Candy Exploration Station

31.8.2017


Siinä se nyt olis! Ensimmäinen neulomani Stephen West-huivimalli. Ei liene tarpeellista sanoa enempää. Eikä muuten varmasti viimeinen neulomani Stephen West-malli - sen verran kivutonta tämänkin värkkääminen oli. Ja tulihan siitä sitten ihan supernättikin. Tästä tulee ehdottomasti yksi suosikkihuiveistani (jota en toivottavasti tulevaisuudessa hukkaa...).



Näemmä en siltikään osaa tehdä pieniä tai edes sopivan kokoisia huiveja. Tästäkin tuli jättiläinen - aivan kuten kuvistakin voi päätellä. Sitä voi sitten miettiä, että teenkö vaan yksinkertaisesti liian löysää vai onko käytössä liian isot puikot vai mikä on homman nimi kun ei näistä tällaisia lakanoita pitäisi (kai?) tulla.



Mutta kuten jo aiemmin sanoin, tämä tuskin jää viimeiseksi Stephen West-huivikseni. Exploration Station oli mielestäni helppo neuloa, ja niihinkin kohtiin, jotka eivät niin helppoja olleet, oli olemassa youtube-video eli käytännössä homma opetettiin (lähes) kädestä pitäen. Tulipa siinä samalla tosiaan opeteltua sitten perussilmukat brioche-neuleeseenkin, joskaan se ei tällä väriyhdistelmällä juurikaan erotu. Olen itseasiassa jo ostanut toisenkin ohjeen Westiltä ja lankaakin löytyy varmasti riittämiin, joten täytyy alkaa funtsia vaan sopivia väriyhdistelmiä.


Tämä ylläoleva kuva on muuten yksi suosikkikuvistani. Kaverini Fiona toimi mallinani (kiitos hänelle), ja vaikka Hietaniemen uimaranta tuulisella säällä ei ollutkaan paras valinta kuvauspaikaksi, tuli kuvista todella kivoja! Eli tämähän tarkoittanee sitä, että Fiona pääsee (= pakotetaan) malliksi uudestaankin!


Nimesin muuten tämän huivin Candy Exploration Stationiksi, koska onhan nuo nyt aika karkkivärit!




Tykkäsin muuten tuosta i-cord-reunasta. Ehkä tähän mennessä kaikkein nätein reuna, mitä huiviin voi tehdä. Ja sopivan joustavakin.


Lanka : La Bien Aimée Merino Singles "Waterlillies", La Bien Aimée
Puikot : pyöröpuikot, koko 4 mm
Langan menekki : 272 g
Ohje : 'Exploration Station' by Stephen West



Leave a Comment