Kuulumisia jälleen

Helsinki ja kesä. Ja sunnuntai-aamu klo 6:30. Eikä yhtään ihmisiä. 

Pitkästä aikaa, ajattelin kirjoitella ihan vaan kuulumisia - tyypilliseen tapaan muutamien instagram-kuvien kera. Tässä on kuitenkin tapahtunut sitä sun tätä, joita kehtaa ehkä blogissakin kertoa.

Jyväskylä - Valon kaupunki - tuli käytyä tänä vuonna kun äitiä kävin moikkaamassa.

Ehkä mullistavin juttu, mitä olen tässä viime aikoina tehnyt, on edellisestä työpaikasta irtisanoutuminen ja uuden työn aloittaminen. Mitään vakityöpaikkaahan minulla ei vielä tähän päivään mennessä ole ollut, mutta sijaisuus olisi kardiologisella puolella jatkunut tammikuun asti - todennäköisesti sen jälkeenkin. Jotenkin kuitenkin vuodeosastotyö ei ole ikinä ollut se 'mun juttu', joten kun Naistenklinikan leikkausosastolla tuli paikka hakuun - päätin hakea, ja sainkin sitten sijaisuuden sitä kautta. Nyt olen sitten parin viikon verran koittanut orientoitua leikkurin arkeen, instrumenttihoitajan työhön ja aamuvuoroon.

Sinne jäi Meilahden tornisairaala ainakin toistaiseksi. 

Periaatteessa sinällään homma on tuttua ja nyt kun sainkin aloittaa vanhassa tutussa instrumenttihoitajan roolissa niin muutoksessa ei ole niin paljon pelottavaa, mutta en todellakaan odota missään määrin palkkani pienenemistä, mikä väkisin taas tapahtuu. Päiväpainotteinen työaika tiputtaa kaikki lisät pois eli palkkani on kuukausittain n. 400-800 € pienempi. Edellisessä paikassa tein paljon viikonloppuja ja yövuoroja, joten lisiä luonnollisesti tuli paljon. Rahaa jäi säästöönkin. Nyt varmaan alkaa taas kädestä suuhun eläminen ja sentin venyttäminen kun palataan tähän tylsään palkkasysteemiin. Kyllä se vaan on niin hassua tässä maassa - että kun työ vielä vähän vaikeutuu niin palkka pienenee. Not fun at all.

Jotain hyvää pitää elämässä olla - vaikka sitten karkkien muodossa! Roobertin Herkku, Helsinki.

No, palkkamasennuksesta iloisempiin asioihin - minähän menin ja varasin vielä keväällekin yhden ulkomaanmatkan. Jep, hyvä puhua reissuista heti rahat loppu-valituksen jälkeen, mutta minkäs teet kun matkakuume vaivaa. Ja sitä vartenhan siellä töissä käydään, että pääsee reissuun (ja että voi ostaa lankaa). Ne muut järkevät ja vastuuntuntoiset ihmiset voi sitten säästää asuntoa ja perhe-elämää varten - ne ei ole kyllä mun juttuja pätkääkään.

Oon postikorttifani, ja sain vihdoin viritettyä seinälle vähän kollaasia kivoista korteista. Tykkään kauheesti. 

Eli siis - toukokuussa suunnataan kohti Madridia! Bongasin muutama viikko sitten Game of Thrones Concert Tour-mainoksen, ja totesin itselleni, että tuonne on päästävä kun Hans Zimmerkin jäi väliin. Sain jopa yhden nettitutun innostumaan asiasta ja niin sitä vaan ostettiin lentoliput Espanjan pääkaupunkiin ja liput konserttiin. Ihan mahtavaa - olen tankannut espanjaa nyt oikein urakalla, että voin sitten kommunikoida ainoastaan espanjaksi! Ei olis muuten lankakauppasuosituksia Madridiin?

Talvi tuli ja talvi meni. Nyt on taas pimeetä. 

Matkoista puheenollen, perustin matkablogin. Totesin, ettei nämä yksittäiset matkapostaukset sovi kaikkien villasukkien ja lankarullien joukkoon. Nyt pystyn enemmän panostamaan matkablogin ja postausten sisältöön ja jakamaan enemmän upeita (ainakin omasta mielestä!) matkakuvia! Käykääpä laittamassa seurantaan jos yhtään kiinnostaa - High Hopes-matkablogi.

Komeet oli maisemat Irlannissa - tästäkin reissusta lisää tulee tuonne matkablogiin! 

