Pyhäjärven lapaset

18.12.2016


Tämän postauksen lapaset ovat osa Käsityökirjahaastetta.

Aika blogata jostain käsitöihin liittyvästäkin kun edellisestä sellaisesta postauksesta on jo ihan pieni tovi. Kuvattavia käsitöitä olisi vino pino rästissä, mutta nyt ongelmana on oman viitseliäisyyden lisäksi myös pimeys, joka tekee sisällä kuvaamisen haastavaksi ja tylsäksi. Valoa on nyt niin vähän tarjolla, ja se valoisa aika tulee tietysti vietettyä töissä, neljän seinän sisällä. Joulun pyhinä täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja kuvata kaikki valmistuneet työt, joululahjaksi menevät toki ennen joulua.

Kuten kuvista voi päätellä, nämä lapaset valmistuivat jo pitkälti ennen talvisia kelejä, tarkalleen ottaen jo heinäkuussa. Sain kuvattua ne syyskuussa. Pitkissä kantimissa tämä touhu.

Kyseessä oleva Pyhäjärven lapaset-malli on otettu kirjasta Sukupolvien silmukat, ja vaikka olevinaan tein ohjeen vaatimilla langoilla, meni homma taas ihan totaalisesti pieleen. Lapasista tuli aivan liian isot. Ajattelin tekeväni ne alunperin itselleni, mutta lapaset ovat isokätisille miehillekin isot. Siispä vaivihkaa lahjoitin ne papalle, joka tyytyväisenä otti lahjan vastaan. Kaipa niitä voi talvella pitää päällyslapasina, jos laittaa toiset alle.

Kuvista ehkä myös näkyy, että toinen lapanen on lisäksi aivan eri kokoa kuin toinen. Peukalokin meni pieleen, ja nekin ovat eri mittaiset. Että miten meni noin niinkun omasta mielestä...? Äiti ihastui malliin, totesi lapasten olevan aivan hänen näköisensä. Täytynee varmaan ottaa projekti uusiksi puikoille, ja kokeilla saisiko seuraavalla kerralla tehtyä vähän nämä vähän pienemmässä koossa.



Lanka : Gjestal Maija
Puikot : sukkapuikot, koko 3 mm
Langan menekki : 65 g
Malli : 'Pyhäjärven lapaset' kirjasta Sukupolvien silmukat by Pia Ketola ym.


Loppuun vielä kuva lempparikuvauspaikoistani, eli mummolan pihamaalta. Tästä voisi tulla hyvä taulu jos vaan poistan ruman heijastuman alareunasta ja vähän fiksaan kuvan värejä. Jouluksi ei nyt kyllä ehdi, mutta sinne on suunniteltu muuta.

Leave a Comment

Lähetä kommentti