinpa sitä on niin hirveän aikaansaavia oltu siihen aikaan.

Marras-joulukuussa ei suinkaan tässä taloudessa kuunneltu joululauluja vaan klassista musiikkia ja leffasoundtrackeja, aivan kuten tapoihin kuuluu. Siinä pari päivää joulun ennen/jälkeen saattoi listoilla pyöriä Tapani Kansan ja Vesa-Matti Loirin versiot tutuista joulubiiseistä, mutta siinäpä se. Ei ole joulurallatukset minua varten.

Marras-joulukuun TOP

Qais Akbar Omarin kirjoittama Yhdeksän tornin linnake on kannen mukaisesti afgaanipojan tarina. Kirja alkaa Qaisin lapsuusvuosista ja ajasta ennen Afganistanin sotatilaa ja levottomuuksia, kertoen meille länsimaalaisillekin hyvin vieraasta kulttuurista ja siitä, millainen Afganistan oli ennen nykyistä tilaa. Kirjassa edetään kronologisesti ja kerrotaan samalla Qaisin perheen tarinaa. Kirja sijoittunee 80-luvulta aina 90-luvun lopulle.

Itse olen aina ollut kiinnostunut myös Lähi-idän maista, eihän sitä suotta sanota, että matkailu avartaa. Myös Afganistan kuuluu niihin valtioihin, joissa mieluusti joskus kävisin jos maan poliittinen tilanne ei olisi niin epävakaa ja jos maa olisi turvallisempi. Kirja kyllä todella avaa lukijan silmiä siitä, millainen paikka Afganistan oli asua ennen 90-lukua, ja millaiseksi maa muuttui taliban-liikkeen aikana. Jossain määrin kirja myös ärsyttää lukijaa (ainakin minua) sillä, miten ihmiset voivat uskontoon vedoten tappaa ja ahdistaa kansan pois kodeistaan. Mutta sitähän tämä maailma on. Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan - hieno tarina, joita harvemmin tulee vastaan.

Jos Afganistanin asiat kiinnostavat muuten, niin suosittelen tsekkaamaan blogin 1001 Kabul, joka kertoo suomalaisnaisen elämästä Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa. Äärimmäisen mielenkiintoinen blogi - täysin eri maailmasta kuin mihin on tottunut. Tässä blogissa pistetään asioita niin sanotusti vähän eri perspektiiviin.


Aloitin loppuvuodesta kaverin kanssa Gothamin, nimenomaan kaverin suosituksesta. Aika jännä, etten ollut vielä tätä sarjaa tsekannut kun kuitenkin kaikki supersankari-aiheiset sarjat olen likimain katsonut (paitsi Luke Cage!). Toisaalta, Gotham-sarjassa ei varsinaisesti ole päähenkilönä supersankaria vaan poliisi...

Gotham kertoo nimensä mukaisesti Gothamista ja tarinassa keskitytään GCPD:n (Gotham City Police Department) toimintaan, erityisesti kahden rikosetsivän toimintaan. Batman-leffoistakin tuttu James Gordon elelee tässä sarjassa nuoruusvuosiaan ja selvittää rikoksia yhdessä partnerinsa Harvey Bullockin kanssa. Sarjassa nähdään myös nuori Bruce Wayne (aka Batman) sekä lukuisia muita Batmanista (erityisesti sarjakuvista) tuttuja hahmoja.

Ja minä tyypilliseen tapaan koukutuin heti. Odotin sarjan olevan tylsä, juoneltaan samanlainen kuin kaikki muutkin rikossarjat sekä kaikkea muuta kuin kiinnostava, mutta jouduin muuttamaan mielipiteeni. Juoni on mukaansatempaava, hahmot mielenkiintoisia ja jaksot riittävän vaihtelevia. Ja vaikka Gotham tunnetusti onkin melko synkkä paikka (ainakin Batman-leffojen mukaan), on tässä versiossa nähtävissä myös päivänvaloa ja jopa huumoria!


The Crown, voi että! Yksi viime vuoden parhaimpia ja mielenkiintoisimpia sarjoja (olenkohan sanonut näin joka sarjan kohdalla? Seuraavan kohdalla pakko hokea samaa...!). Ja ihan syytä ollakin, onhan The Crown Netflixin isoimmalla budjetilla tuotettu sarja. Ja ihan mielettömän hyvä.

Ennen loppuvuotta, olin henkilö, joka ei ole kiinnostunut kuninkaallisten hömpötyksistä ja elämästä - tällaisena historiafriikkinä olen skipannut nämä kuninkuusasiat ihan tyystin ja tietoni rajoittui suurinpiirtein siihen, kuka on tämänhetkinen kuningatar Briteissä. Nyt on tullut kuitenkin tsekattua läpi jos jonkinnäköistä kuninkaallisista kertovaa kuvaa ja mielenkiinto on herännyt. Ei, en vieläkään jaksa lukea juoruja tämänhetken kuninkaallisten elämästä, mutta tällainen valtapeli ja oikea fakta kiinnostaa.

The Crown keskittyy reilu parikymppisen Elizabeth II:sen (eli siis nykyisen kuningattaren) valtaanastumiseen. Sarjassa kuvataan politiikan ja edustustehtävien lisäksi hyvin myös kuningatarperheen normaalia arkea ja elämää. Sarjassa esiintyy esimerkiksi myös Sir Winston Churchill, joka tuohon aikaan toimi pitkään Britannian pääministerinä.

Minulla ei ole tästä sarjasta mitään pahaa sanottavaa. Mielenkiintoinen, mukaansa tempaava, huolella tehty. Näyttelijätkin näyttävät lähestulkoon siltä, miltä pitäisi. Kiva kerrankin katsoa sarjaa, jossa rahalla ei ole mässäilty, mutta sitä on ohjelman tekoon käytetty niin, että ohjelmasta on saatu todenmukainen. Ehdoton suosikkini oli Winston Churchillia käsittelevä jakso kauden loppupuolelta.


Toinen suosikkini viime vuodelta - Westworld. En ole ihan satavarma, katsoinko sarjan oikeasti tammikuun alussa vai joulukuun lopussa, mutta katsottu se on kuitenkin, ja itseasiassa vielä kaksi kertaa. Vähän nihkeästi suhtauduin alkuun sarjaan, sitä oli kehuttu paljon ja trailerin perusteella sarjasta ei juuri saa mitään irti. Mutta herranen aika kun se tempasi mukaansa - en voinut lopettaa sarjan katsomista kun se oli niin älyttömän hyvä! Taattua HBO:ta!

Mitenköhän Westworldin juonikuvioita kuvailisi mahdollisimman yksinkertaisesti? Sarja perustuu Westworld-'teemapuistoon', jonka henkilöt (hostit=isännät) ovat tekoälyjä, robotteja, tietämättä itse sitä. Puistossa vierailevat taas tietävät hostien olevan hosteja. Sarjassa paneudutaan syvemmin tiettyjen hostien päivittäiseen elämään, muutamiin tiettyihin vieraisiin sekä valvontapuolen koukeroihin. Ensimmäiset pari jaksoa saattaa olla vähän what the fuck-asenne, mutta kun sarjan idean sisäistää, siihen ei voi olla jäämättä koukkuun!

Katsoin itse tosiaan sarjan vielä kaksi kertaa. Toisella kerralla sarjasta aukeni jotain pikkujuttuja, jotka oli ekalla kerralla jääneet huomioitta. Senkin suhteen siis mahtava tarina, jonka juoneen on oikeasti nähty vaivaa. Ihan loppumetreille asti sarja jaksoi yllättää. Suosittelen.









Sergei Prokofjevin säveltämän baletin Romeo & Julia yksi osio Dance of the Knigts tuli tutuksi Gotham-sarjan kakkoskauden viimeisen jakson viime minuuteilla. Ensimmäinen ajatus mahtipontisen sävelmän pyörähtäessä soimaan oli, missä olen tämän kuullut aiemmin? Ehkä en missään, mutta sen jälkeen tuli googlattua koko kappale ja pääsihän se soittolistalle, samoin kuin muutama muukin saman baletin kappale.

Ghost B.C. on hieman eri sarjaa edellisen kanssa. Koko bändin genre hyppää kauas klassisesta, suoraan rockiin ja ehkä jopa astetta raskaampaan sellaiseen. Square Hammer ei olisi mun ykkösvalinta (koska Year Zero! <3), mutta ehkä lyriikoiltaan aavistuksen soveliaampi kuin suluissa mainittu kipale. Biisien sanat sisältävät paljon muunmuassa Luciferia ja Saatanaa sun muuta, mutta olen käsittänyt, että koko homma on aika suurelta osalta vaan hyvä läppä.

