Voihan vitutus

16.4.2017



Anteeksi hieman karskea otsikkoni, mutta se kyllä kuvastaa hyvin tämänhetkistä tunnetilaani. Tai itseasiassa se ei kuvasta fiiliksiäni edes riittävästi. Tällä hetkellä fiilikseni on jotain armottomasta vitutuksesta hirveään itseinhoon omasta epäonnistumisesta. Aika rankka aloitus?

Meinasin jo pitkään, että nytpäs postaan siitä, miten hyvin muutto ja eka työviikko on mennyt. Kaikki meni hyvin siihen asti, että nyt hoksasin, että ihan kaikki tavarani eivät kulkeutuneet uuteen asuntoon. Ja pitkällisen etsinnän jälkeen, niitä ei edes löytynyt. Todennäköisin olinpaikka näille tavaroille on Mustankorkean kaatopaikka Keski-Suomessa.

Mitä sitten menetin? Takit, pipot, huivit, kangaskassit. Ainakin. En ole osannut edes kaivata esimerkiksi takkejani, mutta älysin, että niiden on pakko olla ollut samassa pussissa huivien kanssa. Huiveja olen kaivannut jo pari viikkoa, mutta luulin niiden löytyvän varastosta. Vaan eipäs löytyneet. Loppupeleissä takit, kassit, pipot ym on ihan sama, mutta vittu ne huivit.

Eli myös ne kaikki itse vaivalla neulotut huivit.

Jep.

Perkele.

Eli ne kymmenet ja taas kymmenet tunnit, mitä niiden neulomiseen on kulunut - täysin turhaa. Samoin se raha, mitä olet käyttänyt niiden vähän laadukkaampien lankojen ostamiseen. Turhaa. Hukkaan meni, että heilahti.

Olipa joukossa myös uusin huivitekeleeni - Satakieli, jota en ole edes blogiin ehtinyt laittaa. Mahtava fiilis.

Että mitäs nyt sitten? Saako lohdukkeeksi tilata vähän uutta huivilankaa? Vai onko sekin turhaa kun ne tuntuvat kuitenkin menevän jossain vaiheessa roskiin? Käsityöinnostus nyt muuton jälkeen on ollut ihan nollassa, eikä tämä nyt yhtään buustaa sitä. Miten tästä pääsee yli?

Kuvituksena tietysti ainakin ne huivit, mitkä on nyt roskissa. En halua edes tietää, mitä muuta siellä on mennyt...


Leave a Comment

  1. Voi ei :O Ihan kamalaa, ymmärrän että todellakib vituttaa! Itse olen joskus muutossa heittänyt vahingossa menemään mm. vanhaintanssipukuni, mutta en mitään tuollaista mitä ihan oikeasti jää kaipaamaan! Ja edelleen suren yhtä hienoa villatakkia jonka unohdin ravintolaan vuosia sitten. Uudet puikoille vaan, ehkä se auttaisi.

    VastaaPoista
  2. Voi apua miten kamalaa!! Meni ihan kylmät väreet kun tuntuu ajatuskin niin kauhealta, kyllä pääsisi itseltä itku ja monta rumaa sanaa :( Toivottavasti se mojo sieltä jostain vielä löytyy kun kaikkein pahin harmitus on ohi, käsityöt on kuitenkin (ainakin minulle) sitä parasta terapiaa!

    VastaaPoista
  3. Kylmät väreet sai juutusi aikaan.
    Tilaa uudet langat. Käsityö lohduttaa!
    Kauan sitten työkaveri kertoi, miksi sillä oli töissä iso kasa Nyyrikkejä ja Perjantaita. Työ nosturinkuljettajan oli usein odottamista ja jotain ajankulua oli mukava olla. Hän oli ollut innokas virkkaamaan kaikenlaista - naimisiin mentyään kaikkea pientä, koska mies ei voinut sietää käsitöitä ja pienet asiat oli helpompi piilottaa. Kerran tultuaan töistä, ei miestä näkynyt missään, kaappien tavarat oli pengottu lattialle ja kaikki virkkaukset leikattu pieniksi paloiksi. Jotain oli hakenut ja löytänyt ensin yhden pitsipiilon, sitten vimmoissaan etsinyt kaikki kaapit. Se nainen ei sen koommin tarttunut käsitöihin. Tämä tulee aina mieleen, jos jollakulla on ollut epäonnea käsitöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä tuolla miehellä on voinut liikkua päässä, mistä voi kummuta noin suuri viha käsitöitä kohtaan? :o Mä olisin pistäny tuommosen ukon kyllä pihalle ennen ku on kerenny edes taloks asettua, saati sitten tuon silppuamisoperaation jälkeen... 😠

      Poista