Mitä tulee nyt ihan lähiviikkojen kuulumisiin - on tullut leivottua ja neulottua (jokaikinen päivä!), käytyä I Love Me-messuilla, jotka olivat iso pettymys, tuijotettua telkkaria ym. On tullut tutustuttua Helsingin ravintola-tarjontaan ja nähtyä kavereita. Ylipäätään olen vain koittanut nauttia pimeistä illoista kynttilän valossa ja hyvän tv-ohjelman parissa, neuloen. Valmiita töitä onkin laatikollinen odottamassa päättelyä ja sitten valokuvaamista. Väkisin vaan alkaa miettiä, että kohta on taas joulu, ja pitäis joululahjoja värkätä! Onneksi Tampereen käsityömessut lähestyy (ja tänä vuonna pääsen itsekin paikalle!), sieltä varmaan löytyy jotain kivaa ideaa.

Viikonlopun leipomukset

Että sellasta.

I Love Me-messut ja aivan järjetön väenpaljous - ei oikein napannut!

Mitäs lukijoiden arkeen tai miksei juhlaankin? 

Kuvia ja kuulumisia

uusilla hoodeilla

Uusi elämäni Etelä-Suomen asukkina on joka toinen päivä mahtavaa, seesteistä ja ihanaa kun taas joka toinen päivä menetän hermoni ja vaivun yksitoikkoisuuteen. Älkää käsittäkö väärin, kaikesta huolimatta olen tyytyväinen muutostani, mutta ei vaan aina voi olla kivaa.

Ehkä eniten hermoja raastavinta touhua (takkuilevan teknologian lisäksi) on huiviräpellykseni. Olen aloittanut kaksi huivia - toisen itselle, toisen mummolle lahjaksi. Kumpikaan ei edisty yhtään mihinkään. Enkä edes olevinaan valinnut mitään maailman vaikeimpia ohjeita. Mutta silti. Ei. Tule. Mitään. Itselle tulevan huivin olen purkanut varmaan jo noin kymmenen kertaa, ja jälleen iski epätoivo, kun ei täsmää ja ei onnistu eikä kukaan osaa auttaa. Käsitöiden pitäisi olla rentouttavaa puuhaa. Tämä on kaikkea muuta.

vittuuntumisprojekti

Kumpikin huivi on kuitenkin jo niin pitkällä, että ei kannata enää purkaa koko paskaa pelkäksi lankakasaksi. Huoh.

Ehkä pitäisi aloittaa joku helppo projekti, jossa varmasti onnistuu, että saisi taas innostuksen ja inspiraation takaisin. Vaikka villasukat. Mutta kun haluais kivan kevyen kesä(mikä kesä?)huivin. Yhyy.

Mutta! Pakko kertoa jotain hyvääkin. Vaikka olen kaikinpuolin muuta kuin positiivinen ja optimistinen ihminen, niin silti. Olen silti jossain määrin nauttinut olostani Vantaalla. Uusi työpaikka on kiva. Työkaverit on suurin osa kivoja. Minut on otettu pääasiassa hyvin vastaan. Eikä työkään nyt ole sieltä pahimmasta päästä - aamuvuorot on edelleen sieltä ja syvältä, eikä täysi orientoituminen uusiin työtehtäviin ole ihan vielä finito.

tämä on yövuoron bonus: upea auringonnousu suoraan työpaikan ikkunasta!

Ja ne yövuorot. Ai että, olen kaivannut yövuoroja! Yövuoroissa parasta on se, kun voit lähteä vapaille kun muut vasta aloittelee työvuoroaan. Viimeisimmän yöni jälkeen päätin tehdä extempore-aamupalareissun Helsingin kauppatorille. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta (se oli siis se ainut kesäpäivä...), oli lämmintä ja kaunista. Ei väsyttänyt. Kauppatori oli rauhallinen, myyjät vasta pystyttelivät kojujaan - onneksi kuitenkin aamupalaa sai. Siinä sitä sitten vetäistiin karjalanpiirakat ja tuoremehut merta tuijotellen.

aamupala-maisemat yhden yövuoron jälkeen - ei hullummat etten sanoisi!