Hans Zimmer on vanha tuttu, useamman kerran tässäkin blogissa esitelty, joten tämä kaveri tuskin esittelyjä kaipaa. Ylempänä mainittu The Crown kuului suosikkeihini ennen joulua, aivan kuten sarjan tunnusmusiikkikin. Valitettavan lyhyt kappale on kyseessä, mutta tyypillistä ja legendaarista Zimmeriä.

Penny Dreadful-sarjan tunnusmusiikki Demimonde on Abel Korzeniowskin säveltämä ja harvinaisen addiktoiva. Sarjaa katsoessa musiikki jäi kyllä soimaan päähän. Jollain tavalla ehkä aggressiivisen tuntuinen kappale kuvastaa kyllä hyvin tätä outoa TV-sarjaa, joka yllätti sekä positiivisesti että negatiivisesti. Penny Dreadfulin soundtrackit on sarjan katsomisesta alkaen pyörineet aktiivisesti soittolistoillani.

Би-2 on nimensä mukaisesti venäläinen, jo 80-luvulla toimintansa aloittanut rock-bändi, jonka biisi Молитва tuli vastaan Spotifyn suosituksissa. Ja se vaan säväytti. Lieneekö syynä olleet nuo ihanat suhuässät, joita venäjänkielessä viljellään hyvinkin paljon. Ehkä olen hieman erikoinen, mutta venäjä laulettuna kuulostaa vaan hyvältä.

Saksalaisen indie-rock-bändin Tomten biisi Ich sang die Ganze Zeit von Dir on poikkeus listoillani, sillä en yleensä syty saksankieliseen musiikkiin (paitsi nyt perus-Rammstein tietty!). Jollain tavalla tarttuva kappale, eikä niin jäätävän kuuloista saksaa kuin mitä voisi kuvitella.

Lokakuun TOP

Lokakuu oli yllättävän kiva ajanjakso tälle vuodelle, näin sään puolesta. Nyt vasta marraskuussahan ne räntä- ja loskakelit alkoi kun taas lokakuussa oli viileää mutta kuivaa. Eli oikein optimaalinen keli pyöräillä töihin ja viettää työpäivien jälkeiset illat sisällä, Netflixin ääressä neuloen ja kynttilöitä poltellen. Ja niitä kynttilöitä on muuten ihan muutama kulunut! Joka ilta sytytän about kymmenkunta kynttilää palamaan kun ne vaan näyttää niin yksinkertaisen kivalta.

Lokakuussa sain myös harvinaisen paljon aikaiseksi käsityörintamalla, joskaan yksikään niistä ei tainnut blogiin asti ehtiä. En itseasiassa ole edes päätellyt yhtään lokakuussa valmistunutta työtä... Joululahjojen valmistus nimittäin alkoi, ja nytkin on kiire saada kaikki, mitä suunnittelin valmiiksi joulua varten. Saa nähdä miten käy.

Lokakuun TOP12

BBC:n The Night Manager on kyllä yksi loistavimmista minisarjoista, mitä olen katsonut. Saatoin kyllä sanoa samaa myös War & Peace-minisarjasta, joka muuten myös oli BBC:n minisarja, mutta tämä menee kuitenkin aivan eri kategoriaan. Näin sattumalta sarjan 'kansikuvan' selatessani sarjoja netissä, ja Tom Hiddleston sai minut tsekkaamaan trailerin. Leffan päärooleissa on Tom Hiddlestonin lisäksi myös Hugh Laurie, eli ei voi tämän näyttelijäkastin puolesta pahasti mennä pieleen!

Sarja kertoo yövahtina työskentelevästä miehestä, joka soluttautuu Hugh Laurien näyttelijän miljönääri-rikollisen elämään. Sarja, joka on täynnä hienoja maisemia, mielenkiintoisia juonikuvioita ja henkilöitä ja tietysti myös actionia. Sarja taisi pyöriä Suomessakin ihan tv-esityksessä nyt syksyllä, mutta jos se meni sivusuun, niin kannattaa koittaa tsekata jostain muualta. Tom Hiddleston tekee tässä sarjassa kyllä varmasti yhden elämänsä parhaimmista rooleista (saman roolin olisi muuten halunnut Brad Pitt, mutta eipä kelvannut Pitt sarjantekijöille!).



En tiedä, miten olen onnistunut missaamaan Band of Brothers-minisarjan. Suurena sotaleffojen ystävänä ja historiafriikkinä, olen yleensä hyvin tietoinen kaikesta sotiin liittyvistä sarjoista ja leffoista, mutta jotenkin Stephen Spielbergin ja Tom Hanksin tuottama Band of Brothers on onnistunut livahtamaan sormien välistä. Siksipä katsoin sen vasta lokakuun puolella. Sarjahan on ilmestynyt joskus 2000-luvun alkupuolella, ja siinä näyttelee paljon sellaisia näyttelijöitä, jotka varmasti siihen aikaan ovat olleet vähän vähemmän kuuluisia kuin nyt (mm. Damien Lewis, Michael Fassbender ym), mikä tekee sarjan katsomisesta entistä mielenkiintoisempaa.

Band of Brothers perustuu siis Stephen E. Ambrosen kirjoittamaan, liki samannimiseen kirjaan, ja kertoo Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioonan E-komppanian vaiheista toisen maailmansodan taisteluissa, alkaen ajalla ennen sotaa ja päättyen aina sodan loppumiseen asti. Sarjassa oikea sodankäynti alkaa Normandian maihinnousulla. Sarjassa esiintyvät henkilöt ovat ihan oikeita sotaveteraaneja, joiden haastatteluita näytetään sarjan jaksojen aluissa sekä sarjan lopussa. Raaka ja todenmukainen ovat sanat joilla sarjaa kuvailisin. Mutta niinhän se sotakin on.



Colin Firthin, Julianne Mooren ja Nicholas Houltin tähdittämä, vuonna 2008 ilmestynyt A Single Man sattui silmääni Netflixissä, leffavalikoimaa selaillessa. Leffa oli lueteltu kategoriaan 'palkitut', ja näyttelijöiden takia (jälleen) kiinnostuin katsomaan trailerin. Katsoin ylläolevaa traileria ehkä viisitoista sekuntia, jonka jälkeen päätin katsoa koko leffan. Tiesin jo siinä vaiheessa, että tämän leffan kanssa ei voi epäonnistua.

Colin Firthin esittämä George on high school-professori, ja myös homo. Hänen elämänkumppaninsa kuolee, ja leffassa keskitytään yhteen päivään Georgen elämästä. Vaikuttava, hyvin musiikein varustettu ja kerrassaan loistava leffa. Colin Firth on mahtava näyttelijä, mutta kyllä tässä varmaan on yksi hänen huippusuorituksiaan.



Marvelin Doctor Strange ilmestyi lokakuun lopussa ja vannoutuneena Marvel-fanina, olin tietysti ensi-illassa sitä katsomassa. Enkä joutunut pettymään. Marvel-leffana hieman poikkeavan tyylinen elokuva, jossa pääosaa näyttelee Benedict Cumberbatch. Leffa kertoo neurologi Stephen Strangesta, joka elämässä tapahtuneiden muutosten vuoksi lähtee etsimään apua ongelmiinsa Nepalista ja päätyy hieman eri ulottuvuuksiin, kuin mitä oletti. (Hyvä selitys joo, mutta en halua spoilata!)

Kovin Inception-tyylinen elokuva, varmasti tähän on otettu siitä vaikutteitakin, mutta silti jollain tapaa uniikki. Tykkäsin jälleen soundtrackeista sekä myös muista leffan näyttelijöistä Cumberbatchin ohella - Mads Mikkelsen oli aika mahti! Marvel-leffoista tietämättömille tiedoksi: leffa ei periaatteessa ole suoraa jatkumoa esimerkiksi Captain America-leffolle tai Avengerseille, mutta uusimmassa Captain Americassa on viittauksia Doctor Strangeen, ja tämän leffan jälkeen Doctor Strange tulee varmasti esiintymään jossakin ensi vuoden elokuvassa. Kokonaisvaltaisen elokuvaelämyksen varmistamiseksi, kannattaa ensin tsekata nämä vaatimattomat 13 Marvel Cinematic Universen leffaa. Hieman aikaavievää, mutta ei varmasti tarvitse pettyä!



