Tavoitteita tulevaan

31.12.2017


Vuoden 2017 tavoitteet jäivät julkisesti listaamatta - raapustelin kymmenkunta sananpartta koristamaan bullet journalini sivuja, mutta tänne blogiin ne eivät missään vaiheessa päätyneet. Liekö ajattelin, etteivät ne toteudu kuitenkaan. Tavoitteeni olivat tuolloin hyvin vaihtelevia - osa hyvin yksityiskohtaisia, osa vähän sinnepäin. Täyttyneistä tavoitteista mainitsemisen arvoisia lienevät 'selviytyminen yksin Amsterdamissa' sekä 'just being awesome'. Tavoitteiden asettamisesta huolimatta en päässyt kuvaamaan Viroon enkä käynyt luontopolulla, en kertaakaan, vaikka kuinka olisin halunnut. No, ehkä ensi vuonna.

Mistä päästäänkin tämän postauksen oikeaan aiheeseen eli vuoteen 2018. Mielessä on pyörähdellyt jo yhtä sun toista tavoitetta tulevalle vuodelle, jonka tietysti täytyy olla totally awesome. Koska miksikäs ei?

Listaan nyt vuoden 2018 tavoitteeni tähän postaukseen, jonka kiinnitän sivun yläosan linkkipalkkiin, jotta se ei hukkuisi. Jos totta puhutaan, niin aion kyllä tyrkätä tämän saman listan myös bujooni, koska sinne on niin kiva raapustaa kaikkea turhaa ja vähemmän turhaa. Nämä tulevat nyt olevaan sekä käsityö- että hyvin yleismaallisia, joten valmistautukaa siihen.

Vuosi 2018 - tavoitteet



- Virkkaa avainnauhat
- - - » Avainnauhojen virkkaus on ollut to-do-listallani jo kesästä 2017 alkaen, enkä siltikään ole saanut sitä aikaiseksi. Nyt on pakko.


- Matkusta enemmän kuin edellisvuonna
- - - » Tämä on taas hieman ympäripyöreä lupaus, sillä en ole päättänyt lasketaanko tämä nyt sitten matkustuspäivien-, budjetin vai reissumäärän mukaan. Anyway, reissusuunnitelmista sun muista voi lukea lisää matkustusblogini sivuilta.


- Käy kuvaamassa Virossa hevosia
- - - » Viime vuoden tavoite, joka jäi toteutumatta. Nyt kun yksinmatkustelukin on koettu niin yksinäinen automatkailu eteläisessä naapurissa ei voi olla ongelma.


- Mene metsään ja nauti
- - - » Meinasin olla tylsä ja kirjoittaa viime vuoden tavoitteen (eli 'käy luontopolulla'), mutta keksin jotain muuta. Tämänkin voi tulkita sattumanvaraisesti, mutta kyllä vuodessa pitää ehtiä vähintään kerran metsään nauttimaan suomalaisesta luonnosta.


- Täytä vuoden loppuun mennessä leffankatselutavoite - eli yhteensä 1000 nähtyä elokuvaa
 - - - » Minulla on ollut tapana listata näkemäni leffat Seenthat-sivustolle, jonka mukaan olen nyt nähnyt 766 leffaa. Vuoden 2018 loppuun mennessä pitäisi olla 1000 täynnä eli 234 elokuvaa. Katsotut leffat voi tsekata tästä listauksesta.


- Lue vähintään 12 kirjaa 
- - - » Joka kuukaudelle oma. Loogista. Eikä pitäisi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa. Luetut kirjat löydät täältä. Sivutavoitteena myös aktivoitua GoodReadsin kanssa.


- Elä terveellisemmin
- - - » En nyt aseta itselleni mitään laihdutustavoitetta kuten viime vuonna, koska se meni suoraansanottuna perseelleen, mutta haluaisin elää terveellisemmin; jättää herkut ja turhan mussuttamisen ja syödä terveellisemmin. Ehkä myös löytää liikunnan ilon uudestaan (helpommin sanottu kuin tehty!), sekä ennenkaikkea nukkua riittävästi.


- Elä minimalistisemmin
- - - » Tavaranpaljous ahdistaa, joten haluan yrittää päästä eroon romusta, jota en todellakaan tarvitse. Onneksi en ole himoshoppailija vaan säästän rahani mieluummin matkusteluun, mutta silti voisin ostoksia tehdessä miettiä kaksikymmentä kertaa, tarvitsenko oikeasti tätäkin hölynpölyä.


- Tee ikuisuusprojekteja loppuun saakka
- - - » Olisi ties mitä pussukkaa ja tyynynpäällistä komeron perukoissa odottamassa 'sitä oikeaa inspiraatiota'. Vuosi 2018 voisi olla se vuosi, jolloin niistä inspiroidutaan.


- Tutustu asuinalueen kulttuuritarjontaan
- - - » Asun 20 minuutin päässä Helsingin keskustasta, joka on pullollaan ties mitä kulttuurielämystä. Nyt niihin olisi hyvä mahdollisuus tutustua, kun tosiaan asuu näin lähellä. Harkitsen vakavasti museokortin ostamista, ja tulevan vuoden aikana pitää ainakin tutustua Helsingin lähisaariin ihan itse kaupungin lisäksi.


- Opettele tikapuu-kirjoneuletekniikka- - - » Ilmeisesti se on kätevä. Joten miksipäs ei. Vuonna 2017 opeteltiin brioche, joten nyt on tikapuiden vuoro.


- Kuvaa enemmän luontoa, kukkia, kasveja ym.- - - » Olen siinä ilmeisen hyvä, joten nyt saisi kaksi tavoitetta yhdellä kerralla kun lähtisi luontopolulle kameran kanssa.


- Just be awesome!
- - - » Koska elämä on lyhyt ja se pitää elää niin, ettei sitten kuolinvuoteella kaduta!



kuvituskuvina ottamiani luonto/kasvi-kuvia vuodelta 2018 - näitä saa muuten ostettua vaikka sisustustauluksi jos haluaa!


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2018 KAIKILLE LUKIJOILLE! 

Leave a Comment

Lähetä kommentti