Patalapputehdas, osa 1

6.1.2014


Pakko myöntää, että nämä pannulaput on tehty jo pitkälti ennen joulua. Yksikään näistä ei jäänyt omaan käyttöön, kaikki lähtivät lahjaksi - siksi meinasi tulla hieman kiire saada nämä edes valmiiksi! Mistä idea? Bongasin kirjakaupasta kirjauutuden 'Patalappuja à la Carté', ja pitihän se sitten hakea kirjastostakin. Loppupeleissähän sain kyseisen kirjan toivottuani vielä joululahjaksi, eli nyt on aikaa valmistella ensi vuoden lahjat hyvissä ajoin!

Nämä oli kyllä kaikki ihan todella kivoja virkata. Helpoin oli varmasti tuo kirkkaanpunainen kukka/tähtihässäkkä, jossa sitten lopulta vaan yhdistettiin renkaaksi virkattu kappale alanurkista yhteen. Vaaleanpunaisen patalapun kanssa taas ei mennyt kuin elokuvissa - siihen olisi pitänyt tulla vielä toinenkin samanlainen, erivärinen kappale, ja hienot mustat kirjailut, mutta feilasin jo alkuvaiheessa ja sovelsin sitten siitä hieman omannäköisen. Serkku oli enemmän kuin tyytyväinen saadessaan sen joululahjaksi!

Ja tämä tosiaan on vasta ykköspostaus tästä aiheesta, näitä tulee varmaan jatkossa vielä monta lisää...!




Toivolan vanha piha

21.12.2013


Tuli viime viikonloppua käytyä Toivolan vanhalla pihalla vähän kuvailemassa, kun ihan naapurissa asun. Harvemmin on tullut käytyä, vaikka ikkunasta kyllä seuraan pihan meininkiä päivittäin. Porukkaa tuntuu riittävän ihan arkipäivisinkin ja hyvä niin - tällaisia paikkoja sitä mieluummin tukee!
Tämäntyyppinen valokuvaus ei ehkä ole se minun juttuni, sillä en osaa saada kuviin välittymään sitä tunnelmaa, mikä itse paikan päällä on. Tässä kuitenkin jokunen kuva paikan päältä - mitään ei tullut ostettua (kiitos opiskelijan budjetin!), mieli olisi kyllä tehnyt!

Suosittelen käymään paikan päällä jos Jyväskylässä vielä tänä viikonloppuna liikkuu. Sisäänpääsy on ilmainen ja joulutorin aikaan paikalla on paljon myytävää.













Reseptit: Ruiskeksit

13.12.2013


Ensimmäistä kertaa tein itse näitä keksejä toissapäivänä. Hirveästi teki mieli jotain pientä suolaista, ja vielä jotain sellaista, jonka aineet löytyisivät suoraan kaapista. Nämä ruiskeksit on todella helpot tehdä, niitä ei tarvitse erikseen kohotella ja ne maistuu sekä tuoreena että myös seuraavana päivänä. Itse olen aina syönyt nämä Oivariinin kanssa.


Ruiskeksit

20-30 keksiä

Ainekset:
200 g vehnäjauhoja
100 g ruisjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
100 g margariinia
2 dl maitoa

Valmistus: 
1. Sekoita kuivat aineet keskenään leivontakulhossa.

2. Nypi sekaan margariini. Lisää maito.

3. Paista 200-225 asteessa 15-20 min.

Valmista tuli!

12.12.2013


Vihdoin ja viimein se on valmis! Ihan virallisesti voin sanoa, että ensimmäinen tilkkutäkkini valmistui tänään kun jaksoin sen silittää, mutta virkkasin sen kyllä  loppuun jo noin kuukausi sitten. 130 tilkkua, kaikkia muita Novita Miami-lankoja paitsi mustaa. Ostettujen rullien lukumäärästä ei ole enää mitään havaintoa, mutta veikkaisin viittäkymmentä, jos ei ylikin.

Nyt onkin sitten hyvä aika aloittaa uusi tilkkutäkki/peitto-projekti! Ideoitakin olisi monenmoisia - saa nähdä, mitä lähden toteuttamaan! Sohva tarvitsisi ainakin paremman päällisen...