Lokakuu oli kyllä hyvin Benedict Cumberbatch-painotteista, sillä Doctor Strange (ks. ylempänä) ilmestyi lokakuun lopussa leffoihin. Samoihin aikoihin kävin katsomassa myös National Theathre Live: Frankenstein -teatteriesityksen, jonka filmatisointi näytettiin Finnkinolla. Benedict Cumberbatch tuntui tupsahtelevan joka paikasta esiin. Liekö se syynä kun Youtube suositteli minulle ylläolevaa musiikkivideota, jossa myös - kappas vain - on Benedict Cumberbatch yhdessä Pink Floydin David Gilmourin kanssa esittämässä kappaletta Comfortably Numb. Joka muute on meikäläisen lempibiisi kyseiseltä bändiltä. Kyllä sopii Benedictin ääni yhteen David Gilmourin kanssa, ja jos en entuudestaan tietäisi Pink Floydia niin hyvin kuin nyt tiedän, en ehkä edes erottaisi laulajan vaihtuvan!








Katzenjammer on norjalainen indie/folk-bändi, jonka biisi Lady Marlene tuli jostain ihmeen syystä vastaan Spotifyssä, omalla soittolistallani, vaikken sitä sinne ollut lisännyt. Eipä tuo hirveästi haitannut, sillä biisi itsessään sytytti ja päädyin kuuntelemaan koko kyseisen levyn. Iloista rallatusta ja tosiaan melko folk-henkistä. Nyt bändin lähes koko levy on jaoteltu soittolistoilleni.

Edellämainittu A Single Man kuului ehdottomasti kuun lempileffoihin eikä myöskään leffan soundtrack jäänyt huomiotta. Ehkä vaikuttavin musiikki koko leffassa oli sekä elokuvan alussa että lopussa soinut Clock Tick. Musiikin säveltäjä on muuten sama kuin Penny Dreadfulin musiikeissa - Abel Korzeniowski - uusi nimi minulle.

Disturbed on varmaan aika monelle nimenä tuttu - se ei varsinaisesti kuulu bändeihin, joita kuuntelen. The Sound of Silence on vanha biisi, olen sen aiemminkin kuullut, mutta nyt vasta lisäsin sen soittolistalle, koska onhan se vaan niin älyttömän hyvä ja vaikuttava kappale.
Lord Of The Lost taasen on täysin vieras, saksalainen bändi, mutta Spotify on sitä ilmeisesti Disturbedin myötä suositellut ja yksi biisi päätyi soittolistalleni. See You Soon on raskaampi, hieman melankolinen kappale, jossa yllättäen lauletaan rakkaudesta ja sen menettämisestä.

The Golden Throne on brittibändi Templesin rallatus, jonka itse laskisin enemmän indieen kuin rockiin, mutta bändi kyllä väittää olevansa rock-bändi. Kovin samantyyppistä musiikkia mielestäni kuin esimerkiksi Arctic Monkeys.

Janet Devlin on irlantilainen, reilu parikymppinen laulajatar, joka ponnahti kuuluisuuteen Brittien X-Factor-ohjelmasta. Erikoisempi, hieman Birdy-tyyppinen ääni vetoaa ainakin minuun ja sopii erityisen hyvin kappaleisiin kuten Mad World, Hallelujah etc. Eipä ole tytön oma tuotantokaan hullumpaa, joskin nämä coverit kuuluvat omiin suosikkeihin.

Käsitöissä IN

Villasukat, joita on tullut tehtyä useampi pari sekä itselle että lahjaksi. Kaikki on tietysti esittelemättä blogissa, mutta ehkäpä sitten kun saan ne pääteltyä.

Kesän ja alkusyksyn TOP

Niin karua kuin se onkin, mutta kesä on ohi. Ja itseasiassa syksykin alkaa olla kohta lusittu. Winter is coming.

Nämä TOP-postaukset on valehtelematta mun suosikkipostauksia tässä blogissa, mutta silti en saa itseäni niskasta kiinni riittävän usein kirjoittelemaan näitä ja etsimään youtube-videot sun muut postauksia varten. En tiedä, onko näistä iloa muille, mutta itse ainakin tykkään palata ajassa taaksepäin katsomaan, millaista musiikkia esimerkiksi kuuntelin tiettyinä aikoina - tai mitä sarjaa juuri silloin tuijottelin. Täytyy koittaa petrata loppusyksyn ja talven aikana! Olisi sitten edes jotain postattavaa - käsityösaralla tuntuu olevan hiljaista...!

Kesällä selkeässä suosiossa oli indie-musiikki, tv-sarjat ja käsitöiden tekemättömyys. Katsoin aika harvoin leffoja eikä perjantai-leffapäivä-tavoitteeni todellakaan toteutunut joka viikko (harmi!). Toisaalta, kesäillat meni kuvatessa tai sitten kuvia käsitellessä, käsityöt jäi aikalailla toissijaiseksi. Työpäivien jälkeinen väsymys vei voiton, ja jos en istunut koneella kuvien ääressä tai ollut ottamassa niitä - makasin sohvalla katsoen jotain sarjaa Netflixistä.

Nyt alkusyksyllä on taas alkanut käsityöt kiinnostaa, etenkin kun heivasin käsityökirjahaasteeni pakollisen aikarajan. Tällä hetkellä on menossa syksysukkaprojektia ja muutaman keskeneräisen työnkin olen saanut loppuun. Jotenkin on kiva istua illalla sohvalle tuijottelemaan jotain hyvää sarjaa ja neuloa/virkata kynttilänvalossa kun ulkonakin on jo pimeää. Kesällä tai muulloin valoisan aikaan siitä tuntuu tulevan vaan kamala morkkis!

Mutta anyway, tässäpä on kesän-alkusyksyn suosikkeja.

Kesän ja alkusyksyn TOP15

Outlander, ah! Ihana brittisarja, jonka katsomista en kyllä kadu pätkääkään! Sarja perustuu Diane Gabaldonin kirjoihin (joita on ties kuinka monta - yhtäkään en ole lukenut, mutta eka tuli jo tilattua englanninkielisenä, odottamaan lukemista!) ja sijoittuu 1700-luvun Skotlantiin. Päähenkilö brittiläinen Claire päätyy 1700-luvulle, jossa kohtaa skotlantilaisklaanin jäseniä ja aivan erilaisen elämän kuin lähtötilanteessa vuonna 1945.

Outlander on ollut paljon puheenaiheena erityisesti neulepiireissä, koska sarjassa pukeudutaan pitkälti itse neulottuihin ja ommeltuihin vaatteisiin, kuten tuon ajan henkeen on kuulunut. Itse en noista tuontyyppisistä neuleista (ainakaan vielä) juuri perusta, mutta kivalta ne kyllä henkilöiden päällä näyttivät. Suosittelen kyllä Outlanderia - kaksi kautta on nyt ilmestynyt ja kolmatta odotellaan!

Yksi ehdottomasti vaikuttavimmista ja mielenkiintoisimmista minisarjoista, joita olen lyhyen elämäni aikana tuijottanut, on BBC:n War & Peace - 1800-luvun Venäjälle sijoittuva historiallinen ja ehkä aavistuksen romanttinenkin draama. Tästä tuli joskus puhetta töissä ja piti ihan googlata, että mistä kaikki niin puhuvat. Eipä tarvinnut kahdesti kehoittaa sarjaa aloittamaan, ja se tulikin katsottua melkein itsestään.

Ihan kerrassaan loistava sarja. Sarjahan perustuu Leo Tolstoyn samannimiseen kirjaan, joka onkin tituleerattu yhdeksi maailmankirjallisuuden merkittävimmistä teoksista. Sarja taas oli kerrassaan vaikuttava. Suosittelen. Tämän parissa ei mene aika hukkaan.



Showtimen uusi tv-sarja Billions kertoo miljardöörin ja oikeuslaitoksen välisestä kismasta. Sanotaanko näin, että kun pikkuveli suositteli sarjaa, en ollut järin innostunut. Damian Lewis tuli tutuksi Homeland-sarjassa, ja hieman ristiriitaisen ulkonäkönsä oli jossain määrin suurin syy sarjan katselun aloittamiseen. Kolme ekaa jaksoa oli kuolettavan tylsiä, mutta sitten alkoi tapahtua ja hupsheijaa, sarja tuntuikin loppuvan käsiin. En nyt järin hyvin osaa sarjaa kuvailla, mutta suosittelen tsekkaamaan ainakin trailerin ja mahdollisesti neljä ekaa jaksoa ennenkuin sarjan käy kokonaan teilaamaan!