Samalla reissulla ostin vielä torimyyjältä mansikoita ja herneitä. Tuli ihan kesäfiilis. Ihan älyttömän hyvä fiilis. Olin oikeasti iloinen - melkein niin ilonen, että oisin voinut itkeä. Ja tällähän ei ollut mitään tekemistä valvotun yön kanssa...

sanomattakin selvää, että tuolla se meikäläisen työpaikka sijaitsee

On tässä Etelä-Suomeen muutossa muutakin hyvää. Viimeiset about kolme vuotta olen kironnut työmatkapyöräilyä. Se on varmaan sellanen asia, jota osaa arvostaa vasta sitten kun sitä ei ole. Jyväskylässä sairaala sijaitsi suunnilleen sen korkeimman kukkulan päällä. Matka töihin oli aina yhtä ylämäkeä. Tällä ei-sporttisen ihmisen kunnolla se oli yleensä aikamoista helvettiä. Hiki oli jo ennenkuin lähdit kotoa. Töihin saapuessa näytti aina siltä, kuin olisi kiivennyt Everestille kahdesti. Mukava aloittaa työpäivä sellaisin fiiliksin.

aamuvuoron tyypillinen aloitus

Ja vaikka täällä työmatkani on pidentynyt ekspotentiaalisesti - olen oppinut nauttimaan siitä (ainakin 99% päivistä). Olen nimittäin löytänyt kirjojen maailman jälleen monen vuoden jälkeen. Lukio ja ammattikorkeakoulu söivät lukuinnostuksen totaalisesti, mutta nyt olen onnistunut lukemaan enemmän kirjoja parissa kuukaudessa kuin mitä olen lukenut viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä. Koska ei ole mitään muuta parempaa tekemistä puolen tunnin junamatkalle. Sitäpaitsi, mielummin luen kirjaa kuin rämppään somea ja sen lukuisia kissavideoita.

tästä se sitten lähti !

Olen aika varma, että kaikesta huolimatta tulen viihtymään täällä. Jyväskylään verrattuna mahdollisuuksien määrä on x100. Täällä on oikeasti tekemistä. Leffateattereissa pyörii leffat pidempään kuin kolme päivää. Ravintoloita on enemmän kuin viisi, eivätkä ne kaikki ole meksikolais/amerikkalais/italialaistyylisiä. Ulkoilumahdollisuudet on rajattomat. Kulttuuritarjontaa on enemmän kuin missään muussa Suomen kaupungissa. Helsinki-Vantaa on lähes kirjaimellisesti kivenheiton päässä. Ja ah, Scape. Uusi rakkauteni. Leffassa käynnistä tuli sen myötä oikeasti elämys. Ja mikä parasta - täällä on töitä. Ei tarvitse stressata, onko kahden viikon päästä vielä töitä tarjolla. Näillä eväillä ei minua kyllä ihan hetkeen saa takaisin Jyväskylään muuttamaan.

Ps. Vaikka kesäloma nollaantui 28:sta päivästä sinne pyöreään zeroon, niin oli pakko suunnitella kesälomareissu. Joka on melkein varmaa. Ja ihan mahdottoman upeeta.

Mitäs lukijoiden arkeen? Onko osattu nauttia päivistä vai meneekö samalla tavalla masistelun puolelle kuin meikäläisellä - ainakin silloin kun kalenteri näyttää kevättä, mutta ulkona näyttää vaan talvelta. Mitkä fiilikset?

Massiivisia muutoksia

Pari viikkoa sitten elämäni pyörähti kertaheitolla päälaelleen kun otin vastaan sijaisuuden uudesta työpaikasta. Uusi työpaikka sijaitsee aivan eri maakunnassa, ihan uudessa sairaalassa ja vielä täysin erilaisen työnkuvan parissa, kuin mitä olen viimeiset puolitoista vuotta tehnyt. Jep. Ei muuten yhtään jännitä.

Muutan huhtikuun alussa (eli reilun kuukauden päästä) Helsinkiin tai mahdollisesti Vantaalle töiden perässä. Oma kämppä Jyväskylästä on irtisanottu, uutta kämppää Helsingistä tai Vantaalta ei ole vielä löytynyt - yritän lohduttautua ajatuksella, että kyllä tässä on vielä aikaa ... kunnes ei ole. Reilu kolmen vuoden yksin asuminen päättyy myös tähän, sillä vastoin kaikkia odotuksiani, muutan saman katon alle pikkuveljeni kanssa puhtaasti taloudellisista syistä. Vuokrat pääkaupunkiseudulla ovat pilviä hipovia, ja me molemmat haluamme säästää rahaa, joten mikä olisikaan parempi vaihtoehto kuin kimppakämppä.

kuva © Oriol Salvador/flickr.com (CC BY-NC-ND 2.0)

