Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

Loppuvuoden TOP

25.1.2017

Olen näemmä suorastaan surkea pitämään lupauksiani, erityisesti näiden kuukausittaisten TOP-listojen päivittelyssä. Viimeisin listaus on lokakuulta, marras-joulukuu siis puuttuu välistä kokonaan. No, ehkä ne menee samassa postauksessa - tuskinpa sitä on niin hirveän aikaansaavia oltu siihen aikaan.

Marras-joulukuussa ei suinkaan tässä taloudessa kuunneltu joululauluja vaan klassista musiikkia ja leffasoundtrackeja, aivan kuten tapoihin kuuluu. Siinä pari päivää joulun ennen/jälkeen saattoi listoilla pyöriä Tapani Kansan ja Vesa-Matti Loirin versiot tutuista joulubiiseistä, mutta siinäpä se. Ei ole joulurallatukset minua varten.

Marras-joulukuun TOP


Qais Akbar Omarin kirjoittama Yhdeksän tornin linnake on kannen mukaisesti afgaanipojan tarina. Kirja alkaa Qaisin lapsuusvuosista ja ajasta ennen Afganistanin sotatilaa ja levottomuuksia, kertoen meille länsimaalaisillekin hyvin vieraasta kulttuurista ja siitä, millainen Afganistan oli ennen nykyistä tilaa. Kirjassa edetään kronologisesti ja kerrotaan samalla Qaisin perheen tarinaa. Kirja sijoittunee 80-luvulta aina 90-luvun lopulle.

Itse olen aina ollut kiinnostunut myös Lähi-idän maista, eihän sitä suotta sanota, että matkailu avartaa. Myös Afganistan kuuluu niihin valtioihin, joissa mieluusti joskus kävisin jos maan poliittinen tilanne ei olisi niin epävakaa ja jos maa olisi turvallisempi. Kirja kyllä todella avaa lukijan silmiä siitä, millainen paikka Afganistan oli asua ennen 90-lukua, ja millaiseksi maa muuttui taliban-liikkeen aikana. Jossain määrin kirja myös ärsyttää lukijaa (ainakin minua) sillä, miten ihmiset voivat uskontoon vedoten tappaa ja ahdistaa kansan pois kodeistaan. Mutta sitähän tämä maailma on. Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan - hieno tarina, joita harvemmin tulee vastaan.

Jos Afganistanin asiat kiinnostavat muuten, niin suosittelen tsekkaamaan blogin 1001 Kabul, joka kertoo suomalaisnaisen elämästä Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa. Äärimmäisen mielenkiintoinen blogi - täysin eri maailmasta kuin mihin on tottunut. Tässä blogissa pistetään asioita niin sanotusti vähän eri perspektiiviin.


Aloitin loppuvuodesta kaverin kanssa Gothamin, nimenomaan kaverin suosituksesta. Aika jännä, etten ollut vielä tätä sarjaa tsekannut kun kuitenkin kaikki supersankari-aiheiset sarjat olen likimain katsonut (paitsi Luke Cage!). Toisaalta, Gotham-sarjassa ei varsinaisesti ole päähenkilönä supersankaria vaan poliisi...

Gotham kertoo nimensä mukaisesti Gothamista ja tarinassa keskitytään GCPD:n (Gotham City Police Department) toimintaan, erityisesti kahden rikosetsivän toimintaan. Batman-leffoistakin tuttu James Gordon elelee tässä sarjassa nuoruusvuosiaan ja selvittää rikoksia yhdessä partnerinsa Harvey Bullockin kanssa. Sarjassa nähdään myös nuori Bruce Wayne (aka Batman) sekä lukuisia muita Batmanista (erityisesti sarjakuvista) tuttuja hahmoja.

Ja minä tyypilliseen tapaan koukutuin heti. Odotin sarjan olevan tylsä, juoneltaan samanlainen kuin kaikki muutkin rikossarjat sekä kaikkea muuta kuin kiinnostava, mutta jouduin muuttamaan mielipiteeni. Juoni on mukaansatempaava, hahmot mielenkiintoisia ja jaksot riittävän vaihtelevia. Ja vaikka Gotham tunnetusti onkin melko synkkä paikka (ainakin Batman-leffojen mukaan), on tässä versiossa nähtävissä myös päivänvaloa ja jopa huumoria!