Kukapa ei tykkäisi Robert de Nirosta? The Intern-leffa on vuonna 2015 ensi-iltansa saanut, hyväntuulinen draamakomedia. Leffa kertoo eläköityneestä ja vaimonsa menettäneestä Benistä, jonka elämä töiden loppumisen jälkeen on käynyt tylsäksi. Tästä syystä Ben hakeutuu harjoittelijaksi muotiverkkokauppaa, joka hakee nimenomaan eläkeiän ylittäneitä senioreita harjoitteluun. Kaikinpuolin mukava ja leppoisa katseltava, joka saa kenet tahansa hyvälle tuulelle. Tykkäsin!


Kongen av Bastøy eli englanniksi käännettynä King of Devil's Island on norjalainen, melko synkkätunnelmainen, vuonna 2010 ilmestynyt elokuva, jonka sattumalta bongasin Netflixistä. Norjalaiset leffat ovat osoittautuneet hyviksi, joten en missään vaiheessa olettanut leffan olevan huono - ja oikeassa taas olin. Hyvä, koskettava elokuva.

Leffa perustuu tositapahtumiin ja kertoo Bastøyn saaren poikavankilasta ja sen uusimmasta tulokkaasta Erlingistä. Saarella tapahtuva toiminta ei ole suuremmissa määrin soveliasta ja se selviää pian myös Erlingille. Leffa muistutti mielestäni kovasti yhtä suurimmista suomalaisista leffasuosikeistani; Tummien perhosten kotia. Toki Stellan Skarsgård näyttelijänä on ihan loistava, joskaan hänen norjankielensä ei ehkä taipunut niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Mikään iloinen leffa King of Devil's Island ei ole, ja vaatii ehkä tietynlaisen olotilan sen katsomiseen.


Tarviiko paljon sanoa tästä leffasta? Kesän pahin parhain itkuleffa! Leffa, joka todellakin kannatti mennä katsomaan yksin, ja jonka katsomiseen olisi pitänyt tajuta varata vähintään paketti nenäliinoja. Olis voinut tarjota vieruskaverillekin kun kirjaimellisesti koko elokuvateatterin sali vollotti leffan loputtua. En viitsi spoilata, joten traileri kannattanee katsoa ja sen jälkeen siis koko elokuva. Ja mieluusti yksin. Tai ehkä poikaystävän/miehen/kumppanin kanssa, jos hän ei häiriinny itkemisestäsi.

Ei tullut turhaan odotettua koko alkuvuotta tätä elokuvaa. Joka minuutin arvoinen.









Michele Bravin Mad World-biisi soi varsin ahkerasti soittolistoillani kesällä. Muistaakseni törmäsin siihen ensimmäisen kerran jonkun tv-sarjan yhteydessä ja ihastuin, ja nimenomaan tähän versioon. Tästä samasta kappaleestahan taitaa olla lukuisia eri tulkintoja, mutta mielestäni Michele Bravin vetämänä se vaan kuulostaa parhaimmalta. Lyriikatkin ovat harvinaisen osuvat.

Sistersin Pain of Salvation sekä Kwoonin I lived on the Moon -biisit ovat perusindietä - eli juurikin sellaista, mitä yleensä eniten kuuntelen. Sisters on virallisesti indierockia soittava seattlelainen bändi, ja Pain of Salvation on melko melodinen, ehkä jollain tapaa sarjojen ja leffojen soundtrackeja muistuttava kappale. Mielenkiintoinen kappale.
Kwoon taas on ranskalainen indiebändi, jonka biisi I Lived on the Moon on ihan eri sarjaa kuin edellinen. Biisi on rauhallinen, ja siinä korostetaan ehkä jossain määrin enemmän soittimia kuin laulua. Eniten tykkään tässä kappaleessa kertosäkeen melodiasta. Yllättävä, jollain tapaa surullinen, mutta silti niin miellyttävä.

Pakko mainita, että vaikka tässä nyt on Vain elämää-sarjan biisi, en ole seurannut enkä seuraa kyseistä tv-sarjaa. Kuitenkin, 'pakotettuna' katsoin ekan jakson uusimmalta kaudelta ja tämä Hectorin tulkinta Lauri Tähkän Tyttörukka-biisistä säväytti, ja on sen jälkeen soinut Spotify-soittolistallani. En siis ylipäätään tykkää juuri Lauri Tähkästä, mutta Hectorin äänelle hänen biisinsä varmasti kävisivät. Pahoittelut, että tässä on vaan lyhyt Youtube-pätkä - Spotifyssä on tosiaan koko biisi kuultavissa.

Sain katsottua Game of Thronesin uusimman kauden vasta nyt kesän aikaan ja rakastuin musiikkeihin. Miten en aiemmin älynnyt, miten hyviä biisejä sarjassa on? Sekä Youtubessa että Spotifyssä on soittolistansa GoT-soundtrackeille ja sieltä tämä Light of the Seven-kipale on bongattu. Hiton hyvä.

Aika harvoin iskee suomalainen indierock, mutta Lasten Hautausmaa on osoittautunut hyväksi. Tuulipuut on melko vauhdikas, ja bändille omaista, hieman Ultra Bra-tyyppistä tyyliä. Bändi olis vielä tulossa Jyväskylän Lutakkoon keikalle muistaakseni loka-marraskuussa, saa nähdä innostuisko ihan paikanpäälle.

Yksi koko kesän ultimate-suosikkeja ulkomaalaisissa kappaleissa oli espanjalaisen, valitettavasti jo lopettaneen Delafé y las flores azules -bändin kappale No te dejaré nunca más. Kiva, espanjankielinen rallatus, josta ainakin minä tule hyvälle mielelle (vaikken toki mitään ymmärräkään).

Muuta mukavaa kesältä

Budapest. Ja sen myötä hyvin huvennut tili ja polttava matkakuume.


Muse ♥ @ Ericsson Globe, Tukholma. Eipä siitä muuta tarvitse sanoa. Huikea show. (Ylläoleva video toki on Saksasta eikä missään nimessä ole minun ottamani).

Kevään TOP

Kummasti vierähti kolme (!!) kuukautta tekemättä näitä TOP-postauksia, vaikka niistä niin kovasti nautin. No, jos katsotaan kevään postaustahtia niin sekä touko- että huhtikuussa yhteensä neljä postausta. Mikä surkea määrä.

Tuntuu, että koko kevät on mennyt ihan sumussa - väsymys sen kun lisääntyy mitä lämpimämmäksi ja valoisammaksi sää muuttui. Ehkä sitä salaa odottaa kesälomaa (joka mulla muuten on oikeasti palkallisena tyyliin eka kertaa elämässä!). Tyhmintä on, että nyt kun ulkona olis kiva olla ja tehdä kaikkea niin hyvä kun jaksaa töitä tehdä! Mitähän tää väsymys oikein on?

No mutta, nyt niihin asioihin, jotka oli maalis-huhti-toukokuussa in. Ihan hirveän montaa en käynyt leffassa, nyt kevään aikana ei ole järin paljon kiinnostavia leffoja tullut. Tuntuu, ettei soittolistatkaan ole juuri saaneet täytettä kun ei ole jaksanut koneella istua niitä päivittelemässä. TV-sarjoja sen sijaan on katsottu senkin edestä ja myös käsitöitä on valmistunut (mutta niitäkään ei ole tänne päivitelty...)

Maalis-huhti-toukokuun TOP13

Better Call Saul -tv-sarja oli pitkään must watch-listalla, kunnes jo aikapäiviä sitten katsoin ekan jakson ja mielestäni se oli niin tylsä, etten jaksanut katsoa enempää. Sarja jäi odottamaan sitä parempaa päivää, jolloin innostusta riittäisi. Nyt kun olen yrittänyt saada keskeneräisten sarjojen listaa vähän pienemmäksi, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja katsoa tämän sarjan kaksi kautta. Ja hitto, sehän oli hyvä!