Reseptit: Spagettijauheliha-pata

10.12.2013


Tätä ruokaa voin suositella opiskelijabudjetillekin, sekä myös laiskemmalle kokille: valmistus ei käy liian kalliiksi, koska mitään erikoisaineita ei tarvita ja valmistaminen itsessään on helppoa ja nopeaa. Lisäksi tästä tuli vielä sopivasti heti syötäväksi ja myös seuraavaksi päiväksi, eli ei liikaa eikä liian vähän! Nimeä tälle sörsselille en tiedä, koska se on ikäänkuin jauheliha-makaronin ja italianpadan välimalli. Italianpataan kuuluisi vielä pakastevihanneksista herne-maissi-paprika, mutta sitä en tähän hoksannut laittaa. Alunperin ideana oli saada jotain spagettivuoan tapaista, mutta en uuniin asti tätä laittanut vaan ihan kattilassa valmistin. Ja hyvää oli!

Spagettijauheliha-pata

2 annosta

Ainekset:
250 g jauhelihaa
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
2-3 dl rakettispagettia (itse laitoin ihan näppituntumalla!)
vettä
½ prk valkosipuli-tomaattimurskaa
½ prk ruokakermaa
suolaa, pippuria, muita mausteita (esim. valkosipulijauhe, valkopippuri, aromisuola)

Valmistus:
1. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Ruskista näitä pannulla öljytilkassa.

2. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista. Mausta oman maun mukaan.

3. Lisää jauhelihan joukkoon tomaattimurska.

3. Keitä makaronit sopivassa vesimäärässä. Laita keitinveteen ainakin suolaa (ja öljyä), oman maun mukaan myös muita mausteita tai liemikuutio.

4. Kun makaronit ovat valmiina, kaada vedet pois ja yhdistä jauhelihan kanssa.

5. Lisää joukkoon ruokakerma. Tarkista maku, ja mausta tarvittaessa lisää.

Reseptit: Maailman parhaat lihapullat


Nyt ei oikein ole mitään käsityö/diy-hommia, mistä bloggailla joten täytyy laittaa vähän jotain ruokaan liittyvää. Tässä on epäedustavan kuvan kera ohje maailman parhaimpiin ja maailman helpoimpiin lihapulliin. Vielä jos sattuu käyttämään naudan jauhelihaa, saa näistä kaikenlisäksi melko kevyitä. Tuntuu lähes tyhmältä kirjoittaa ohjetta tänne (kun se on niin helppo!), mutta pistetään nyt kuitenkin! Ehkä tästä joku hyötyy!

Helpot tacolihapullat

Ainekset:

400 g jauhelihaa
1 pss valmista tacomausteseosta

Valmistus:
1. Lämmitä uuni 225 asteeseen.

2. Sekoita jauheliha ja mausteseos keskenään. Muotoile näistä mieltymyksesi mukaisia lihapullia.

3. Paista uunissa kunnes ovat ruskistuneet ja myös sisältä kypsiä.

Uutta ilmettä (+ tiskirättejä!)

30.11.2013

Mainittakoon nyt tosiaan, että blogini muutti sekä osoitetta että ilmettä, ja nimikin sai kunnon remontin. Entinen nimi A little of everything muuttui lyhyemmäksi ja ytimekkäämmäksi: Abstraktiksi. Ulkoasun taiteilusta kiitokset Rinjalle. Lisäksi luovuin englanninkielen käännöksestä. Jos näyttää siltä, että ulkomaalaiset käyvät blogiani katselemassa ja kyselyitä suomennokselle on, voi olla että ne tulevat takaisin. Mutta ei ainakaan tähän hätään ole tarvetta kun itse blogillakin on vain muutama lukija.

Tungen nyt samaan postaukseen myös joululahjoiksi tekemäni tiskirätit. Näille ajattelin taiteilla vielä kauniit kääreet, joihin kirjoittelen vähän pesuohjeita. Neuleena on käytetty helmineuletta, reunoihin yksinkertainen virkattu piparikuvio. Lankoina käytin Novitan ja Blendin bambulankoja.