The Crown, voi että! Yksi viime vuoden parhaimpia ja mielenkiintoisimpia sarjoja (olenkohan sanonut näin joka sarjan kohdalla? Seuraavan kohdalla pakko hokea samaa...!). Ja ihan syytä ollakin, onhan The Crown Netflixin isoimmalla budjetilla tuotettu sarja. Ja ihan mielettömän hyvä.

Ennen loppuvuotta, olin henkilö, joka ei ole kiinnostunut kuninkaallisten hömpötyksistä ja elämästä - tällaisena historiafriikkinä olen skipannut nämä kuninkuusasiat ihan tyystin ja tietoni rajoittui suurinpiirtein siihen, kuka on tämänhetkinen kuningatar Briteissä. Nyt on tullut kuitenkin tsekattua läpi jos jonkinnäköistä kuninkaallisista kertovaa kuvaa ja mielenkiinto on herännyt. Ei, en vieläkään jaksa lukea juoruja tämänhetken kuninkaallisten elämästä, mutta tällainen valtapeli ja oikea fakta kiinnostaa.

The Crown keskittyy reilu parikymppisen Elizabeth II:sen (eli siis nykyisen kuningattaren) valtaanastumiseen. Sarjassa kuvataan politiikan ja edustustehtävien lisäksi hyvin myös kuningatarperheen normaalia arkea ja elämää. Sarjassa esiintyy esimerkiksi myös Sir Winston Churchill, joka tuohon aikaan toimi pitkään Britannian pääministerinä.

Minulla ei ole tästä sarjasta mitään pahaa sanottavaa. Mielenkiintoinen, mukaansa tempaava, huolella tehty. Näyttelijätkin näyttävät lähestulkoon siltä, miltä pitäisi. Kiva kerrankin katsoa sarjaa, jossa rahalla ei ole mässäilty, mutta sitä on ohjelman tekoon käytetty niin, että ohjelmasta on saatu todenmukainen. Ehdoton suosikkini oli Winston Churchillia käsittelevä jakso kauden loppupuolelta.


Toinen suosikkini viime vuodelta - Westworld. En ole ihan satavarma, katsoinko sarjan oikeasti tammikuun alussa vai joulukuun lopussa, mutta katsottu se on kuitenkin, ja itseasiassa vielä kaksi kertaa. Vähän nihkeästi suhtauduin alkuun sarjaan, sitä oli kehuttu paljon ja trailerin perusteella sarjasta ei juuri saa mitään irti. Mutta herranen aika kun se tempasi mukaansa - en voinut lopettaa sarjan katsomista kun se oli niin älyttömän hyvä! Taattua HBO:ta!

Mitenköhän Westworldin juonikuvioita kuvailisi mahdollisimman yksinkertaisesti? Sarja perustuu Westworld-'teemapuistoon', jonka henkilöt (hostit=isännät) ovat tekoälyjä, robotteja, tietämättä itse sitä. Puistossa vierailevat taas tietävät hostien olevan hosteja. Sarjassa paneudutaan syvemmin tiettyjen hostien päivittäiseen elämään, muutamiin tiettyihin vieraisiin sekä valvontapuolen koukeroihin. Ensimmäiset pari jaksoa saattaa olla vähän what the fuck-asenne, mutta kun sarjan idean sisäistää, siihen ei voi olla jäämättä koukkuun!

Katsoin itse tosiaan sarjan vielä kaksi kertaa. Toisella kerralla sarjasta aukeni jotain pikkujuttuja, jotka oli ekalla kerralla jääneet huomioitta. Senkin suhteen siis mahtava tarina, jonka juoneen on oikeasti nähty vaivaa. Ihan loppumetreille asti sarja jaksoi yllättää. Suosittelen.









Sergei Prokofjevin säveltämän baletin Romeo & Julia yksi osio Dance of the Knigts tuli tutuksi Gotham-sarjan kakkoskauden viimeisen jakson viime minuuteilla. Ensimmäinen ajatus mahtipontisen sävelmän pyörähtäessä soimaan oli, missä olen tämän kuullut aiemmin? Ehkä en missään, mutta sen jälkeen tuli googlattua koko kappale ja pääsihän se soittolistalle, samoin kuin muutama muukin saman baletin kappale.

