Reissusuunnitelmia

26.5.2016

kuva © Parlaba/flickr.com (CC BY-NC-ND 2.0)
Vaikka olenkin köyhä kuin kirkonrotta - kaikesta työn paiskimisesta huolimatta - olen suunnitellut kesälle tähän tietoon kaksikin ulkomaanreissua. Reissut eivät olisi mahdollisia, jos säästöjä ei olisi kertynyt yhtään viimeisen vuoden aikana. Sairaanhoitajan palkka on päivätyössä onneton, joten kaikki rahat menee käytännössä elämiseen eikä ylimääräistä ole - ei ole siis mitään luksusreissuja ja kaukomatkoja oletettavissa! Mutta kun reissuun on päästävä niin  sitä on nipistettävä jostain muualta. Reissaamisesta en tingi, vaikka varaa muuhun ei olisi. Se on fakta.

Tukholma
Tukholman reissu on edessä kesäkuun toisena viikonloppuna. Matka kirjoitettiin kalenteriin jo pitkälti viime vuoden puolella, niihin aikoihin kun Musen keikkaliput tulivat myyntiin. Bongasin lippujen myynnin aivan liian myöhään, ja kaikki permantopaikat Hartwallille olivat jo menneet, joten aloin katsomaan muita vaihtoehtoja. Tukholmassa paikkoja ei myöskään permannolle ollut, mutta Ericsson Globe on ennalta kokematon paikka, joten en antanut sen haitata. Liput olivat sitäpaitsi aavistuksen halvemmat kuin istumapaikat Helsinkiin. Pitihän ne ostaa. Pistin pikkuveljen maksamaan ne, ja ilokseni hän ilmoitti ostavansa ne minulle joulu/synttärilahjaksi.

Koska keikka on lauantaina ja ylimääräistä vapaata ei töistä herunut, on taas aika tiivis viikonloppu tulossa. Perjantaina töiden jälkeen ajelen Tikkurilaan, pikkuveljen luo, jossa nukutaan yö huonosti ja jännittäen ja aamulla lennetään kukonlaulun aikaan Helsinki-Vantaalta Arlandaan. Lennot oli ainut vaihtoehto jo pelkästään työkuvioiden takia - laivalla olisi päässyt halvemmalla, mutta kun hitto vie se kestää niin kauan. Risteileminen ei enää muuten oikein kiinnosta niin mielummin lennän tunnissa ja maksan vähän enemmän kuin risteilen kahdessaneljässä tunnissa ja maksan vähemmän.

Majoitus meiltä vielä uupuu. AirBnb ei nyt osoittaunut niin käteväksi kuin kaikki kehuvat - lähetin lukuisan määrän vuokrauspyyntöjä eri ihmisille eri puolilla Tukholmaa, mutta kaikki tulivat bumerangina takaisin syystä tuntemattomasta. Pikkuveli ei suostu sohvasurffaamaan, joten se on pois kuvioista. Ketään tuttujakaan ei Tukholmassa asustele, joiden nurkissa voisi yhden yön pyöriä. Saa nähdä, vedetäänkö sitä samoilla silmillä koko reissu. Toivottavasti ei, sillä lento Arlandasta takaisin Helsinki-Vantaalle lähtee myöhään illalla, Helsingissä ollaan vasta puolen yön tienoilla ja minullahan on luonnollisesti aamuvuoro heti maanantaina, alkaen klo 7...

Mitään sen kummempia suunnitelmia tälle reissulle ei ole - Tukholma on nähty ja vierailtu niin moneen kertaan, että pakollista nähtävää ei ole. Oikeastaan sitä rahaakaan ei ole, joten reissu tulee varmaan pitämään sisällään lähinnä sightseeingiä ja ehkä jotain halpaa, hyvää sapuskaa (jonka pitää tietysti olla mahdollisimman neutraalia, koska pikkuveljeni on ruoan suhteen hyvin kranttu).

kuva © Román Emin/flickr.com (CC BY-ND 2.0)

Budapest
Budapestin reissu on se 'the summer vacation'. Minulla on ensi kertaa elämässä maksettua kesälomaa (huimat 9 päivää, mutta kiitos hoitoalan, joka ei laske viikonloppuja tuohon, tarkoittaa se kahden viikon lomaa), joten totta kai on pakko päästä reissuun. Vaikka ei edelleenkään sitä rahaa ole penninjeniäkään ylimääräistä. Matkaseurastakin oli puutosta, koska kukaan vähistä kavereistani/sukulaisistani on yhtä rahaton tai ei vaan voi tuona ajankohtana lähteä mihinkään. Tai on jo suunnitellut reissun jonkun toisen kaverin/sukulaisen kanssa. Siispä etsin seuraa facebookin matkailuryhmistä ja onnistuin löytämään sellaista!

Tarkoitus olisi lähteä matkaan oululaisen sairaanhoitajan kanssa, joka onnistui saamaan sopivasti vapaata tällaiseen pieneen kaupunkimatkaan. En ole ikinä nähnytkään koko ihmistä, mutta haittaneeko tuo - siinähän sitä reissussa tutustuu. Lentoja ei oikein meinannut halvalla saada, joten parilla sadalla irtosi lennot kolmen yön mittaiselle reissulle. Tässä paraikaa varailen lentoja ja majoitukset (yllättäen) taas puuttuu. Onneksi ollaan matkakumppanin kanssa sen verran samanlaisia majoitusmieltymyksiltä, että kelpaa kaikenlaiset myyränkolot eikä todellakaan tarvitse mitään ikkunoita tai omia huoneita. Katsotaan mitä löytyy - ensin täytyy tietysti yrittää sohvasurffata ja säästää rahaa.

En ole ikinä käynyt Budapestissä, joten odotan reissua innolla. Se on kuitenkin yksi sellaisista kaupungeista, joissa olen aina halunnut käydä. En oikeastaan tiedä, mitä reissulta odotan. Nähtävyyksiä, hyvää ruokaa, hienoja maisemia. Olisi mahtavaa tehdä joku puolen päivän reissu johonkin vähän kauemmas, mutta saa nähdä. Neljä päivää lentoineen on aika lyhyt aika minkään kaupungin kiertämiseen.

Jos kenelläkään on vinkkejä Tukholmaan tai Budapestiin - eritoten majoittumiseen tai hyvään (edulliseen) ruokaan (tai lankakauppoihin!) niin kirjoitelkaahan kommenttia. Plus kaikennäköinen mielenkiintoinen nähtävä erityisesti Budapestin kohdalla kiinnostaa.

kuva © Moyan Brenn/flickr.com (CC BY 2.0)

Leave a Comment

Lähetä kommentti