Raitasukat

14.2.2014

Joskus keväällä aloitetut raitasukat valmistuivat Breaking Bad-ohjelman ohella eilisiltana, ja pitihän ne heti laittaa jalkaan. Lankaa en valitettavasti muista, mutta vain yhden rullan sitä aikoinaan ostin ja hyvin sai sukat tehtyä! Lankaa jäi jopa vähän yli - ehkä teen siitä jonkun tilkun tilkkutäkkiin, jota en ole vielä edes sen kummemmin ajatellut. (Siinäpä hyvä idea - jämälankatilkkutäkki!)

Ohje on Novitan Sukkalehdestä, palmikkoa siis nilkkaosassa sekä tuossa jalkapöydän päällä. Mukavat tehdä, mutta nyt en kyllä hetkeen ota mitään palmikkoprojektia - sen verta kuitenkin alkaa jo palmikkopuikon kanssa pelaaminen ärsyttää!

Uutta ilmettä vessaan

13.2.2014


Vessan ruma, musta ja vaalealla hiusvärillä aikoinaan pilattu matto sai nyt lentää roskakoriin, kun sain vihdoin ja viimein virkattua uuden maton tilalle. Jo kauan oli suunnitelmissa kiva pitsimatto vessaan, ja nyt hommassa ollaan jo siinä pisteessä, että olen saanut puhelimella napsaistua kuvan ja lisättyä sen instagramiin! Pahoittelut siis hieman heikompilaatuisesta kuvasta, siitä ei voi syyttää kuin iPhonea!

Matto on tosiaan siis virkkaamalla tehty, ohjeena käytin Kangasaitan Juhannusruusu-matto-ohjetta. Lankana oli pinkki ontelokude, jonka kävin ostamassa Toivolan vanhan pihan Titityy-lankakaupasta. Lankaa meni ohjeesta poiketen vajaa kilo kun virkkasi koukulla nro 8. Huomattavasti enemmän meni aikaa lankavyyhdin selväksi saamiseen kuin itse virkkaamiseen!  Ja helppoa kuin mikä!

Täytyy vielä yrittää joku toinen kerta saada kunnollisia kuvia vessasta ja sen 'pinkkeydestä'. Varsinkin kun tuossa kuvassa on kaikenmaailman rojua, mitä siinä ei tarvitsisi näkyä!

Reseptit: Kanaa tikka masala


Lupaan, ettei tästä blogista tule täysin ruoka/kokkauspainotteista, vaikka viime postausten perusteella varmaan siltä alkaa näyttää! Nyt olen vaan niin laiskistunut kuvaamaan kaikkia tekeleitäni, että siksi postaukset ovat lähinnä ruokapainotteisia. Muutama jo valmistunut käsityö on tuolla kaapin pohjalla odottamassa sitä, että jaksaisi kameraan tarttua. Joten, ehkä palaan niihin vastaisuudessa! Tässä kuitenkin erittäin hyvän, intialaisen ruoan resepti hieman muunneltuna (kotikeittiöön sopivaksi). Ohje on napattu kirjasta 'Suuri intialainen keittokirja'.

Kanaa tikka masala

4 annosta

Ainekset:
650 g kanaa (esim. ohutleikettä pilkottuna tms.)
6 rkl tikkatahnaa
1½ dl maustamatonta jogurttia
1 rkl kasviöljyä
1 sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 tuore vihreä chili siemenet poistettuna ja silputtuna
2½ cm:n pala raastettua, tuoretta inkivääriä
1 rkl tomaattipyreetä
2½ dl vettä
hieman sulatettua voita
1 rkl sitruunamehua
tarjoiluun basmatiriisiä ja naanleipää

Valmistus:
1. Irrota broilerista näkyvä rasva ja leikkaa liha tasaisiksi 2½ cm:n kuutioiksi. Sekoita kulhossa 3 rkl tikkatahnaa ja 4 rkl vettä. Lisää broilerikuutiot ja anna marinoitua 20 min jääkaapissa.

2. Kuumenna öljy paksupohjaisessa pannussa ja kuullota sipulia, valkosipulia, chiliä ja inkivääriä 5 min. Lisää loppu tikkatahna ja paista 2 min. Lisää tomaattipyree ja vesi ja keitä 15 min.

3. Asettele sillä aikaa broilerinpalat puisiin grillivartaisiin tai cocktail-tikkuihin. Kuumenna grilli uuni 220 asteeseen.

4. Paista vartaita n. 15 min välillä käännellen.

5. Jauha tikkaseos monitoimikoneessa/tehosekoittimessa sileäksi tahnaksi. Laita tahna takaisin pannulle.

6. Lisää jogurtti ja sitruunamehu tikkatahnan joukkoon. Irrota kanat tikuista ja lisää pannulle. Anna kiehua hiljaa n. 5 min. Tarjoa basmatiriisin ja naanleivän kanssa, ja koristele jogurtilla.

Reseptit: Uunijuurekset

8.2.2014


Voi tätä blogihiljaisuutta! Nyt se kyllä on ihan koulun syytä - typerä koulu meni ja alkoi tammikuussa, siihen päälle vielä työharjoittelu niin voi sanoa vapaa-ajalle heipat! Varsinkin kun vielä olisi rästissä miljoonat koirakuvat, joita koiranomistajat kärsimättöminä kaipaavat. No, ainakin ruokaa olen kerennyt tehdä, tässä teille yksi (helppo ja nopea ja kätevä) ruokaohje!

Uunijuurekset

2 annosta (itse syön tästä määrästä kaksi kertaa)

Ainekset:
½ bataatti
2 punasipulia
250 g ruusukaalia
100 g lanttua
1 punajuuri
oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
suolaa
yrttimaustetta

Valmistus:
1. Kuori ja pilko kaikki juurekset. Voit halutessasi lisätä joukkoon esimerkiksi perunaa, porkkanaa, naurista tms tai vastaavasti jättää jotain pois.

2. Laita juurekset uuninkestävään vuokaan.

3. Lisää sopivasti öljyä ja hunajaa, ja pyörittele juureksia niin että kaikki ovat tasaisesti öljyssä ja hunajassa.

4. Mausta oman maun mukaan, itse laitoin suolaa ja yrttimaustetta.

5. Anna kypsyä 200-225 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia, tarvittaessa enemmänkin. Halutessasi voit laittaa punajuuret ja bataatit erikseen, sillä niiden kypsyminen kestää hieman kauemmin.