Ghost B.C. on hieman eri sarjaa edellisen kanssa. Koko bändin genre hyppää kauas klassisesta, suoraan rockiin ja ehkä jopa astetta raskaampaan sellaiseen. Square Hammer ei olisi mun ykkösvalinta (koska Year Zero! <3), mutta ehkä lyriikoiltaan aavistuksen soveliaampi kuin suluissa mainittu kipale. Biisien sanat sisältävät paljon muunmuassa Luciferia ja Saatanaa sun muuta, mutta olen käsittänyt, että koko homma on aika suurelta osalta vaan hyvä läppä.

Hans Zimmer on vanha tuttu, useamman kerran tässäkin blogissa esitelty, joten tämä kaveri tuskin esittelyjä kaipaa. Ylempänä mainittu The Crown kuului suosikkeihini ennen joulua, aivan kuten sarjan tunnusmusiikkikin. Valitettavan lyhyt kappale on kyseessä, mutta tyypillistä ja legendaarista Zimmeriä.

Penny Dreadful-sarjan tunnusmusiikki Demimonde on Abel Korzeniowskin säveltämä ja harvinaisen addiktoiva. Sarjaa katsoessa musiikki jäi kyllä soimaan päähän. Jollain tavalla ehkä aggressiivisen tuntuinen kappale kuvastaa kyllä hyvin tätä outoa TV-sarjaa, joka yllätti sekä positiivisesti että negatiivisesti. Penny Dreadfulin soundtrackit on sarjan katsomisesta alkaen pyörineet aktiivisesti soittolistoillani.

Би-2 on nimensä mukaisesti venäläinen, jo 80-luvulla toimintansa aloittanut rock-bändi, jonka biisi Молитва tuli vastaan Spotifyn suosituksissa. Ja se vaan säväytti. Lieneekö syynä olleet nuo ihanat suhuässät, joita venäjänkielessä viljellään hyvinkin paljon. Ehkä olen hieman erikoinen, mutta venäjä laulettuna kuulostaa vaan hyvältä.

Saksalaisen indie-rock-bändin Tomten biisi Ich sang die Ganze Zeit von Dir on poikkeus listoillani, sillä en yleensä syty saksankieliseen musiikkiin (paitsi nyt perus-Rammstein tietty!). Jollain tavalla tarttuva kappale, eikä niin jäätävän kuuloista saksaa kuin mitä voisi kuvitella.

Kirjahaaste

23.5.2016

Ave oli blogissaan (Avec Ave) tehnyt aikapäiviä sitten mielenkiintoisen oloisen kirjahaasteen, johon päätin itsekin tarttua. Kirjoja tulee luettua aivan liian vähän, joten ehkä tällä saisi otettua itseä niskasta kiinni ja tartuttua tv-ohjelman tai leffan sijaan joskus kirjallisuuteen. Kirjahaaste on alunperin nimellä Lifestyleblogien kirjahaaste, mutta en nyt ihan tiedä, meneekö blogini tuohon kategoriaan. Teen haasteen silti, meni tai ei!

(Ja oikeasti teen haasteen nyt, koska on pakko saada jotain postattavaa ja bloggausdraivi taas päälle. Blogi on ollut hiljaiselossa aivan liian pitkään vaikka postattavaakin löytyisi!)


1. Kirja, jota luet juuri nyt:
Tällä hetkellä luettavana on historiallinen tositarina - Lena Muhinan Piirityspäiväkirja (Blokadnyi dnevnik Leny Muhinoi), joka perustuu toisen maailman sodan aikaisiin tapahtumiin Neuvostoliiton Leningradissa, ja keskittyen erityisesti Leningradin piiritykseen vuosina 1941-1943. Kirja on oikeastaan aikalailla suora suomennos tuolloin 16-vuotiaan Lenan päiväkirjasta. Kirja ei etene romaanimaisesti vaan päiväkirjamaisesti, minä-muodossa kirjoitettuna ja sisältää paljon hyvin neuvostoliittolaista kieltä (suomennettuna tietysti).

Aloitin lukemaan kirjaa joulukuussa, joten on todella säälittävää, että se on vieläkin kesken. Olen tarttunut siihen aina silloin tällöin - lukenut sivun pari. Alle neljäsosa on jäljellä, joten pitäisihän tuo kahlata loppuun. Jossain kohti hieman tylsähköä tekstiä, mutta toisaalta - kirja kuvastaa hyvin sota-aikaa: piiritystä, ruoan loppumista, pommituksia ja sitä, miten nuori selviytyy sodan jaloista. Paikka paikoin kirja on aika karua luettavaa, mutta ehdottomasti erittäin mielenkiintoinen.