Jos joku ei tiedä niin Better Call Saul on Breaking Bad-sarjan spin-off-sarja, joka kertoo lakimies Saul Goodmanista eli oikealta nimeltään Jimmy McGillistä. Muita Breaking Bad-hahmoja sarjassa ei juuri näy, lukuunottamatta Ehrmantrautia sekä Salamancoja. Sarja sijoittuu ajalle ennen Breaking Badia ja kertoo siitä, kuka Saul Goodman oli ennen Saul Goodmania. Alku sarjasta on ehkä hieman puuduttava, varsinkin jos on katsonut Breaking Badin samalla innostuksella kuin minä (eli pitäen sitä yhtenä legendaarisimmista ja parhaiten tehdyistä tv-sarjoista), mutta voin vakuuttaa, että kun sarja etenee - samanlainen nerokkuus paljastuu ja sarja koukuttaa pahasti.



Grace and Frankie, ah! Varmaan yksi vuosisadan parhaimmista komedia-sarjoista (ainakin minun mielestäni!) Ihanan leppoista katsottavaa, joka loppuu aina liian nopeasti, koska jaksot ja kaudet ovat lyhyitä. Suosittelen lämpimästi! Kivan hyväntuulinen ohjelma!

Grace and Frankie kertoo siis nimensä mukaan Gracesta ja Frankiesta sekä heidän keskenään homoiksi kääntyneistä ex-miehistään. Sarjan päähenkilöt ovat jo eläkeiän ylittäneitä, persoonallisia tyyppejä, joiden elämää eron ja kaapista astumisen jälkeen seurataan.


Uusien Marvel-leffojen myötä, on minusta kasvanut vannoutunut supersankari-leffojen fani. Captain America: Civil War oli siis tämän kevään odotetuimpien leffojen listalla, ja pakkohan se oli käydä katsomassa - tietenkin 3D:nä. Ja olihan se hyvä. Taas ihan loistavaa 3D:n käyttöä - siis oikeasti kerrassaan upeaa - juuri oikeanlaisia kuvakulmia ja efektejä 3D:lle.

Captain America: Civil War on siis Marvel-sarja isolla budjetilla tehty supersankari-leffa, jossa on paljon tuttuja hahmoja muista Marvel-leffoista (Iron Man, Avengers, Spiderman). Tämän leffan tapahtumat jatkuvat oikeastaan suoraan Avengers: Age of Ultron-leffan jälkimainingeista, joskin välissä on ilmestynyt uusi Spiderman-leffa, joka on syytä katsoa ennen Captain Americaa.


Olen dokumenttielokuvien suuri ystävä, jos niiden aihe on sellainen, joka kiinnostaa. Where to Invade Next-dokkari tuli Finnkinon leffatarjontaan keväällä, ja pitihän se käydä katsomassa. Michael Mooren dokkareista on tullut katsottua ainoastaan Sicko, joka sekin osui ja upposi heti suorilta käsin - tämäkään ei siis voinut olla pettymys. Jo pelkästään traileri oli sitä luokkaa, että leffa oli pakko nähdä.

Ja olihan se hyvä. Michael Moore siis tiedostaa, että Jenkkilässä kaikki ei enää pelitä niinkuin pitäisi, vaan on työttömyyttä, kodittomuutta, rikollisuutta sun muuta, joten hän päättää lähteä 'valloittamaan' maita ja etsimään niistä toimivia asioita ja toimintatapoja, jotka voi sitten lainata Yhdysvaltoihin. Dokkarissa kierretään monessa Euroopan maassa, mukaanlukien Suomessa katsomassa, mikä missäkin pelittää hyvin. Silmät avaava dokkari, jossa ihmetellään Jenkkilän ja muiden maiden eroja. Tämä dokkari pitäisi lisätä jokaisen sellaisen ihmisen must see-listalle, jotka ajattelevat, että Yhdysvallat on jonkinsortin lintukoto ja maailman paras maa. Koska ei se ole.













Jotain poimintoja kevään useiten soitetuista biiseistä piti blogiinkin ottaa ja Alan Walkerin Fade on ehdottomasti yksi niistä. Ei siis se typerä radioversio vaan ihan alkuperäinen biisi ilman mitään lauleluita. Kuuluu kyllä omilla soittolistoilla ehdottomasti myös kategoriaan 'kesäbiisit', koska biisistä vaan tulee niin hyvälle tuulelle.

Enejin Kamien z napisem LOVE on puolalaisen yhtyeen yksi tunnetuimpia biisejä, ja yksi suosikkibiisini kyseiseltä bändiltä. Iloisen pirtsakka rallatus, jonka mukana voi laulaa, vaikkei todellakaan osaa sanoja tai ymmärrä yhtään mitään!

My Body is a Cage-biisi Arcade Firen esittämänä on kyllä hyvä suoritus ja tuli itselle vastaan Housea katsoessa. Jotenkin tosi voimakas biisi, varsinkin kun se soi taustalla jossain supersurullisessa kohtauksessa. Pitihän se heti lisätä soittolistalle. Ihmettelin kyllä, miten en muka aiemmin ollut biisiin törmännyt kun olen kuitenkin Arcade Fireä kuunnellut jo vaikka kuinka kauan.

Piersi on myös puolalainen yhtye, jonka kappale Balkanica aina aika ajoin palaa soittolistojeni soitetuimpien biisien kärkeen. Sain kuulla bändistä eräältä puolalaiselta lääkäriopiskelijalta, joka sitä suositteli minulle Interpalsissa, ja tottahan tämä biisi rempseydellään ja 'erikoisuudellaan' sulatti sydämeni. Kunnon puolalaista amispoppia vähän humppamaisella vivahteella!

Puolalaisilla jatketaan (kylläpäs nyt Puola on näkyvillä soittolistoillani...) sillä Heyn Do Rycercy, do Szlachty, do Mieszczan on ihan törkeän hyvä kappale, vaikka en tosiaan osaa sitä edes kirjoittaa. Hieman rauhallistempoisempi, indie-voittoinen kipale, joka on kyllä kiirinyt hyvien biisien listalleni. Huomaa kyllä jo näiden viiden biisin perusteella, että aikapaljon on nyt kuunneltu ulkomaalaista musiikkia.

Kuuntelen aika harvoin mitään raskaampaa musiikkia tai ylipäätään rockia, mutta Disturbedin versio biisistä The Sound of Silence on kerrassaan upea. Sellanen kylmät väreet nostattava kappale. Ja oon aika varma, että tämä on soinut ainakin Sons of Anarchyssa taustalla. Muutkin SOA:n biisit on soineet nyt viimeaikoina tiuhaan tahtiin soittolistoilla (mm. Battleme - Hey Hey My My, House of the Rising Son, Deer Tick - Goodbye, Dear Friend ym).

Käsitöissä IN...

... selkeästi se, etten saa mitään postattua

... villasukat

... tiskirätit (joita on tullut tehtyä jo yli oman tarpeen!)

Kuten olen jokaikisessä postauksessa hehkuttanut, olen tehnyt vaikka sun mitä käsityötä tässä kevään aikana, mutta yhdestäkään en ole blogannut. Kyllä hyvin menee! Jotenkin se kuvaaminen nyt tökkii. Näin keväisin ja kesäisin kun hevostapahtumien määrä kasvaa räjähdysmäisesti, ja kaikki viikonloput menee kisoissa/kuvia käsitellen, ei oikein nappaa enää muiden kuvien ottaminen saati käsittely. Pitäisi nyt vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja kuvata ne tehdyt jutut - sittenhän se olis tehty!

Helmikuun TOP

Helmikuu tuntui menevän ihan älyttömän nopeasti. Ihan hujauksessa. Samalla sitä huomasi, että se on kuulkaa lopun alkua tälle talvelle pikkuhiljaa! Aamulla kun menee seittemään töihin, on valosaa. Tänään sammu eka kertaa katuvalot kun pyöräilin töihin. Illalla on valosaa vielä kuudeltakin. Linnut laulaa. On ihan keväinen olo.

Helmikuussa ei tapahtunut mitään järin ihmeellisiä asioita. Kuvasin yhdet häät. Ehkä julkaisen niistä kuvia joskus myöhemmin - ne kun onnistuivat omasta mielestäni mainiosti. Töissä alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että osaakin jotain. Kotona on tullut tuijoteltua vaan Housea, sitä kun on niin törkeän monta jaksoa ennen sarjan loppumista. Ja kyllä, olen jäänyt koukkuun.

