Lokakuun TOP

Lokakuu oli yllättävän kiva ajanjakso tälle vuodelle, näin sään puolesta. Nyt vasta marraskuussahan ne räntä- ja loskakelit alkoi kun taas lokakuussa oli viileää mutta kuivaa. Eli oikein optimaalinen keli pyöräillä töihin ja viettää työpäivien jälkeiset illat sisällä, Netflixin ääressä neuloen ja kynttilöitä poltellen. Ja niitä kynttilöitä on muuten ihan muutama kulunut! Joka ilta sytytän about kymmenkunta kynttilää palamaan kun ne vaan näyttää niin yksinkertaisen kivalta.

Lokakuussa sain myös harvinaisen paljon aikaiseksi käsityörintamalla, joskaan yksikään niistä ei tainnut blogiin asti ehtiä. En itseasiassa ole edes päätellyt yhtään lokakuussa valmistunutta työtä... Joululahjojen valmistus nimittäin alkoi, ja nytkin on kiire saada kaikki, mitä suunnittelin valmiiksi joulua varten. Saa nähdä miten käy.

Lokakuun TOP12

BBC:n The Night Manager on kyllä yksi loistavimmista minisarjoista, mitä olen katsonut. Saatoin kyllä sanoa samaa myös War & Peace-minisarjasta, joka muuten myös oli BBC:n minisarja, mutta tämä menee kuitenkin aivan eri kategoriaan. Näin sattumalta sarjan 'kansikuvan' selatessani sarjoja netissä, ja Tom Hiddleston sai minut tsekkaamaan trailerin. Leffan päärooleissa on Tom Hiddlestonin lisäksi myös Hugh Laurie, eli ei voi tämän näyttelijäkastin puolesta pahasti mennä pieleen!

Sarja kertoo yövahtina työskentelevästä miehestä, joka soluttautuu Hugh Laurien näyttelijän miljönääri-rikollisen elämään. Sarja, joka on täynnä hienoja maisemia, mielenkiintoisia juonikuvioita ja henkilöitä ja tietysti myös actionia. Sarja taisi pyöriä Suomessakin ihan tv-esityksessä nyt syksyllä, mutta jos se meni sivusuun, niin kannattaa koittaa tsekata jostain muualta. Tom Hiddleston tekee tässä sarjassa kyllä varmasti yhden elämänsä parhaimmista rooleista (saman roolin olisi muuten halunnut Brad Pitt, mutta eipä kelvannut Pitt sarjantekijöille!).



En tiedä, miten olen onnistunut missaamaan Band of Brothers-minisarjan. Suurena sotaleffojen ystävänä ja historiafriikkinä, olen yleensä hyvin tietoinen kaikesta sotiin liittyvistä sarjoista ja leffoista, mutta jotenkin Stephen Spielbergin ja Tom Hanksin tuottama Band of Brothers on onnistunut livahtamaan sormien välistä. Siksipä katsoin sen vasta lokakuun puolella. Sarjahan on ilmestynyt joskus 2000-luvun alkupuolella, ja siinä näyttelee paljon sellaisia näyttelijöitä, jotka varmasti siihen aikaan ovat olleet vähän vähemmän kuuluisia kuin nyt (mm. Damien Lewis, Michael Fassbender ym), mikä tekee sarjan katsomisesta entistä mielenkiintoisempaa.

Band of Brothers perustuu siis Stephen E. Ambrosen kirjoittamaan, liki samannimiseen kirjaan, ja kertoo Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioonan E-komppanian vaiheista toisen maailmansodan taisteluissa, alkaen ajalla ennen sotaa ja päättyen aina sodan loppumiseen asti. Sarjassa oikea sodankäynti alkaa Normandian maihinnousulla. Sarjassa esiintyvät henkilöt ovat ihan oikeita sotaveteraaneja, joiden haastatteluita näytetään sarjan jaksojen aluissa sekä sarjan lopussa. Raaka ja todenmukainen ovat sanat joilla sarjaa kuvailisin. Mutta niinhän se sotakin on.



Colin Firthin, Julianne Mooren ja Nicholas Houltin tähdittämä, vuonna 2008 ilmestynyt A Single Man sattui silmääni Netflixissä, leffavalikoimaa selaillessa. Leffa oli lueteltu kategoriaan 'palkitut', ja näyttelijöiden takia (jälleen) kiinnostuin katsomaan trailerin. Katsoin ylläolevaa traileria ehkä viisitoista sekuntia, jonka jälkeen päätin katsoa koko leffan. Tiesin jo siinä vaiheessa, että tämän leffan kanssa ei voi epäonnistua.

Colin Firthin esittämä George on high school-professori, ja myös homo. Hänen elämänkumppaninsa kuolee, ja leffassa keskitytään yhteen päivään Georgen elämästä. Vaikuttava, hyvin musiikein varustettu ja kerrassaan loistava leffa. Colin Firth on mahtava näyttelijä, mutta kyllä tässä varmaan on yksi hänen huippusuorituksiaan.