2. Kirja, josta pidit lapsena:
Luin lapsena tosi paljon. Ihan teini-ikään asti. Liekö lähtöisin ala-asteelta, jossa lukemiseen kannustettiin - ei pakotettu lukemaan mitään tiettyjä kirjoja vaan sai itse valita, mitä halusi. Meillä kävi meidän pikkukyläkoululla vielä kaikenlisäksi kirjastoautokin viikottain. Luksusta!

Kolusin kersana kaikki kirjaston nuorten kirjat läpi - ihan varmasti. Tuntui, ettei mitään uutta luettavaa ollut kun olin jo lukenut kaiken! Fantasiasta heppakirjoihin ja jännitykseen. Nuorten kirjat oli selkeästi se mun juttu. Harmi vaan, että jossain vaiheessa lukeminen jäi ja sitten ei voinut enää palata nuorten kirjoihin.

Ala-aste-yläaste-ikäisenä (muistaakseni) luin muunmuassa Replica-sarjaa, Roswellit, Taru Sormusten Herrasta-trilogian, Hobitin sun muut moneen otteeseen - paitsi tietysti TSH, joka oli aivan liian pitkä luettavaksi moneen kertaan. Roswellit ainakin kuului suosikkeihin, ja itseasiassa ne on vieläkin jossain varaston perukoilla. Ehkä pitäis joskus repäistä ja lukaista ne uudestaan!

Loppuun täytynee mainita tietysti Harry Potterit - milloin lie aloitin niitä lukemaan, mutta olin vannoutunut fani loppuun saakka, ja jossain vaiheessa kieli vain vaihtui englantiin. Suomennokset alkoivat tympäännyttää, joten oli paljon jännittävämpää lukea englanniksi. HP-kirjat in English olivat varmaan se ensimmäinen sysäys lukea kirjallisuutta vieraalla kielellä.



3. Kirja, joka jäi kesken:
Ihme ja kumma, kahlasin Taru Sormusten Herran joskus loppuun asti. Ei se ihan hetkessä luonnistunut, koska teksti oli alle viistoistavuotiaalle minälleni liian hankalaa luettavaa ja liian vanhaa tekstiä. Olisi voinut olettaa, että kyseessä on kirja, joka jää helposti kesken. Mutta ei. Se tuli luettua loppuun asti.

Tällä hetkellä keskenjääneitä kirjoja on varmasti enemmän kuin loppuunluettuja kirjoja. Tuntuu, että joka kirja jää kesken. Hyllyssä odottaa monta kirjaa, joita en ole edes avannut. Kesken jäi ainakin J.K. Rowlingin The Casual Vacancy, jonka joskus sain halvalla kirpputorilta, koska pitihän se nyt ostaa kun se oli Harry Potterin kirjoittajan... Jospa joskus saisi senkin luettua loppuun - vaikutti vaan niin pirun tylsältä heti alkumetreillä.

Kesken on myös aivan äärimmäisen mielenkiintoinen teos Treblinkan viimeinen juutalainen, Chil Rajchmanin kirjoittamana. Surullista, miten tämäkin kirja on jäänyt minulta kesken, vaikka keskitysleireihin liittyvä kirjallisuus kiinnostaa niin suuresti. Kirja on Treblinkan keskitysleiriltä paenneen Chil Rajchmanin kertomus siitä, miten julma maailma voi olla. Pitänee ehkä varoittaa, että kirja on myös erittäin kuvaileva. Paino sanalla erittäin. Mikään paksu ja pitkä opus se ei ole ja totisesti näyttää natsi-Saksan karun puolen silminnäkijän todistamana. Ja satunnaisten kuvien kera tietysti. Miksi kirja kiinnostaa erityisesti minua? Koska olen käynyt Treblinkassa. Olen käynyt siellä, missä tuo leiri on sijainnut. Ei siellä ole jäljellä kuin jäänteet, muistomerkki, muutama valettu betonilaatta merkiksi siitä, missä parakit sijaitsivat. Ehkä kuvottavinta on, että tämä leiri puhdisti Eurooppaa kaikkein tehoikkaimmin juutalaisista - siellä saattoi päivässä henkensä menettää liki 16 000 juutalaista.



