Marsviineriesittely

Koska ansaitsevathan kanssani asustelevat karvapallerotkin esittelynsä! (Varoitus: runsaasti marsukuvia!)

Pähkinä ja Panda (eli lihapullat) ja pienet ihanat tassut!

Mötskä pari viikkoa ennen kuolemaansa (siksi vähän nuutuneen näköinen)

En siis suinkaan asustele täysin yksinäni vaan olen hankkinut seurakseni kolme karvaista, nelijalkaista pötkylää, joita myös marsuiksi kutsutaan. Itse yleensä kutsun niitä esimerkiksi marsviinereiksi, karvapalloiksi, siiseleiksi, makkaroiksi ym. Rakkaalla lapsella on monta nimeä (joskin vain yksi marsuistani omistaa lempinimen...).

Edesmennyt Pähkinä.

Panda kipolla.

Miksi marsut? Olen pienestä pitäen ollut marsufani, enkä oikeastaan osaa kuvitella itselleni mitään muuta karvaista lemmikkiä kuin marsun. Marsuttomat ihmiset eivät yleensä ymmärrä, mitä iloa näistä kakkakoneista on, kun eivät ne muka ole sosiaalisia tai tee mitään muuta kuin syö ja pyöräyttele pieniä papanoita ympäri kämppää. Se nyt taas on ihan pötypuhetta, sillä marsu voi olla melkein yhtä sosiaalinen lemmikki kuin koira/kissa/kani/kala/kilpikonna/jne. Sosiaalisuus riippuu täysin siitä, kuinka paljon otuksien kanssa viettää aikaa - itse oleilen 99% vapaa-ajastani marsujen kanssa samassa tilassa ja lässytän niille kuin pikkulapsille, joten on luonnollista, että ne viihtyvät enemmän esillä ja esimerkiksi tykkäävät olla sylissä silitettävänä. Kukin tyylillään - minun sydämeni ovat valloittaneet nämä pötkylät.

Äidin nimetön, edesmennyt tyttömarsu sekä Pähkinä.

Nykyinen pieni karvapallero superpienenä!

Marsuhistoriani ulottuu ala-asteikään kun saatiin ensimmäinen marsuhoidokki kotiin - äitin kaveri oli lähdössä reissuun ja heidän Vilma-marsunsa kaipasi hellää huolenpitoa reissun ajan. Kyseessä ei ollut järin sosiaalinen kaveri, mutta kyllä meillä kivaa oli kun siivottiin häkkiä ja päästettiin Vilma syömään ruohoa pihalle jne. Lopulta kävi niin, että Vilma olikin viikon sijasta meillä hoidossa koko kesän... Asiaa edesauttoi se, että iskälläni oli ollut pienenä marsuja eikä äitikään mikään marsuvastainen ollut.

Pähkinän ja Pandan pyllyt mökin katolla heinälaarin edessä

Edesmennyt Musti.

Ensimmäisen oman marsuni sain 15-vuotiaana, synttärilahjaksi. Sain valita, otanko marsun vai kanin, ja luonnollisesti valitsin marsun. Pitkäkarvainen marsu ostettiin läheisestä eläinkaupasta ja vietin pitkän tovin miettien sille lempinimeä kunnes päädyin Rasmukseen. Loppupeleissä, kyseistä marsua ei kertakaan kutsuttu sillä nimellä vaan siitä tuli Mörkö/Mötskä jne. Aika pian Mötskä sai kaveriksi pienen sileäkarvaisen marsun, Mustin. Runsaan paijailun ja silittelyn myötä, Mötskästä tuli yltiösosiaalinen kaveri, joka tykkäsi juosta lattialla vapaana ja syödä tietokoneen johtoja. Mulla oli tapana pitää marsuja vapaana niin paljon kuin mahdollista eli käytännössä ne oli häkeissä vaan yöt. Mötskän suosikkipuuhaa oli juosta alakerran lattialla vapaana eli niin että sen valtakuntana oli keittiö, olohuone, käytävä ja portaan aluset. Siellä se sitten kiersi ympyrää, kävi tutkimassa kaappien aluset ja juosta vipelsi täysiä keittiöön jos joku leikkasi vihanneksia tai availi jääkaapin ovea. Ja jos hän ei kokenut saavansa arvoistansa huomiota, kiipesi hän jalkapöydälle uikuttaen kovaan ääneen.