Marvelin Doctor Strange ilmestyi lokakuun lopussa ja vannoutuneena Marvel-fanina, olin tietysti ensi-illassa sitä katsomassa. Enkä joutunut pettymään. Marvel-leffana hieman poikkeavan tyylinen elokuva, jossa pääosaa näyttelee Benedict Cumberbatch. Leffa kertoo neurologi Stephen Strangesta, joka elämässä tapahtuneiden muutosten vuoksi lähtee etsimään apua ongelmiinsa Nepalista ja päätyy hieman eri ulottuvuuksiin, kuin mitä oletti. (Hyvä selitys joo, mutta en halua spoilata!)

Kovin Inception-tyylinen elokuva, varmasti tähän on otettu siitä vaikutteitakin, mutta silti jollain tapaa uniikki. Tykkäsin jälleen soundtrackeista sekä myös muista leffan näyttelijöistä Cumberbatchin ohella - Mads Mikkelsen oli aika mahti! Marvel-leffoista tietämättömille tiedoksi: leffa ei periaatteessa ole suoraa jatkumoa esimerkiksi Captain America-leffolle tai Avengerseille, mutta uusimmassa Captain Americassa on viittauksia Doctor Strangeen, ja tämän leffan jälkeen Doctor Strange tulee varmasti esiintymään jossakin ensi vuoden elokuvassa. Kokonaisvaltaisen elokuvaelämyksen varmistamiseksi, kannattaa ensin tsekata nämä vaatimattomat 13 Marvel Cinematic Universen leffaa. Hieman aikaavievää, mutta ei varmasti tarvitse pettyä!



Lokakuu oli kyllä hyvin Benedict Cumberbatch-painotteista, sillä Doctor Strange (ks. ylempänä) ilmestyi lokakuun lopussa leffoihin. Samoihin aikoihin kävin katsomassa myös National Theathre Live: Frankenstein -teatteriesityksen, jonka filmatisointi näytettiin Finnkinolla. Benedict Cumberbatch tuntui tupsahtelevan joka paikasta esiin. Liekö se syynä kun Youtube suositteli minulle ylläolevaa musiikkivideota, jossa myös - kappas vain - on Benedict Cumberbatch yhdessä Pink Floydin David Gilmourin kanssa esittämässä kappaletta Comfortably Numb. Joka muute on meikäläisen lempibiisi kyseiseltä bändiltä. Kyllä sopii Benedictin ääni yhteen David Gilmourin kanssa, ja jos en entuudestaan tietäisi Pink Floydia niin hyvin kuin nyt tiedän, en ehkä edes erottaisi laulajan vaihtuvan!








Katzenjammer on norjalainen indie/folk-bändi, jonka biisi Lady Marlene tuli jostain ihmeen syystä vastaan Spotifyssä, omalla soittolistallani, vaikken sitä sinne ollut lisännyt. Eipä tuo hirveästi haitannut, sillä biisi itsessään sytytti ja päädyin kuuntelemaan koko kyseisen levyn. Iloista rallatusta ja tosiaan melko folk-henkistä. Nyt bändin lähes koko levy on jaoteltu soittolistoilleni.

Edellämainittu A Single Man kuului ehdottomasti kuun lempileffoihin eikä myöskään leffan soundtrack jäänyt huomiotta. Ehkä vaikuttavin musiikki koko leffassa oli sekä elokuvan alussa että lopussa soinut Clock Tick. Musiikin säveltäjä on muuten sama kuin Penny Dreadfulin musiikeissa - Abel Korzeniowski - uusi nimi minulle.

Disturbed on varmaan aika monelle nimenä tuttu - se ei varsinaisesti kuulu bändeihin, joita kuuntelen. The Sound of Silence on vanha biisi, olen sen aiemminkin kuullut, mutta nyt vasta lisäsin sen soittolistalle, koska onhan se vaan niin älyttömän hyvä ja vaikuttava kappale.
Lord Of The Lost taasen on täysin vieras, saksalainen bändi, mutta Spotify on sitä ilmeisesti Disturbedin myötä suositellut ja yksi biisi päätyi soittolistalleni. See You Soon on raskaampi, hieman melankolinen kappale, jossa yllättäen lauletaan rakkaudesta ja sen menettämisestä.

The Golden Throne on brittibändi Templesin rallatus, jonka itse laskisin enemmän indieen kuin rockiin, mutta bändi kyllä väittää olevansa rock-bändi. Kovin samantyyppistä musiikkia mielestäni kuin esimerkiksi Arctic Monkeys.

Janet Devlin on irlantilainen, reilu parikymppinen laulajatar, joka ponnahti kuuluisuuteen Brittien X-Factor-ohjelmasta. Erikoisempi, hieman Birdy-tyyppinen ääni vetoaa ainakin minuun ja sopii erityisen hyvin kappaleisiin kuten Mad World, Hallelujah etc. Eipä ole tytön oma tuotantokaan hullumpaa, joskin nämä coverit kuuluvat omiin suosikkeihin.

Käsitöissä IN

Villasukat, joita on tullut tehtyä useampi pari sekä itselle että lahjaksi. Kaikki on tietysti esittelemättä blogissa, mutta ehkäpä sitten kun saan ne pääteltyä.