Sinällään ikäviäkin asioita on ollut, kun sain hieman uhkakuvia diabetes-lääkityksen aloittamisesta. Sokeriarvot vissiin olleet koholla. Nyt on sitten kauhea paine pudottaa painoa. Stressaa. Onneksi on hyvää musiikkia, käsitöitä, kynttilöitä, söpöt marsviinerit, vapaat viikonloput, valokuvausta - kaikkea sitä, mikä tekee onnelliseksi.

Helmikuun TOP9

Oisin kuulkaa kaivellut tähän traileria, mutta en löytänyt kuin unkariksi tekstitettyjä tai liikaa spoilaavia versioita. Siispä. Sarja, jonka tuijotteluun olen käyttänyt monta helmikuista tuntiani on sairaalamaailmaan sijoittuva House M.D. Sarjaa en ole vielä saanut loppuun asti, sillä noita jaksoja on ihan älytön määrä (177), joista jokainen kestää vajaan tunnin... mutta on sarjan loppuun saattaminen maaliskuun tavoitteissa! Luonnollistahan on, että sairaanhoitaja seuraa sairaalasarjoja, ja ainakin minä huvitan itseäni myös etsimällä sarjasta virheitä. Saa nähdä, mitä sitä taas Housen jälkeen osaa alkaa katsomaan.



Tätä postausta tehdessäni, mietin pääni puhki, mitä leffoja oikein helmikuussa katsoin. Kävin katsomassa leffassa The Danish Girlin, mutta siitä ei viitsi tähän kirjoittaa kun tein leffasta oman postauksenkin. Teatteriin asti menin katsomaan myös Deadpool- ja 45 years-leffat, mutta ne eivät nyt yllä tälle listalle, kunnes mieleeni juolahti ranskalainen sohvasurffaajani sekä hänen suosittelemansa ranskalainen leffa, joka englanniksi taipuu nimellä The Chorus. 

Hyväntuulinen, melko musikaalinen leffa (ei mustavalkoinen, vaikka trailerista niin voisi päätellä), jonka katsottuaan voi lähteä hyvillä mielin nukkumaan. Ehkä jotain komedian poikastakin tässä leffassa on. Suosittelen lämpimästi.






Tsekkiläinen Wohnout on hyvällä musiikillaan iloinnut mua läpi helmikuun. Svaz ceských bohému on yksi sen loistavista rallatuksista. En ymmärrä sanoista mitään, mutta onneksi on google translate ja erilaiset lyric-sivustot. Muita loistavia biisejä Wohnoutilta on myös yllämainittu Bárbíno?. Annan tälle bändille kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

The Turtlesin vanhaakin vanhempi Happy Together tuli tutuksi 45 years-elokuvasta, jossa se soi vihoviimeisenä biisinä. Heti leffateatterista kotia päästyäni, minun täytyi googlata tuo tutunkuuloinen rallatus ja siitä eteenpäin se päätyi soittolistalleni. Ihan loistava biisi.

Islandsin Charm Offensive -kappale alkoi kuulostamaan useamman soittokerran jälkeen entistä paremmalta, joten ylensin sen indie-soittolistaltani jättebra-soittolistalleni. Biisistä tulee mieleen joku ihan muu bändi, en vaan saa sen nimeä päähäni. Aika perus indiehuttua, kylläkin hyvää sellaista.

En yleensä tykkää saksankielisestä musiikista, mutta Madsenin Love is A Killer on hyvä sekoitus saksaa ja enkkua, tarpeeksi tarttuvalla kertosäkeellä. Näköjään olen myös laajentanut eri maan kielisen musiikkitarjontani myös Saksan rajojen sisäpuolelle. Tää olis hyvä tanssibiisi! Kannattaa kuunnella!

Käsitöissä IN

Käsitöitä olen tehnyt helmikuussa hullun lailla, mutta oikeastaan tasan kahta työtä. Islantilainen villapaita on ollut haaveena jo pitkään, lankojakin olen siihen jonkun verran hamstrannut, mutta nyt vasta sain itseäni niskasta kiinni ja aloitin sen tekemisen. Paita on yläreunan kaarroketta vaille valmis, kun lankani loppuivat ja nyt odottelen lisää lankoja Titityystä.

Toinen projekti on ollut syksyllä aloitettu peittoprojekti, joka muuten valmistui tänään! (JEE!) Päätin, että teen peiton helmikuussa loppuun, mutta ihan ei niihin päivämäärin ehtinyt, joten peitto tosiaan valmistui vasta maaliskuun puolella. Suurimman osan peitosta olin kyllä tehnyt jo ennen joulua - sekin vaan jäi olohuoneen nurkkiin pyörimään.

Suunnitelmia maaliskuulle

Ajattelin jatkossa valottaa myös hieman maaliskuun suunnitelmia ja tavoitteita. Sen kummempia tavoitteita ei nyt jo alkaneelle kuulle ole, mutta voin ilokseni ilmoittaa lähteväni Lontooseen torstaina. Eli kun en vieläkään ole saanut edellisreissuja postattua, joudutte sekoittamaan päänne entisestään kun alan tunkea Lontoo-juttuja Köpiksen, Tallinnan ja ties minkä muun sekaan! Myös lankakauppasuosituksia Lontoosta otetaan vastaan! (Mieluiten ennen reissua, siellä en juuri ole internetin päässä!)

Käsityösuunnitelmissa on saada villapaita valmiiksi, tyhjentää lankavarastoa esimerkiksi villasukkien merkeissä ja olla tuhlaamatta kaikkia rahoja lankaan! Nyt laihiksessa on pysytty hyvin, enkä ole ostanut kuin välttämättömät villapaitalangat!

Tammikuun TOP

Näistä TOP-päivityksistä on tullut itselle jonkinnäköinen kuun lopetuksen kohokohta. Saa funtsia, mitä on tullut katsottua ja kuunneltua, ja mikä on jäänyt mieleen. Jollain tapaa nämä postaukset myös motivoivat lukemaan kirjoja (joskaan en vieläkään ole saanut loppuun joulukuussa aloitettua kirjaa...). En tiedä, kiinnostaako ketään muuta nämä postaukset, mutta enpä minä blogiani oikeastaan muita varten kirjoitakaan.

Tammikuu itsessään tuntui menevän supernopeasti. Jonkinasteinen väsymys iski tammikuun loppupuolella - tuntui, että töihinmeno oli yhtä pakkopullaa eikä töiden jälkeen jaksanut tehdä yhtään mitään. Toivottavasti nyt alkaa helpottaa. Leffassa tuli käytyä parikin kertaa, kummatkin kerrat oikein onnistuneita. Soittolistalla on ollut niitä samoja puhkikulutettuja leffasoundtrackeja ja vähän indietä.

Tammikuun TOP10

In the Heart of the Sea ilmestyi oikeasti jo joulukuussa, mutta silloin en sitä ehtinyt leffaan tuijottelemaan, vaan se siirtyi tammikuun puolelle. Trailerin perusteella leffa vaikutti hyvältä, ja olihan siinä nyt Christ Hemsworth silmänruokana... Katsomisen perusteella leffa osoittautui hyväksi ja mielenkiintoiseksi. 3D:tä oli kerrankin hyödynnetty hyvin, musiikit kuulosti hyvältä ja tarinakin oli kiinnostava. Ehkä aavistuksen paha mieli tuli valaiden tappamisesta, mutta sitähän se valaanpyynti on. Leffan soundtrack pääsi välittömästi omalle soittolistalleni, ja Moby Dick-kirja on hommattava lukulistalle!

Ja niille, jotka eivät leffaa entuudestaan tunne, kyseessähän on jossain määrin tositapahtumiin ja Moby Dick-kirjaan perustuva tarina jättiläisvalaasta. Tarina perustuu jonnekin 1800-luvun puolelle. Suosittelen erityisesti 3D-versiota.


The Revenant oli toinen elokuva, jonka kävin katsomassa ihan leffateatterissa - ja jopa ensi-illassa. Kyseessä on siis myös tositapahtumiin perustuva kuvaus 1800-luvun Amerikasta ja uudisraivaajien sekä alkuperäiskansojen yhteiselosta samalla maalla. Tarinan päähenkilö on Leonardo di Caprion esittämä Hugh Glass, jonka selviytymistarina on leffan keskipisteessä. En viitsi hirveästi paljastaa etten spoilaa leffaa kovin. Di Capriohan on tästä leffasta myös Oscar-ehdokkaana.

