Huivinteon kärsimysnäytelmä

Vihdoin ja viimein on aika postata Rheinlust-huivini. Huivi, jonka tekeminen oli välillä tosi kivaa ja toisinaan taas aivan kamalaa ja hermoja raastavaa. Huivi, johon piti (periaatteessa) riittää kaksi vyyhtiä lankaa, mutta minä sain kulutettua kolme (älkää kysykö miksi). Huivi, josta tuli aivan liian iso. Mutta silti niin kaunis.

Siinä se nyt on. Rheinlust. Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta kun teen tätä mallia.

Malli oli kyllä mielestäni kaikkea muuta kuin selkeä. Kaunishan se on, mutta joko minun aivokapasiteettini ei riitä sitä ymmärtämään, tai sitten se oli vaan kirjoitettu aivan äärettömän epäselvästi. Ja vaikka tarjolla oli kuvallista kaaviota ja sanallista ohjetta niin ei hommasta silti meinannut välillä tulla mitään. Kyllä meinasi mennä käpy jumiin monta kertaa. Ja mikäli oikein muistan, heitin koko työn nurkkaan viikkotolkuiksi kun en vaan jaksanut enää.

En tiedä, mistä kaivoin esiin sen taistelutahdon, jolla tein huivin valmiiksi. Purin sitä valehtelematta ainakin kymmenen kertaa. Aina vaan tuli joku virhe, minkä takia koko pitsikuvio meni perseelleen. Ja se taas ei tällaisessa kuviossa ole hirveän hyvä juttu, kun sitten menee koko huivi perseelleen. Eli oli pakko aina purkaa ja neuloa uusiksi todetakseen, että kyllä siinä joku moka nyt on, ei kun purkamaan.

Ja tosiaan hitto vie tämä langan määrä! Kaikkein paras ideahan on lähteä työstämään huivia langasta, jota on vain yksi vyyhti kaapin pohjalla. Innostuin aikoinaan tilaamaan Etsystä käsinvärjättyjä lankoja, ja tosiaan lanka, jolla huivin aloitin oli FiberFangirlin värjäämää fingering-vahvuista merino single-lankaa. Koska tämä herkkulanka oli niin ihanan väristä, se suorastaan huuti itselleen jotain merellistä kuviota ja sen puolesta tämä malli oli juuri passeli - onhan tuossa kuviossa aaltoja/simpukoita/mitä nyt kukin haluaa siinä nähdä.

Fiksuna kuitenkin kävin jo alkuvaiheessa ostamassa Snurresta myös toisen vyyhdin Hedgehog Fibersin merinosinkkua, jonka väri oli vähän sinne päin. Näppärästi sitten vaan neuloisin vähän ombréa huiviin ja kyllä tulisi kiva liukuvärjätty huivi. Ja tulihan siitä kiva, siihen asti kun se toinenkin vyyhti sitten loppui...

Ei muuta kun takaisin Snurreen kukkaron nyörejä venyttämään. Siililankaa ei tietenkään enää ollut (koska muutaman kuukauden motivaatiotauko...), joten taas pääsi miettimään, että mikähän nyt olisi sitten seuraavaksi paras vaihtoehto. Päädyin ostamaan ihanan sika kallista Frida Fuchsin merinosinkkua, jonka liukuma huivissa ei ollutkaan niin sujuva, ja joka nyt näkyy kilometrin päähän.

No, vastoinkäymisistä huolimatta, huivi kuitenkin valmistui! Kyllä siihen varmasti talvella (mikä talvi täällä Etelä-Suomessa muka on?) kelpaa kääriytyä kun varmasti ylttää viisi kertaa kaulan ympäri ja vieläkin jää helmat viipottamaan tuulessa.

Lyhyestä virsi kaunis; ihan kiva projekti, mutta thank god se on loppu!

Lanka : FiberFangirl Merino Single, Hedgehog Fibres Skinny Singles "Sage", Frida Fuchs Single

Puikot : pyöröpuikot, koko 3,5 mm

Menekki : 277 g 

Ohje : 'Rheinlust' by Melanie Berg

mallina Fiona!

Voihan vitutus

Anteeksi hieman karskea otsikkoni, mutta se kyllä kuvastaa hyvin tämänhetkistä tunnetilaani. Tai itseasiassa se ei kuvasta fiiliksiäni edes riittävästi. Tällä hetkellä fiilikseni on jotain armottomasta vitutuksesta hirveään itseinhoon omasta epäonnistumisesta. Aika rankka aloitus?

Meinasin jo pitkään, että nytpäs postaan siitä, miten hyvin muutto ja eka työviikko on mennyt. Kaikki meni hyvin siihen asti, että nyt hoksasin, että ihan kaikki tavarani eivät kulkeutuneet uuteen asuntoon. Ja pitkällisen etsinnän jälkeen, niitä ei edes löytynyt. Todennäköisin olinpaikka näille tavaroille on Mustankorkean kaatopaikka Keski-Suomessa.

Mitä sitten menetin? Takit, pipot, huivit, kangaskassit. Ainakin. En ole osannut edes kaivata esimerkiksi takkejani, mutta älysin, että niiden on pakko olla ollut samassa pussissa huivien kanssa. Huiveja olen kaivannut jo pari viikkoa, mutta luulin niiden löytyvän varastosta. Vaan eipäs löytyneet. Loppupeleissä takit, kassit, pipot ym on ihan sama, mutta vittu ne huivit.

Eli myös ne kaikki itse vaivalla neulotut huivit.

Jep.

Perkele.

Eli ne kymmenet ja taas kymmenet tunnit, mitä niiden neulomiseen on kulunut - täysin turhaa. Samoin se raha, mitä olet käyttänyt niiden vähän laadukkaampien lankojen ostamiseen. Turhaa. Hukkaan meni, että heilahti.

Olipa joukossa myös uusin huivitekeleeni - Satakieli, jota en ole edes blogiin ehtinyt laittaa. Mahtava fiilis.

Että mitäs nyt sitten? Saako lohdukkeeksi tilata vähän uutta huivilankaa? Vai onko sekin turhaa kun ne tuntuvat kuitenkin menevän jossain vaiheessa roskiin? Käsityöinnostus nyt muuton jälkeen on ollut ihan nollassa, eikä tämä nyt yhtään buustaa sitä. Miten tästä pääsee yli?

Kuvituksena tietysti ainakin ne huivit, mitkä on nyt roskissa. En halua edes tietää, mitä muuta siellä on mennyt...