Kolmen asian lista

29.1.2017

Useissa blogeissa pyöri viime syksyn aikana 3 asiaa-haaste, jossa bloggaajille oli annettu lista kysymyksiä, ja jokaiseen kysymykseen oli löydettävä kolme vastausta. En nyt kuollaksenikaan muista, mistä blogista tämän bongasin, ja mitkä ovat oikeasti haasteen säännöt, mutta ajattelin kuitenkin tehdä sen omalta osaltani - saapahan edes jotakin päivitettävää. Kuvituksena on satunnaisia instagram-kuvia tältä ja viime vuodelta.

3 asiaa, joista pidän
  • Pidän matkustelusta ja uusiin paikkoihin tutustumisesta
  • Pidän myös rauhallisista koti-illoista, hyvän tv-sarjan tai leffan parissa, kynttilöitä poltellen ja jotain kivaa käsityötä tehden
  • Pidän myös omasta kodistani, ainakin silloin kun se on siisti.

3 asiaa, joista en pidä
  • En pidä tästä Suomen työtilanteesta, joka jo minunkin alallani (hoitoala) näyttää ihan surkealta
  • En pidä eläimille tehtävistä vääryyksistä, joita saa nähdä lähes päivittäin sosiaalisessa mediassa.
  • En pidä omasta asenteestani tiettyjen asioiden suhteen (esim. raha).

3 asiaa, jotka tein viikonloppuna
  • Kävin moikkaamassa mummoa ja pappaa ja sain samalla hyvän lounaan ja hyvän mielen.
  • Sain Satakieli-huivini neulottua valmiiksi, ja samalla aloitettua Finlandia-kirjoneulesukkia.
  • Vietin kerrankin hyvällä omalla tunnolla oikein rentouttavan sunnuntain ilman sitä perinteistä sunnuntai-maanantai-masennusta (eli yhyy, vkloppu ohi, pitää mennä töihin).


3 asiaa, jotka osaan
  • Olen hyvä kaikessa käsillä tekemisessä, oli se sitten neulomista, virkkaamista, piirtämistä, leipomista tms
  • Olen hyvä kielissä, tai ainakin olen kuvitellut olevani - kielien oppiminen oli koulussakin helpointa
  • Olen myös valitettavan hyvä valittamaan.


3 asiaa, joita en osaa
  • Ihan aina en osaa olla iloinen muiden puolesta (koska saatan olla kateellista tyyppiä...), tiedostan tämän asennevamman ja yritän parhaani mukaan muuttaa sitä.
  • En osaa luopua tavaroistani vaan hamstraan kämpän täyteen kaikenmaailman turhaa jos vaikka joskus saisin niistä jotain aikaiseksi (esim. käpyjä)
  • En osaa ilmeisesti myöskään hoitaa raha-asioitani niinkuin pitäisi... 

3 asiaa, jotka haluaisin oppia
  • Kieliä. Lisää kieliä. Ja syvemmin niitä, joita jo jonkun verran osaan.
  • Suunnittelemaan kunnolla omia neulemalleja. Ois hirmukivaa!
  • Olis myös kiva oppia löytämään aika kaikelle, mitä haluaisi vuorokauden sisällä tehdä!

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä
  • Hankkia työpaikka Helsingistä.
  • Käydä kämpän kaikki komerot ja kolot läpi ja heivata kaikki turha roina mäkeen.
  • Pysyä lipsumatta elämäntapamuutoksessani.


3 asiaa, joita stressaan
  • Työtilanne, joka on ihan surkea. Sanotaan, että hoitoalalla on töitä, mutta ei näemmä. Jatkuva töistä stressaaminen on ärsyttävää, äärimmäisen kuluttavaa ja todella stressaavaa ja alkaisi jo riittämään. Enkä edes tarkoita, että haluaisin vakityön, ei sellaisia nykyään hoitoalalla ole tarjolla - haluaisin vaan edes puolen vuoden mittaisen sopparin ja varmuuden ensi kesän kesälomille!
  • Rahatilanne, joka edelliseen kohtaan liittyen on aivan surkea. Valoa tunnelin päässä ei näy.
  • Jotkut tietyt ihmissuhteet saa stressilevelin aina toisinaan nousemaan.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan
  • Hyvä elokuva tai tv-sarja 
  • Kiireettömyys
  • Marsut ja niiden tuijottelu

3 asiaa, joista puhun usein
  • Valitettavan usein valitan tästä työtilanteesta tai taloustilanteestani ihmisille, joita asia ei varmasti kiinnosta pätkääkään. Mutta minkäs teet kun asia pyörii mielessä 24/7
  • Elokuvat ja tv-sarjat on myös usein suosittu puheenaihe kun niitä tulee tuijoteltua tavallista kansalaisat enemmän
  • Marsut. Koska marsut on parhaita.


3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni
  • Kotivaatteet (eli jotkut kulahtaneet kissapöksyt ja iso t-paita sekä tietysti alusvaatteet)
  • Työvaatteet (harvinaista kyllä, ne on ihan mukavat päällä)
  • Farkut ja siisti paita (jos pitää pukeutua yhtään siistimmin)

3 asiaa, joita en pue päälleni
  • Mekkoja käytän tosi harvoin, vaikka haluaisin käyttää enemmän.
  • Jumppavaatteetkin ovat olleet harvinaisen kauan kaapin perukoilla.
  • Merkkivaatteet on varmaan yksi, joita ei minun päällä näe. Merkkivaatteilla tarkoitan jotain ällöttävän kallista esim Louis Vuittonia.

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia
  • Akuutti tarve olisi uudelle takille. 
  • Haluaisin myös iPhoneen uuden näytön rikkinäisen tilalle.
  • Matkan maailman ympäri. Ois aika huippua.


3 asiaa, joista unelmoin
  • Taloudellisesta vakaudesta
  • Matkustelusta
  • Muutosta ulkomaille

3 asiaa, joita pelkään
  • Marsuista luopumista mahdollisen muuton takia - mulla on ollut kolme ja puoli vuotta marsuja, joten en osaa kuvitella elämää ilman niitä. 
  • Sairastumista johonkin vakavaan, parantumattomaan sairauteen.
  • Muutokset aina pelottaa.

3 asiaa, joiden toivon toteutuvan lähitulevaisuudessa
  • Työpaikka Helsingistä ja mieluusti vielä sitten kämppäkin
  • Kesäloma. Mutta taitaa jäädä tänä vuonna haaveeksi.
  • Painonlasku. Elämäntapamuutos saa olla tullut jäädäkseen.


Leave a Comment

  1. Todella samaistuttavia vastauksia, melkein 90% näistä on samoja mitä itekin vastaisin :D millä nimellä sut löytää instasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullahan on kolme tiliä... :D @tttintti on se ns. priva-tili, joka ei oo priva. Mutta siis marsuja, käsitöitä, sitä sun tätä. Sitten löytyy heppakuvia ja joskus jotain muitakin kuvia tunnuksella @tiiatahvanainen_photography ja matkakuvia päivittämättömällä tunnuksella @travelpics_by_tiia :D

      Poista