Uusi työpaikka sijaitsee Meilahdessa, erikoissairaanhoidon vuodeosastolla. Minähän olen tähän päivään asti tehnyt töitä leikkaussalissa instrumenttihoitajana viimeiset puolitoista vuotta - eli täysin eri hommaa kuin perinteinen vuodeosastotyö. Vaihdan Helsingissä myös takaisin kolmivuorotyöhön, ja toivottavasti myös vähän paremmille palkoille (ainakin kun lisät tulevat näkymään taas palkkanauhassa). Onneksi minulla on suht vankka kokemus kyseisestä erikoisalasta, joten ihan kaikki ei ole täysin uutta. Joudun kuitenkin aloittamaan aikalailla A:sta jo pelkästään tietojärjestelmien kanssa - ne ovat toki täysin erilaiset kuin meillä Keski-Suomessa.

Olen pääasiassa innoissani muutosta ja muutoksesta. Surullista tässä kuitenkin on se, että marsuni eivät lähde mukaani. Oikeastaan koko yksinasumiseni aikana olen omistanut erinäisen määrän marsuja. Nuo lattialla vipeltävät karvapallot ovat olleet suuri osa päivittäistä elämääni, joten on todella hankala kuvitella elämää ilman niitä. Tarjosin marsuja ensin äidilleni, jolla myös on tästä eläinlajista kokemusta, mutta hän ei ollut kiinnostunut. Onneksi marsuille kuitenkin löytyi hyvä koti työkaverini luota - hänellä on jo ennestään yksi marsu vailla kavereita. Tiedän, että tämän parempaa uutta kotia eivät karvaturrini voisi saada, mutta tuntuuhan tämä silti aivan paskalta. Mukanani marsut eivät olisi voineet muuttaa, koska a.) pikkuveli on allerginen, ja b.) olisin täysin jumissa Helsingissä/Vantaalla enkä voisi ikinä käydä missään kehä III:sen ulkopuolella, koska marsuille ei olisi pk-seudulla hoitajaa. Ei kuulosta hyvältä ratkaisulta.

kuva © Giuseppe Milo/flickr.com (CC BY-NC 2.0)

Marsuasiaa lukuunottamatta kaikki on uutta ja jännää ja tulee aivan liian supernopeasti. Olen aloittanut tavaroideni läpikäymisen - yritän radikaalisti vähentää tätä romun määrää, mitä olen asuntooni haalinut. Langoista en kyllä luovu (tietenkään)! Uusi sänky pitäisi löytää ja vanha saada myytyä. Joskin ensin pitäisi löytää se asunto...

En voi sille mitään, että kaikesta huolimatta olen erittäin innostunut. Odotan kesää Helsingissä. Uusia paikkoja, uusia ihmisiä. Sitä, että työt eivät lopu/ala parin viikon varoitusajalla eikä tartte jännätä, tuleeko palkkaa vai olenko työtön jne. Odotan reissuja Suomenlinnaan piknikille. Ylipäätään olen innostunut siitä, että vihdoin saan haastettua itseni ja tehtyä elämääni jonkun muutoksen. Olen aina halunnut muuttaa pois Jyväskylästä, ja vihdoin uskalsin tehdä sen. Ja hei, mikä parasta. En tule olemaan siellä yksin! Hyvä työkaverini/kaverini leikkurista muuttaa kesällä perässä Helsinkiin, ja siellä on jo ennestään pari hyvää kaveria plus tietysti pikkuveli.

Lisäksi odotan ehkä eniten sitä, miten reissaaminen helpottuu. Pelkästään matkustamiseen lentokentälle ei tarvitse käyttää puolta päivää. Voi ihan oikeasti tehdä vaikka viikonloppureissun Eurooppaan kun lentokenttä on nurkan takana. Tai päiväristeily Tallinnaan ei kuulosta niin tyhmältä kuin mitä se meille keski-suomalaisille kuulostaa (koska siihen reissuun menee vähintään 2 vrk).

Että sellainen avautuminen. Vaikka moni asia on vielä epäselvä, on moni asia myös selvinnyt. Ja tulee varmasti selviämään. Meillä on tällä hetkellä leikkurissa ihan mahtava ilmapiiri, jota tulen kaipaamaan muuttoni jälkeen, mutta olen varma, että tulen sopeutumaan myös tulevaan työpaikkaani ihan yhtä hyvin. Kukapa sitä tietää, mitä tämä elämä tuo tullessaan!

kuva © Jonas Tana/flickr.com (CC BY-NC-ND 2.0)