Herringbone Mittens

20.2.2017


Pikkuveli oli jälleen joulun alla lapasia vailla - edelliset on kyllä edelleen tallessa (maorilapaset edelleen teillä tuntemattomilla), mutta eihän lapasia voi olla liikaa. Lupasin kuitenkin, että jouluksi nämä eivät millään ehdi valmistua. Onneksi se ei ollut pikkuveljelle ongelma.


Siispä joulun jälkeen otin tehtäväkseni tekaista kirjoneulelapaset hieman isommassa koossa. Malliksi kaavailin ensin kivaa siksakkia, mutta en saanut sitä sopimaan silmukkamääriin tai ylipäätään piirrettyä kaavioon, joten luovuin siitä ideasta ja etsin uuden. Kerrankin tuli hyödynnettyä niitä muutamaa tuhatta Pinterestiin tallennettua ideaa, ja sieltä lopulta bongasin tämänkin mallin. Toki ohje löytyi loppupeleissä Ravelrystä, mutta ainahan voi kehuskella vinkin löytyneen Pinterestistä! Mikä parasta - ohje oli täysin ilmainen.


Harmaita hiuksia aiheutti peukalon kavennukset ja koko peukalo ylipäätään. Lapasista tuli itsessään melko isot, pikkuveljen käteen varmasti sopivat. Mutta. Peukalot on kamalat tyngät ja sopisivat korkeintaan nivelen kohdalta amputoiduille peukaloille. Että ei mennyt ihan putkeen tämäkään projekti. En jaksanut välittää ja varmistin veljeltä, että eihän peukaloiden pieni epämuotoisuus häiritse. Saatuani miellyttävän vastauksen, päättelin lapaset ja otettiin ne näihin talvisiin laiturikuvauksiin mukaan.

Malli oli kyllä sen verta kiva, että joudun ehkä itsellenikin tekaisemaan tästä lapaset. Näen sieluni silmin jo samansorttiset väreissä valkoinen ja turkoosi. Tai ehkä jotain muuta? Ehkä Novitan 7-veikan uusi Vadelma-väri sopisi valkoisen kanssa hyvin? Ohjeessa muuten oli jotkut ihme pömpylät lisätty lapasen varteen roikkumaan, joten minä tällaisena hörselö-vastaisena ihmisenä skippasin ne, ja jätin ne kokonaan pois. Todennäköisesti pikkuvelikin arvostaa enemmän pompulattomia lapasia.



Tuli muuten bongattua saman kuvion käsineetkin Pinterestistä. Siinä oliskin vähän enempi haastetta kun alkais tällä kuviolla värkkäämään sormikkaita. Ehkä jonakin päivänä... Harmittavan vähän tulee kyllä hyödynnettyä Pinterestiin tallennettuja ideoita - pitää ehdottomasti muuttaa tämä toimintatapa tänä vuonna!

Mallina jälleen Salla, kiitos!

Lanka : Novita 7-veljestä
Puikot : KnitPro Cubics, koko 3,5 mm
Langan menekki : 98 g
Ohje : Herringbone Mittens by Elli Stubenrauch 

Leave a Comment

  1. Casino City, Las Vegas, NV, US - Mapyro
    Welcome to Casino City, Las 경기도 출장안마 Vegas, NV. We have 1,902 slots, 49 전주 출장마사지 table 양주 출장안마 games 광주 출장마사지 and over 의왕 출장마사지 1,000 of the hottest electronic and video poker machines.

    VastaaPoista