Itse tykkäsin leffasta. Tykkään ylipäätään selviytymistarinoista, ja tässä oli yksi loistava sellainen. Elokuva oli hidastempoinen ja keskittyi hyvin paljon ympäristön kuvaamiseen, joten ei välttämättä sellaisenaan sovi räiskinnän sun muun ystäville. Leffa oli myös melkoisen raaka eikä ehkä sovi kaikkein heikkohermoisimmille. Di Caprion roolisuoritus oli loistava, mutta myös Tom Hardy sivuroolissa oli omasta mielestäni nappivalinta. Suosittelen.


Kun ylläolevaa listaa katsoo, elokuvissa näköjään IN oli nimenomaan selviytymistarinat, sillä kaikki kolme edellistä edustavat sitä kastia. Australialainen Tracks perustuu myös tositapahtumiin ja kertoo nuoren naisen vaelluksesta Australian halki, seuranaan ja apunaan itse kouluttamansa kamelilauma. Leffan pääosissa on Mia Wasikowska sekä Adam Driver, molemmat tuttuja useista uusistakin elokuvista.

Tällaisten hidastempoisten draamojen katsomiseen vaaditaan jossain määrin ehkä tietynlainen mieliala. Itse nautin tämänkaltaisista elokuvista oikeastaan jopa emnemmän kuin räiskinnästä ja actionista. Tracks oli oikein katsottava ja hyvä, jollain tapaa hyväntuulinenkin elokuva, vaikka leffassa kyllä oli vastoinkäymisiäkin. Ylipäätään nämä tällaiset elokuvat pistävät katsojan miettimään, mitä on tullut omalla tähänastisella elämällä tehtyä, ja mitä pitäisi vielä saavuttaa.




Huom! Ensimmäinen video spoilaa Game of Thronesin ykköskautta!

Oli pakko lisätä pari pelkkää videotakin listalle. Tammikuussa tuli kulutettua myös youtubea kun kuuntelin/katselin näitä paria videota vaan repeatilla putkeen. The Dragons Daughter on loistavasti muokattu EDM-biisi käyttäen hyväksi Game of Thronesin ykköskauden videokuvamateriaalia. Ihan älyttömän hyvä biisi sitäpaitsi! Samalta youtube-käyttäjältä löytyy enemmänkin vastaavanlaisia videoita. Ainakin musiikinteko on helppoa!

Toinen video on ihan simppelisti Linkin Parkin In The End-biisi, joskin elokuvarepliikeillä. Ihan hullunhauska! Videoon on käytetty 183 leffasta repliikkejä, jotka täsmää lyriikoihin. Videon hauskuus ei tietenkään avaudu jos ei tunne itse biisiä...




Tammikuussa Spotify suositteli mulle muunmuassa listan ensimmäisenä olevaa Kõnõtraat-biisiä Elina Bornin ja Stig Rästan laulamina. Kyseessä on siis vironkielinen laulu, jonka sanat nyt eivät suomeksi ole kovin kummoiset, mutta kuulostavat viroksi kivalta. Biisi on kyllä soinut monen monta kertaa, ja osaan jopa laulaa sen ulkoa! Tärkeitä taitoja!

David Bowien Lazarus taasen päätyi soittolistalle heti uuden albumin ilmestymisen jälkeen, mutta merkityksellinen siitä tuli vasta kun Bowie otti ja kuoli. Bowie on teiniajoista asti ollut yksi suosikkilaulajiani, joten artistin poismeno oli jossainmäärin shokeerava yllätys. Lazarus on kuitenkin uuden albumin ehdottomasti paras biisi. Pistää David Bowien kuoleman ihan uuteen arvoon.

Ranskalainen sohvasurffaajani tutustutti minut ranskalaiseen musiikkiin, ja myös ranskalaiseen räppiin. En ihan älyttömästi kuuntele räppiä, mutta OrelSanin biisit yllättivät olemalla hyviä! Myös videoihin oli panostettu. Tykkään Plus rien ne m'Étonne-biisin videosta myös erityisen paljon. Ihan tarttuva kipale!

Neljäs biisi on (tuloksettoman googlailun jälkeen) luultavasti turkkilaisen Son Feci Bisikletin laulama Bikinisinde Astronomi, joka on jollain oudolla tapaa huono, mutta silti älyttömän hyvä. Kappale kuulostaa erittäin oudolta ilmeisesti turkin kielellä laulettuna, mutta on silti samalla tapaa äärettömän koukuttava. Vaatii ehkä totuttelua, mutta itse tykkään!

Eikä parane unohtaa klassista puolta! Toki ne vanhat tutut on soineet listoilla lähes päivittäin, mutta uutuutena lisäilin soittolistoille In the Heart of Sea-leffan soundtrackit ja biisi Essex Leaving Harbour jäi päällimmäisenä mieleen. Samalla tuli bongattua jälleen uusi leffamusiikin säveltäjä - Roque Baños.

Käsitöissä IN

ei kerrassaan mikään - koitan saada vanhoja töitä pois päiväjärjestyksestä

Joulukuun TOP

Joulukuu oli musiikin ja tv-sarjojen osalta aika yksitoikkoinen. Parhaani mukaan yritin puhkikuluttaa omaa Spotifyn leffamusiikin soittolistaa, ja telkkarissakin pyöri vaan Scrubs. Elokuvia sen sijaan tuli katsottua enemmän kuin yleensä. Marraskuun TOP-postauksen kanssa asiasta keskustelu jäi yksinpuheluksi, joten en nyt jaksa heittää mitään kysymyksiä lukijoille, kun ei niihin vastauksia tule luultavasti kuitenkaan! Jos jotakuta allaolevat asiat inspiroi/kiinnostaa niin tottakai saa laittaa kommenttia.

Joulukuun TOP11

TV-sarjoissa joulukuussa säväytti eniten Scrubs, suomenkieliseltä nimeltään Tuho-osasto, jota myös aikojen alussa televisiossa näytettiin. Itse katselin koko tuotannon jenkki-Netflixin kautta, ja sain kyllä nauraa monen monta kertaa. Sarja oli hyvää aivot narikkaan-hömppää, jossa ei otettu lääketiedettä liian kirjaimellisesti. Ei siis tylsä, verta ja suolenpätkiä näyttävä sairaaladraama vaan ehkä enemmän satiirinen komedia loistavilla henkilöhahmoilla maustettuna.


Elokuvissa joulukuun ykkönen oli, vuonna 2014 ilmestynyt Interstellar. Kyseessä on sci-fi-avaruusseikkailu, joiden ystävä minä en yleensä ole. Olin kuitenkin jo useamman kuukauden ajan kuunnellut Interstellarin sountrackia Spotifystä ja rakastunut siihen totaalisesti. Se oli varmasti yksi osasyy sille, miksi leffa vaan oli äärettömän hyvä. Itse tulkitsin leffan yhdeksi mahdolliseksi tulevaisuudentapahtumaksi, maapallon ollessa tässä tilanteessa, ei voi poissulkea mitään tämänkaltaisia vaihtoehtoja. Suosittelen lämpimästi!


Joulukuun yllättäjä oli leffa The Theory of Everything, ilmestynyt 2015 alkuvuodesta. Elokuva kertoo Stephen Hawkingin elämästä. Olin jo pitkän aikaa halunnut katsoa elokuvan, mutta sen pituuden vuoksi (kesto 2h 3min), se ei yleensä ollut ensimmäisenä listallani. Kun sitten yksi ilta järjestin aikaa kaksituntiselle draamalle, en todellakaan katunut sitä hetkeäkään. Elokuva on uskomattoman hyvä. Näyttelijäkaarti sopii elokuvaan täydellisesti, Eddie Redmaynen suoritus Hawkingina on huikea (jopa yhdennäköisyys on suuri!). Elokuvan myötä arvostus Hawkingia ja hänen selviytymistään järkyttävän sairauden uhrina nousi kyllä korkealle.



Joulukuussa kuuntelin erittäin vähän joululauluja. Kuten yllä ilmaisinkin, olen kuunnellut lähinnä elokuvien soundtrackeja. Pirates of the Caribbean-soundtrackit ovat aina olleet suuria suosikkejani, mutta nyt sen perusrallatuksen ohelle on noussut PoTC4-leffan kappale Mermaids, jossa on monennäköistä melodiaa rauhallisesta voimakkaaseen.