4. Kirja, joka teki vaikutuksen:
Tämä oli hankala. En oikein osaa sanoa, mikä yksittäinen kirja olisi tehnyt vaikutuksen - olen vaikuttunut monesta kirjasta. Ja kun niitä on tullut vuosien varrella luettua ihan muutama. Fan fictionia aina lukeneena ja kirjoittaneena, bongasin joskus iki-ihanasta FinFanFunista original ficin nimeltä Tulin, nain, voitin - kirjoittanut Jenni Romoi. Ostin sen myöhemmin kirjaksi kun sellainen oli tarjolla. Ja olen lukenut sen monen monta kertaa. Joka kerta se vaan on niin älyttömän hyvä. Kirjoittaja ei varmaan paljon yli 20 v ole ollut tuota kirjoittaessa, mutta ei hitto, miten taitava kaveri. Tuo tarina toimii jollain tapaa esikuvana omille kirjoituksilleni. FinFanFunissa muutenkin on sellaisia kirjoittajia, joille ei voi kuin hattua nostaa ja toivoa, että niistä joskus tulee jotain suurta.



5. Kirja, johon palaat uudelleen:
No edellisessäkin kohdassa mainittu Tulin, nain, voitin on sellainen teos, jonka voin huoletta avata uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Ja aina se on pakko lukea kerralla loppuun asti - ihan sama, mitä kello on.

Voisin kuvitella, että myös Harry Potterit on sellainen kirjasarja, johon voi aina palata. Pitäisi hommata englanniksi myös alkupään kirjat - nyt omistan vaan loppupään kirjat. Ja aloittaa alusta.


Onko muilla suosikkikirjoja? Tai suositeltavia kirjoja? Historialliset kirjat uppoo aina - oon sitä tyyppiä, joka hypistelee Suomalaisessa kirjakaupassa niitä paksuja, toisesta maailmansodasta kertovia, pienellä präntättyjä opuksia silmät kiiluen. Millasia kirjaihmisiä te olette?

Marraskuun TOP

7.12.2015

En suinkaan yritä saada blogistani enemmän lifestyle-tyylistä kuin mitä se nyt on, mutta silti tuntuu kivalta lisätä vähän omia juttuja niiden perusvillasukkapostausten lisään. Sitä en tiedä, kiinnostaako nämä minun juttuni yhtikäs ketään, mutta eikös oman blogin pääasia ole miellyttää kirjoittajaa itseään? Ajattelin aloittaa TOP-postaukset, joissa kirjoittelen edeltävän kuukauden päällimäiseksi mieleen jääneistä asioista, mahdollisesti luetuista kirjoista, kuunnelluista biiseistä sekä katsotuista leffoista ja tv-sarjoista. Jälkimmäiset kolme ainakin ovat sinällään jo käsitöihinkin liittyvää, sillä vietän suurimman osan ajastani television ääressä katselemassa jotakin sarjaa/leffaa, käsityö tottakai kädessä.

Marraskuun TOP11


Innostuin marraskuussa lukemaan kirjan ensimmäistä kertaa varmaan koko vuonna. Bongasin Bea Uusman Naparetki-kirjan kirjakaupan ylähyllyltä, ja kiinnitin ensimmäisenä huomiota nimeen. Tässä kuussa IN ovat olleet kaikennäköiset lumeen, vuoriin, vuorikiipeilyyn, seikkailuihin liittyvät asiat, joten on ihan luonnollista, että myös jäätikköihin liittyvät teos herättivät mielenkiintoni.

Bea Uusma on ruotsalainen kirjailija, kuvittaja sekä lääkäri, joka on omistanut elämänsä André-retkikunnan mysteerin selvittämiseksi. Vuonna 1897 kolme ruotsalaismiestä lähti ylittämään Pohjoisnapaa vetypallolla. Heidän jäännöksensä löydettiin vasta vuonna 1933 Valkosaarelta, Huippuvuorilta, eikä syytä retken epäonnistumiseen saatu selvitettyä. Uusma selvittää kirjassaan syitä siihen, miksi retkikunta epäonnistui, miksi he kuolivat, milloin he kuolivat ym.

Kirja on puhtaasti tietokirja lukuisine kuvineen ja v. 1897 materiaaleineen (kirjeitä, tavaraluetteloita ym). Minut kirja tempaisi mukaansa välittömästi eikä sen lukemiseen tarvinnut montaa päivää aikaa tuhlata.


