Joulukuun TOP

2.1.2016

Joulukuu oli musiikin ja tv-sarjojen osalta aika yksitoikkoinen. Parhaani mukaan yritin puhkikuluttaa omaa Spotifyn leffamusiikin soittolistaa, ja telkkarissakin pyöri vaan Scrubs. Elokuvia sen sijaan tuli katsottua enemmän kuin yleensä. Marraskuun TOP-postauksen kanssa asiasta keskustelu jäi yksinpuheluksi, joten en nyt jaksa heittää mitään kysymyksiä lukijoille, kun ei niihin vastauksia tule luultavasti kuitenkaan! Jos jotakuta allaolevat asiat inspiroi/kiinnostaa niin tottakai saa laittaa kommenttia.

Joulukuun TOP11



TV-sarjoissa joulukuussa säväytti eniten Scrubs, suomenkieliseltä nimeltään Tuho-osasto, jota myös aikojen alussa televisiossa näytettiin. Itse katselin koko tuotannon jenkki-Netflixin kautta, ja sain kyllä nauraa monen monta kertaa. Sarja oli hyvää aivot narikkaan-hömppää, jossa ei otettu lääketiedettä liian kirjaimellisesti. Ei siis tylsä, verta ja suolenpätkiä näyttävä sairaaladraama vaan ehkä enemmän satiirinen komedia loistavilla henkilöhahmoilla maustettuna.


Elokuvissa joulukuun ykkönen oli, vuonna 2014 ilmestynyt Interstellar. Kyseessä on sci-fi-avaruusseikkailu, joiden ystävä minä en yleensä ole. Olin kuitenkin jo useamman kuukauden ajan kuunnellut Interstellarin sountrackia Spotifystä ja rakastunut siihen totaalisesti. Se oli varmasti yksi osasyy sille, miksi leffa vaan oli äärettömän hyvä. Itse tulkitsin leffan yhdeksi mahdolliseksi tulevaisuudentapahtumaksi, maapallon ollessa tässä tilanteessa, ei voi poissulkea mitään tämänkaltaisia vaihtoehtoja. Suosittelen lämpimästi!


Joulukuun yllättäjä oli leffa The Theory of Everything, ilmestynyt 2015 alkuvuodesta. Elokuva kertoo Stephen Hawkingin elämästä. Olin jo pitkän aikaa halunnut katsoa elokuvan, mutta sen pituuden vuoksi (kesto 2h 3min), se ei yleensä ollut ensimmäisenä listallani. Kun sitten yksi ilta järjestin aikaa kaksituntiselle draamalle, en todellakaan katunut sitä hetkeäkään. Elokuva on uskomattoman hyvä. Näyttelijäkaarti sopii elokuvaan täydellisesti, Eddie Redmaynen suoritus Hawkingina on huikea (jopa yhdennäköisyys on suuri!). Elokuvan myötä arvostus Hawkingia ja hänen selviytymistään järkyttävän sairauden uhrina nousi kyllä korkealle.



Joulukuussa kuuntelin erittäin vähän joululauluja. Kuten yllä ilmaisinkin, olen kuunnellut lähinnä elokuvien soundtrackeja. Pirates of the Caribbean-soundtrackit ovat aina olleet suuria suosikkejani, mutta nyt sen perusrallatuksen ohelle on noussut PoTC4-leffan kappale Mermaids, jossa on monennäköistä melodiaa rauhallisesta voimakkaaseen.

Myös The Theory of Everything-leffan musiikit ovat yllättäneet positiivisesti, ja samalla tuoneet uuden säveltäjän tietoisuuteeni. Epiloguessa on jotain sopivan mystistä, mutta silti niin herkkää sävelmää.

Kyle Landryn bongasin sattumalta youtubesta - siinä vasta taitava kaveri! Jos on pianomusiikin ystävä, niin suosittelen tsekkaamaan tämän nuoren miehen youtube-kanavan (ja löytyypä niitä levyjä useampi Spotifystäkin). Howls' Moving Castlen teemamusiikki on muutenkin mieleeni, joten siksi valitsin nyt tämän kappaleen. Osatapa itekin soittaa samalla tavalla!

Alexandre Desplat on myös sävellyksillään viihdyttänyt minua joulukuun aikana. Kaveri tunnetaan muunmuassa Harry Potterin uusimpien osien musiikista sekä helmikuussa Suomessakin ilmestyvän elokuvan The Danish Girl sävellyksistä. Itse odotan tuota leffaa kuin kuuta nousevaa, ja olenkin puhkikuluttanut leffan soundtrackit oikein urakalla.

Käsitöissä IN
1. villasukat
2. joululahjapaketointi
3. heijastinsudenkorennot

Käsityöpuolella joulukuussa ahkeroitiin ennenkaikkea joululahjoja. Pääasiassa tuotokset ovat olleet erinäköisiä- ja kokoisia villasukkia. Jouluaaton aaton traditioihin minulla kuuluu myös lahjojen paketointi samalla kun katson Musen livekonserttia youtubesta. Tänä vuonna paketteihin tuli panostettua toden teolla, eikä yksi ilta suinkaan riittänyt paketointiin - harmi, ettei paketeista tullut nyt kuvia!

Leave a Comment

Lähetä kommentti