Myös The Theory of Everything-leffan musiikit ovat yllättäneet positiivisesti, ja samalla tuoneet uuden säveltäjän tietoisuuteeni. Epiloguessa on jotain sopivan mystistä, mutta silti niin herkkää sävelmää.

Kyle Landryn bongasin sattumalta youtubesta - siinä vasta taitava kaveri! Jos on pianomusiikin ystävä, niin suosittelen tsekkaamaan tämän nuoren miehen youtube-kanavan (ja löytyypä niitä levyjä useampi Spotifystäkin). Howls' Moving Castlen teemamusiikki on muutenkin mieleeni, joten siksi valitsin nyt tämän kappaleen. Osatapa itekin soittaa samalla tavalla!

Alexandre Desplat on myös sävellyksillään viihdyttänyt minua joulukuun aikana. Kaveri tunnetaan muunmuassa Harry Potterin uusimpien osien musiikista sekä helmikuussa Suomessakin ilmestyvän elokuvan The Danish Girl sävellyksistä. Itse odotan tuota leffaa kuin kuuta nousevaa, ja olenkin puhkikuluttanut leffan soundtrackit oikein urakalla.

Käsitöissä IN

1. villasukat

2. joululahjapaketointi

3. heijastinsudenkorennot

Käsityöpuolella joulukuussa ahkeroitiin ennenkaikkea joululahjoja. Pääasiassa tuotokset ovat olleet erinäköisiä- ja kokoisia villasukkia. Jouluaaton aaton traditioihin minulla kuuluu myös lahjojen paketointi samalla kun katson Musen livekonserttia youtubesta. Tänä vuonna paketteihin tuli panostettua toden teolla, eikä yksi ilta suinkaan riittänyt paketointiin - harmi, ettei paketeista tullut nyt kuvia!

Marraskuun TOP

En suinkaan yritä saada blogistani enemmän lifestyle-tyylistä kuin mitä se nyt on, mutta silti tuntuu kivalta lisätä vähän omia juttuja niiden perusvillasukkapostausten lisään. Sitä en tiedä, kiinnostaako nämä minun juttuni yhtikäs ketään, mutta eikös oman blogin pääasia ole miellyttää kirjoittajaa itseään? Ajattelin aloittaa TOP-postaukset, joissa kirjoittelen edeltävän kuukauden päällimäiseksi mieleen jääneistä asioista, mahdollisesti luetuista kirjoista, kuunnelluista biiseistä sekä katsotuista leffoista ja tv-sarjoista. Jälkimmäiset kolme ainakin ovat sinällään jo käsitöihinkin liittyvää, sillä vietän suurimman osan ajastani television ääressä katselemassa jotakin sarjaa/leffaa, käsityö tottakai kädessä.

Marraskuun TOP11

Innostuin marraskuussa lukemaan kirjan ensimmäistä kertaa varmaan koko vuonna. Bongasin Bea Uusman Naparetki-kirjan kirjakaupan ylähyllyltä, ja kiinnitin ensimmäisenä huomiota nimeen. Tässä kuussa IN ovat olleet kaikennäköiset lumeen, vuoriin, vuorikiipeilyyn, seikkailuihin liittyvät asiat, joten on ihan luonnollista, että myös jäätikköihin liittyvät teos herättivät mielenkiintoni.

Bea Uusma on ruotsalainen kirjailija, kuvittaja sekä lääkäri, joka on omistanut elämänsä André-retkikunnan mysteerin selvittämiseksi. Vuonna 1897 kolme ruotsalaismiestä lähti ylittämään Pohjoisnapaa vetypallolla. Heidän jäännöksensä löydettiin vasta vuonna 1933 Valkosaarelta, Huippuvuorilta, eikä syytä retken epäonnistumiseen saatu selvitettyä. Uusma selvittää kirjassaan syitä siihen, miksi retkikunta epäonnistui, miksi he kuolivat, milloin he kuolivat ym.

Kirja on puhtaasti tietokirja lukuisine kuvineen ja v. 1897 materiaaleineen (kirjeitä, tavaraluetteloita ym). Minut kirja tempaisi mukaansa välittömästi eikä sen lukemiseen tarvinnut montaa päivää aikaa tuhlata.

Elokuva Everest ilmestyi jo syyskuussa, mutta ehdin katsomaan sen elokuviin marraskuun ensimmäisinä päivinä. Sen jälkeen olin myyty. Everest avasi silmäni Himalajan sekä muiden lumihuippuisten vuorien loistolle, Siitä alkoi minun oma tutkimusmatkani vuorien ja vuorikiipeilyn, lumen ja jäätiköiden maailmaan.

Kahlasin marraskuussa läpi kaikki vuorikiipeilyyn, yli kasitonnisiin huippuihin, kiipeilyonnettomuuksiin ja vuoristoihin liittyvät artikkelit, dokumentit, elokuvat. Samalla päätin lisätä Everest Base Campin omalle bucket-listalleni. Innostus ei suinkaan laantunut joulukuun koittaessa - päinvastoin, tarkoituksena olisi opetella Wikipedian käyttö ja aloittaa kääntämään kiipeilyyn ja ylipäätään vuoriin liittyviä artikkeleita suomeksi. Niinkuin sitä aikaa muka nyt olisi liikaa kaikelle, mitä haluan tehdä.

Aiheeseen liittyviä, loistavia dokumentteja ovat mm. K2 - Siren of Himalayas (2014), The Summit (2012), Meru (2015), Touching The Void (2003).

Marraskuun (ja Everestin) myötä innostuin myös dokumenttielokuvista. Harmittavan vähän tulee dokkareita tuijoteltua, mutta senkin edestä tulee kulutettua aikaa kaikenmaailman joutavan hömpän katseluun. Siispä, otin itseäni niskasta kiinni ja tutkiskelin Netflixin dokkari-tarjontaa (joka muuten on yllättävän laaja!).

Mile... Mile & A Half on loistava vaeltamiseen ja patikointiin keskittyvä dokkari, joka kertoo amerikkalaisen kaveriryhmän vaelluksesta John Muir-nimisellä vaellusreitillä Yhdysvalloissa. Reitti on 211 mailia pitkä, jonka korkeusvaihtelu on 2.4 km. Dokkari on taidokkaasti kuvattu, ja esittelee samalla myös upeita valokuvia reitiltä. Hyväntuulinen dokumenttielokuva.

Aiheeseen liittyvä, mielenkiintoineen Reese Witherspoonin tähdittämä elokuva Wild kannattaa myös katsoa, jos vaeltaminen kiinnostaa.

Musiikissa IN on ollut Imagine Dragonsin upea kappale Battle Cry (joka muuten soi myös uusimmassa Transformerissakin) sekä erityisesti elokuvamusiikki. Marraskuussa selkeästi rauhallinen, mutta silti hyvin voimakastahtoinen musiikki on ollut mieleen. Jos yhtään tykkää elokuvamusiikista niin suosittelen lämpimästi mitä tahansa Hans Zimmerin sävellyksiä erityisesti juuri Interstellarin ja Inception musiikkeja. Myös Call of Duty-peliin on tehty harvinaisen onnistuneita pelimusiikkeja, myös Hans Zimmerin tuotantoa (jos joku ei tiedä, kuka on Hans Zimmer, on hän esimerkiksi tehnyt musiikkeja elokuviin Pirates of the Caribbean, Batmanin uusimmat, Gladiaattori ym).

Dario Marianelli oli uusi tuttavuus minulle, ja sai kyllä kiinnostukseni heräämään Everest-elokuvamusiikkien myötä. Melko samankaltaista kuin Zimmerillä. Lisäksi hempeät suomalaiset kuten Samuli Putro ja Jarkko Martikainen ovat piristäneet marraskuisia iltojani.

Käsitöissä in 

1. patalaput

2. villasukat

3. novita 7-veljestä

Kuten blogin puolelta on voinutkin huomata, on käsityörintamalla ollut lähinnä villasukkaa (ja patalappua, joskin näitä ei ole vielä blogissa esitelty). Kuukauden kulutetuin lanka on ehdottomasti ollut Novitan 7-veljestä.

Ovatko lukijat huomanneet esimerkiksi jotain tiettyjä musiikkikappaleita, joita on tullut viime aikoina kuunneltua enempi ja vähempi? Tai jotain ykkössuosikiksi noussutta leffaa marraskuulta?