Ikuisuusprojektina villapaita

22.1.2017


Yksi iso ikuisuusprojekti oli islantilainen villapaita - ensimmäinen villapaita, jonka olen ikinä neulonut. Yläasteella saatoin aloittaa villapaitaprojektia, mutta se nyt oli tuhoontuomittu jo alusta alkaen eikä siis luonnollisestikaan nähnyt päivänvaloa ikinä. Tämä villapaita kuitenkin - vastoin kaikkia odotuksia - valmistui. Toinen ikuisuusprojekti tuntui olevan sen valokuvaaminen... Mutta nyt sekin on tehty!

Ohje on Islantilaisia neuleita -kirjasta, jonka joskus ostin adlibrikseltä alelaarista. Islantilaisesta langasta olin päässyt nauttimaan jo ennen kirjan saapumista - kaverini oli vaihdossa Islannissa jokunen vuosi sitten, ja toi tuliaisena (ostoslistan kanssa tietty) kassillisen islantilaista lankaa. Mihinkään en ole lankaa tietenkään sen jälkeen käyttänyt. Jos oikein muistan, olivat vieläpä aivan eri värejä kuin tämän paidan synkät sävyt.


Hyvin skeptisenä koko projektin onnistumisesta, lähdin paitaa työstämään - aivan liian isossa koossa. Taisin tehdä paidan XL:nä kun koko L olisi riittänyt varsin hyvin. Pyöröpuikotkin ottivat hieman osumaa - ebay:stä tilatut Kiinan ihmeet eivät olleet hyvä vaihtoehto, ja tästä viisastuneena teen seuraavan villapaitani ihan oikeilla pyöröpuikoilla. Kolmen eri värisen langan kuljettaminen työn takapuolella oli myös sanoinkuvaamattoman rasittavaa - langat oli jatkuvasti solmussa. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, paita ihan oikeasti valmistui.


Tämän postauksen käsityö on osa käsityökirjahaastetta.


En ole pitänyt paitaa kuin kerran sen valmistumisen jälkeen. Jotenkin en ole vielä sisäistänyt, missä sitä käyttäisin. Olen aivan varma, että se näyttää paremmalta kuvissa olevan kaverini päällä kuin minun ylläni. Kaveri kyllä ihastui paitaan, olisi varmaan tilannut itsellekin samanlaisen jos suostuisin tekemään. Mutta ei nyt. Ainakaan heti. Seuraava paitaprojekti voisi olla jotain ei-islantilaista.


kuvissa mallina Salla - kiitos!

Lanka : Léttlopi Istex
Puikot : pyöröpuikot, koot 4,0 mm, 5,0 mm ja 6,0 mm
Langan menekki : 800 g
Ohje : 'Dalur - Laakso' kirjasta Islantilaisia neuleita by Védis Jónsdóttir 

Leave a Comment