Musti nukkumassa Ikea-hiiren päällä

Edesmennyt Panda lempinukkumispaikassaan 

Parhaimmillaan meillä oli 4 marsua yhtäaikaa. Pelastin yhden entisen kaverin kaksi marsua, kun he olivat niille kovin allergisia. Panda ja Pähkinä muuttivat Mustin ja Mötskän kaveriksi. Pähkinä oli leikkaamaton tyttö, joten häkkijärjestelyt meni uusiksi leikkaamattomien poikamarsujeni takia - samoin juoksuajat. Panda tykkäsi nukkua kaappien sisäpuolella tai mökkinsä katolla (jonne ne muuten ihan ketterästi hyppäsivät). Valitettavasti kaikki kolme (Mötskä, Musti, Panda) heittivät henkensä samaan kevään aikana, ja samana keväänä kuoli myös isäni, joten jäljelle jäi vaan Pähkinä, joka muutti lopulta äitini luo asumaan uuden kaverinsa kanssa. Itsellä ei enää riittänyt sillä hetkellä jaksaminen marsuihin. Kun kaveristakin vuoden sisällä aika jätti, kuoli pian Pähkinäkin, ja luulin marsuhistoriani tulleen loppuun.

Nuorin marsuistani, yleensä kutsun pikkukarvapalloksi kun en nimeä ole vielä keksinyt... 

Eksu kyljellään 

Näihin nykyisin pötkylöihin päästään vuonna 2013 kun exän kanssa tiemme erkanivat ja muutin omaan kämppään. Exä oli allerginen, joten eläimiä meillä ei ollut, mutta kun sain oman valtakuntani, kaipasin seuraa. Kävin Eurajoelta (meiltä matkaa 350km/suunta) hakemassa kaksi pitkäkarvaista lunkarya-marsua suoraan kasvattajalta ja rakenneltiin äidin kanssa niille hyvä häkkijärjestelmä. Tällöin pääperiaatteena oli, että marsuilla piti olla tilaa juosta ja pelkkää häkkiä ei tule. Alkuun häkkihässäkkä oli kolmekerroksinen, mutta aika pian systeemi laajeni isommaksi ja isommaksi ja yläkerta jäi käyttämättä. Marsut oppi käyttämään niille rakennettuja portaita siirtyäkseen lattialta häkkiin ja takaisin.

Pieni karvapallo sylissä nukkumassa

Eksu ja hampaat!

Ylivoimainen suosikkipötkyläni on Eksu, kansankielellä rusettimarsu-veteraani, jonka hain pari kuukautta pitkäkarvaisten jälkeen 'kun kerran läheltä löytyi'. Nyt kuusivuotias Eksu on valloittanut sydämeni ja odotan kauhulla sitä päivää kun löydän sen elottomana häkistä. Se on oikea sylivauva ja viihtyy rapsuteltavana tuntikausia. Sen voi huoletta jättää sohvalle peiton alle, se voi nukkua siellä viisikin tuntia putkeen - välillä kylkeä kääntäen. Se on myös ainut marsu, joka pääsee sänkyyni, koska se tykkää nukkua tyynyllä pääni vieressä. (Bakteerikammoiset on varmaan nyt kauhuissaan...!)

Pieni karvapallero kun se oli vielä pieni tullessaan (kaukana tästä nyt!)

Marsuissa parasta on niiden söpöt pienet tassut ja kun ne nukkuu tassut joko kyljellään tai mahallaan koivet pitkänä eteenpäin! Tai niiden silkinpehmeät pienet huulet. Tai pieni kieli. Tai se kun ne aamulla mönkii majoistaan esille kun kaipaavat ruokaa.

Mötskä haukottelee

"Pakko siellä ylhäällä on jotain olla..."

Eksu, kieli ja pääsiäisen teemakuvat!

Pikku- ja iso karvapallero samassa kuvassa!

Parasta hupia on järjestää teemakuvaukset marsuille. Innokkaana valokuvauksen harrastajana jaksan etsiä kuvauksiin rekvisiittaa - teemaan sopivaa luonnollisesti ja koittaa saada kivoja kuvia aikaiseksi. Kuvia löytyy jo esimerkiksi vappu-, pääsiäis-, joulu- ja halloween-teemalla. Marsviinerit ei aina ole ihan samaa mieltä kuvauksista eikä kolmeen eri suuntaan liikkuvan karvapalleron kuvaaminen yksin, ilman avustajaa, manuaalitarkenteisella objektiivilla, ole sieltä helpoimmasta päästä.. Silti se on superhauskaa!

Karvapallot ja joulun teemakuvaukset

Eksu ja vapun teemakuvaukset

Kyllähän näistä sotkua tulee. Ja rahaa menee. Eläinlääkärit ei ole halpoja, ja Eksu on alkanut kerätä itselleen vanhuudenvaivoja. Ruokakaan ei ole ilmaista. Olen myös kasvattanut eläintarhaani keräämällä erilajin ötököitä marsunruokien mukana - niitä aina välillä löytyy sieltä täältä (kyllä, olen löytänyt yhden sellaisen myös sängystäni, jeejee). Jokapaikka on täynnä heinää, papanoita, karvaa, ruokaa... Mutta en silti luopuisi näistä! Tai vaihtaisi marsujani esimerkiksi kissaan tai koiraan. Koska se joka väittää, ettei marsuista ole mitään iloa, on täysin väärässä!

Eksu leikkii oravaa (eli peseytyy)

Pieni karvapörrö