Elokuva Everest ilmestyi jo syyskuussa, mutta ehdin katsomaan sen elokuviin marraskuun ensimmäisinä päivinä. Sen jälkeen olin myyty. Everest avasi silmäni Himalajan sekä muiden lumihuippuisten vuorien loistolle, Siitä alkoi minun oma tutkimusmatkani vuorien ja vuorikiipeilyn, lumen ja jäätiköiden maailmaan.

Kahlasin marraskuussa läpi kaikki vuorikiipeilyyn, yli kasitonnisiin huippuihin, kiipeilyonnettomuuksiin ja vuoristoihin liittyvät artikkelit, dokumentit, elokuvat. Samalla päätin lisätä Everest Base Campin omalle bucket-listalleni. Innostus ei suinkaan laantunut joulukuun koittaessa - päinvastoin, tarkoituksena olisi opetella Wikipedian käyttö ja aloittaa kääntämään kiipeilyyn ja ylipäätään vuoriin liittyviä artikkeleita suomeksi. Niinkuin sitä aikaa muka nyt olisi liikaa kaikelle, mitä haluan tehdä.

Aiheeseen liittyviä, loistavia dokumentteja ovat mm. K2 - Siren of Himalayas (2014), The Summit (2012), Meru (2015), Touching The Void (2003).



Marraskuun (ja Everestin) myötä innostuin myös dokumenttielokuvista. Harmittavan vähän tulee dokkareita tuijoteltua, mutta senkin edestä tulee kulutettua aikaa kaikenmaailman joutavan hömpän katseluun. Siispä, otin itseäni niskasta kiinni ja tutkiskelin Netflixin dokkari-tarjontaa (joka muuten on yllättävän laaja!).

Mile... Mile & A Half on loistava vaeltamiseen ja patikointiin keskittyvä dokkari, joka kertoo amerikkalaisen kaveriryhmän vaelluksesta John Muir-nimisellä vaellusreitillä Yhdysvalloissa. Reitti on 211 mailia pitkä, jonka korkeusvaihtelu on 2.4 km. Dokkari on taidokkaasti kuvattu, ja esittelee samalla myös upeita valokuvia reitiltä. Hyväntuulinen dokumenttielokuva.

Aiheeseen liittyvä, mielenkiintoineen Reese Witherspoonin tähdittämä elokuva Wild kannattaa myös katsoa, jos vaeltaminen kiinnostaa.








Musiikissa IN on ollut Imagine Dragonsin upea kappale Battle Cry (joka muuten soi myös uusimmassa Transformerissakin) sekä erityisesti elokuvamusiikki. Marraskuussa selkeästi rauhallinen, mutta silti hyvin voimakastahtoinen musiikki on ollut mieleen. Jos yhtään tykkää elokuvamusiikista niin suosittelen lämpimästi mitä tahansa Hans Zimmerin sävellyksiä erityisesti juuri Interstellarin ja Inception musiikkeja. Myös Call of Duty-peliin on tehty harvinaisen onnistuneita pelimusiikkeja, myös Hans Zimmerin tuotantoa (jos joku ei tiedä, kuka on Hans Zimmer, on hän esimerkiksi tehnyt musiikkeja elokuviin Pirates of the Caribbean, Batmanin uusimmat, Gladiaattori ym).

Dario Marianelli oli uusi tuttavuus minulle, ja sai kyllä kiinnostukseni heräämään Everest-elokuvamusiikkien myötä. Melko samankaltaista kuin Zimmerillä. Lisäksi hempeät suomalaiset kuten Samuli Putro ja Jarkko Martikainen ovat piristäneet marraskuisia iltojani.

Käsitöissä in 
1. patalaput
2. villasukat
3. novita 7-veljestä

Kuten blogin puolelta on voinutkin huomata, on käsityörintamalla ollut lähinnä villasukkaa (ja patalappua, joskin näitä ei ole vielä blogissa esitelty). Kuukauden kulutetuin lanka on ehdottomasti ollut Novitan 7-veljestä.


Ovatko lukijat huomanneet esimerkiksi jotain tiettyjä musiikkikappaleita, joita on tullut viime aikoina kuunneltua enempi ja vähempi? Tai jotain ykkössuosikiksi noussutta leffaa marraskuulta?