Ajattelin postata vähän kuulumisia myös käsityörintamalta (sekä ehkä jotain yleistä läpinää). Maaliskuussa aloittamani käsityökirjahaastehan oli ja meni, mutta päätin tehdä haasteen kehittäjän oman käden oikeudella omiin sääntöihini muutoksen ja asettaa vähän reilummin aikaa haasteen suorittamiseen. Tämä kesä ja syksy on jotenkin vaan vierähtänyt ohi töiden ja marsun sairastelun takia. Käsitöiden teko on jäänyt sen kaiken väsymyksen ja stressin takia tosi vähäiselle, eikä mulla ollut mitään mahdollisuuksia saada haastetta purkkiin ohje-ajassa.
Toisin sanoen, lisään haasteen suorittamisen aikaa reilusti - sanotaan vaikka toisella puolella vuodella. Tai miksei vaikka vuodella. Tai miksen vaan päättäisi, että tavoite on saada joka kirjasta tehtyä jotain ajassa X. Koska on pakko myöntää, että tämä haaste alkoi ahdistamaan. Samalla alkoi ahdistamaan se, että missä ajassa sitten teen joululahjasukkia sun muita jos vaan pakkopullamaisesti väännän haasteen töitä. Ja koska kaiken käsityötehtailun pitäisi olla minulle vain ja ainoastaan harrastus - en halua ottaa stressiä.
Mutta jottei elämä menisi liian helpoksi ja leveäksi, lisäsin listaan pari uutta kirjaa.
Marsun sairastelu on kyllä syönyt voimia. Koko episodia on kestänyt varmaan kohta pitkälti toista kuukautta. Marsut on siitä erilaisia elukoita verrattuna koiriin tai kissoihin, että nämä kun sairastuu niin yleensä aina on tosi kyseessä. Saaliseläimenä marsu ei yleensä näytä oireita kuin vasta sitten kun on liian myöhäistä. Tällä hetkellä marsulaumani vanhin otus alkoi joskus heinäkuun lopussa näyttää merkkiä virtsatieinfektiosta, ja sitä on sitten siitä asti hoidettu - välillä tiiviimmin, välillä vähemmän tiiviisti. Parhaimmassa tapauksessa tukiruokin marsua muutaman tunnin välein samalla kun stressasin joka ikinen aamu löytäväni sen elottomana häkistä.
Onneksi niin ei käynyt. Vaihdoin eläinlääkäriäkin ja sain nyt hieman rahoille vastinettakin (niin, ei varmaan parane mainita niistä satasista, jotka tämän kanssa eläinlääkäriin on menneet...). Viimeisin diagnoosi oli, että marsulla oli sakkaa virtsarakossa ja virtsatieinfektio, jota hoidettiin parin viikon antibioottikuurilla. Samaan aikaan meni sitten tukiruokaa, kipulääkettä ja runsaasti juomista. Ruokavaliomuutos astui myös voimaan ja näillä eväillä koitin saada karvaista kaveria parempaan suuntaan. Harmi vaan, että tilanne ei sillä rauennut ja koitti se, mitä eniten pelkäsin.
Toissapäivänä marsu oli täysin normaali kun tulin kotiin töistä, mutta illalla huomasin sen liikkumisessa jotain outoa - ikäänkuin takajalat olisi pois pelistä. Se sai yöksi reilusti kipulääkettä ja laitoin oikein kellon soimaan, että voisin herätä tarkistamaan, onko se vielä elossa. Yön aikana se oli vaihtanut asumuksessa paikkaa, mutta liikkuminen oli edelleen huonoa. Äidin kanssa sitten jonotettiin kilpaa eläinlääkärille puhelimen päässä ja saatiin aika iltapäivälle. Jotenkin salaa tiesin jo, mitä odottaa, mutta en halunnut uskoa, että tässä niin kävisi.
Eläinlääkärissä sitten otettiin röntgen-kuvat, joista tuli diagnoosi: kaksi isoa virtsakiveä virtsarakossa, jotka todennäköisesti aiheuttaa jonkinsortin yleisen kiputilan ja samalla jalkojen liikkumattomuutta. Ainut hoitomuoto olisi ollut leikkaus, jonka onnistuminen olisi ollut epävarmaa aivan kuten marsun selviäminenkin. Kivet olisivat lisäksi voineet uusia. Tein taas sen maailman rankimman päätöksen lopettaa marsu samantien. Siinä sitten yhdessä äitin kanssa pidettiin seuraa marsulle sen viimeisinä hetkinä kun se sai kipulääkkeet, rauhoittavat, nukutusaineet ja (onneksi toisessa huoneessa) viimeisen piikin. Tuntui muuten ihan järkyttävän kamalalta. Haudattiin marsu edellisen viereen mummolan pihaan.
Oli se silti oikea päätös, vaikka sattuikin niin saatanasti. En halua, että yksikään eläin joutuu kärsimään turhaan, ja tälle marsulle edessä olisi ollut vain turhaa kärsimystä. En halua pitää yhtäkään eläintä elossa itseni takia eli vain siksi, etten voisi itse olla ilman. Kaikkeni tein, että marsu olisi voinut paremmin, mutta ei se riittänyt. Onneksi jäljelle jäi nyt kaksi marsua, toinen kyllä tämän lopetetun paras kaveri - koko ikänsä olleet yhdessä, ja nyt pelkään, että se masentuu tai lakkaa syömästä. Toivon todella, että niin ei käy.
Jollain tavalla olo on huojentunutkin. Niin paljon on mennyt aikaa ja energiaa marsun hoitamiseen. Toki toivon, että lopputulos olisi ollut eri, mutta jossakin vaiheessa tämä olisi ollut edessä kuitenkin. Tätä lopputulosta on kuitenkin osattu odottaa se puolitoista kuukautta. Ehkä nyt helpottaa sen suhteen.
Tulipahan avautuminen. Jäi ne käsityötkin postaamatta. Paljastan, että aloitin tämän kirjoittamisen sunnuntaina, jolloin tilanne oli aivan eri. Jouduin hieman muuttamaan joitakin kohtia kun ei ollutkaan marsun tulevaisuus niin valoisa kuin oletin. Seuraavassa postauksessa lupaan jo käsityöaiheista settiä!
Underground's Wanksta 20.3.2013-13.9.2016
Look up here, I’m in heaven
I’ve got scars that can’t be seen
Oh I’ll be free
Just like that bluebird
Oh I’ll be free
Ain’t that just like me
- David Bowie - Lazarus
Ylläoleva biisi soi kun ajettiin eläinlääkäriin eloisan ja kukkakaalia mutustavan marsun kanssa, ja sama biisi soi kun lähdettiin hautaamaan kivuistaan päästetty marsu. Aika osuvasti etten sanoisi, David Bowie kuitenkin teki biisin juuri ennen kuolemaansa, se julkaistiin helmikuisena perjantaina ja Bowie menehtyi seuraavana sunnuntaina.
- David Bowie - Lazarus
Ylläoleva biisi soi kun ajettiin eläinlääkäriin eloisan ja kukkakaalia mutustavan marsun kanssa, ja sama biisi soi kun lähdettiin hautaamaan kivuistaan päästetty marsu. Aika osuvasti etten sanoisi, David Bowie kuitenkin teki biisin juuri ennen kuolemaansa, se julkaistiin helmikuisena perjantaina ja Bowie menehtyi seuraavana sunnuntaina.
