Myöhästynyt matkakertomus

14.9.2015

Kööpenhamina-Malmö-matkakertomukseni tulee nyt lievästi sanottuna myöhässä, sillä reissussa olin toukokuussa ja nyt tosiaan on syyskuu... Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, lienee mottoni. Varautukaa kuvien jättiläismäiseen määrään, sillä aktiivisena amatöörikuvaajana minä todella kuvaan kaikkea ja todella suurissa määrin. Postaukset tulevat päivä kerrallaan, eli tästä reissusta on odotettavissa neljä eri postausta. 

19.5.2015 - Malmö, Lund, Flyinge


Idea Kööpenhaminaan matkaamisesta lähti oikeastaan liikkeelle siitä, että minulla asui silloin kaveri Malmössä, Ruotsin puolella opiskelujen vuoksi. Käytännössä saisin kaksi kärpästä yhdellä iskulla - kaipaamani ulkomaanmatkan ja kaverin tapaamisen samalla. Viime kertaisesta ulkomaanreissusta onkin muuten aikaa - sellainen on tehty 2013 kesällä.

Kun vapaat töistä järjestyi, varasin lennot Norwegianilta. Sain yöpyä kaverini kämpillä kun talon omistajalta varmistui siihen lupa, hän tosiaan asui ruotsalaispariskunnan luona, joten sinne minäkin majoittuisin. Malmöstä loppupeleissä on vain puolentunnin junamatka Köpikseen. Samaan syssyyn katsoin itselleni kuvattavaa hevospuolelta, sillä Malmöstä Flyingeen, Ruotsin hevoskeskukseen, on vain puolisen tuntia autolla. Jänskätti jo valmiiksi, ensimmäinen ulkomaanmatka käytännössä yksin.

Lento lähti seitsemän aikoihin aamulla, joten pikkuveljeni heitti minut Helsinki-Vantaalle, josta sitten lentelin (ikkunapaikalla tietysti) Kööpenhaminaan. Suomessa sää oli aurinkoinen, Köpiksessä satoi vettä. Perustuuria. Oli muuten ihan superkivaa olla pitkästä aikaa lentokoneessa!




Selviydyin lähtötarkastuksista sun muista onnistuneesti (jännitin niitä etukäteen ainakin pari viikkoa...!) ja sain Köpiksen päässä laukkunikin, ja vielä onnistuneesti löysin oikean junan, jolla pääsin Malmöön. Kaverini Hanna tuli Malmön päässä vastaan ja käytiin aamupalalla Wayne's Coffeessa. Bussilla ajeltiin kämpille jättämään kamat säilöön, ja ilokseni huomasin saaneeni kokonaan oman huoneen. Ruotsalaispariskunta vaikutti mukavalta ja onnekseni puhui myös englantia, koska ruotsini on suorastaan surkeaa. Sitten lähdettiin vuokraamaan auto ja otettiin suunta kohti Flyingeä.





Hanna oli menomatkan kuskina ja minä istuin puhelin kourassa navigaattoria tuijottaen ja ohjeita jaellen. Ruotsissa en ole koskaan autoa ajanut, mutta Baltiassa on autolla tullut liikuttua, joten ulkomailta ajokokemusta löytyy. Ruotsi onneksi oli suht samanlainen autoilumaa kuin Suomessa - nopeusrajoitukset hieman korkeammat ja muutama eri liikennemerkki, muuten likimain sama.

Eli loppupeleissä, Hanna sai ajaa ja minä räpsin ikkunasta kuvia. Sää vaihteli jatkuvasti, välillä paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja välillä tuli taivaantäydeltä vettä. Maisemat Skånessa oli kivat, paljon rypsipeltoa ja lehtimetsää.




Sen verran oli ylimääräistä aikaa, että pysähdyttiin matkan varrella Lundissa, kivassa pienessä ruotsalaiskaupungissa. Ehdittiin heittää pieni kierros keskustassa ja käydä kaupassa, kun olikin jo aika lähteä etsimään kisapaikkaa Flyingestä. Tykästyin Lundiin kovasti, olisi joskus kiva käydä siellä uudestaan paremmalla ajalla.






Yltä näkee, miten keli vähän muuttui verrattuna ylempiin kuviin. Kuvien ottamisen välissä kuitenkin on vaan joku max. 20 min. 




Olin tosiaan bongannut estekisat Flyingestä, ja koska kisoissa oli lähtöjä liki 200, ei niitä voinut jättää väliin. Aikamme jouduttiin harhailemaan Flyingen kylän ympäristössä, että hoksattiin, missä itse kisat käytiin. Jouduin pettymään, sillä kisat oli siirretty ulkokentältä halliin, ja minulla oli valovoimaisempi objektiivini huollossa (vaikka sen oli pitänyt tulla jo aikapäiviä sitten). Ei ihan meinannut kalusto riittää kuvaamiseen, joten ärräpäitä kyllä lenteli alkuun - tämä oli kuitenkin yksi syy, miksi edes reissuun lähdin. Loppujenlopuksi, kuvasin kisat melkein loppuun asti eikä kuvat nyt parhaimmasta päästä ole, mutta voisivat olla huonompiakin. Kuvat on vielä käsittelemättä, mutta muutaman esimerkin pääsee halutessaan katsomaan tästä.




Pääsimme takaisin Malmöön joskus yhdeksän pintaan, ja kävimme palauttamassa auton Statoilille. Suht halvalla sai kyllä tuon kulkupelin vuokrattua, toisaalta emme kyllä ajaneet järin paljon. Vielä ennen bussin tuloa, käytiin pyörimässä keskustan hautausmaalla, josta ylläoleva kuva on otettu. Meidät tultiin kuitenkin häätämään pois, sillä portti piti saada lukkoon. Kivasti nukutti tämän päivän jälkeen! Keskiviikkona olikin tarkoitus mennä jo Kööpenhaminaan.

Leave a Comment

  1. Oi, kiva kuulla Köpiksen matkakertomuksesta! Itse vuosi sitten siellä kävin ja tykästyin vallan. Mielenkiinnolla jään odottamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että minä vietin enemmän aikaa Malmössä kuin Kööpenhaminassa, mutta tuli sitä onneksi sielläkin käytyä! :) Jospa saisin seuraavan postauksen hieman aiemmin kuin puolen vuoden päästä, niinkuin tämän kanssa kävi :D

      Poista