The Danish Girl

6.2.2016



En voi olla tekemättä postausta tästä leffasta. Karkaa nyt aika kauaksi käsityö- ja diy-asioista, mutta samapa se. Olen kuitenkin odottanut tätä kyseistä leffaa kuin kuuta nousevaa, jo marraskuun lopulta asti kun sattumoisin löysin elokuvan soundtrackin Spotifystä ja lisäsin sen soittolistalleni.

Kyseessähän siis on The Danish Girl eli Tanskalainen tyttö -elokuva, joka tuli Suomessa ensi-iltaan eilen, 5.2.2016. Muualla maailmassa ensi-ilta on ollut jo aikapäiviä sitten - marraskuussa 2015, joten hieman olen ehtinyt katkeroitua, miksi me suomalaiset joudumme tulemaan näin jälkijunassa kaikessa! Joka tapauksessa, kun ensi-iltaliput tuli myyntiin Finnkinoon, kävin varaamassa ne heti ja vihdoin eilen pääsin katsomaan leffaa, suurin odotuksin!

Anteeksi kielenkäyttöni, mutta ei helvetti. Ihan älyttömän hyvä elokuva. Alkuminuuteista sinne loppumusiikkiin saakka. Ja itkettävä. Voi hitto, meinasin alkaa vuodattamaan kyyneliä leffateatterissa, mutta hillitsin itseni - vaikka ei se kaukana ollut! Toisaalta, soundtrackia kuunnelleena ja hieman taustatietoja tutkineena, tiesinkin jo, miten leffa tulee menemään. Mutta silti.

En voi myöskään tarpeeksi hehkuttaa Eddie Redmaynen suoritusta. Kyseinen kaveri tuli minulle tutuksi vasta joulukuussa kun katsoin The Theory of Everything-leffan, jossa Redmayne näyttelee Stephen Hawkingia ja suorittaa roolinsa täydellisesti. Voittihan hän roolistaan myös parhaan miespääosan Oscarin (ja on nytkin ehdolla samassa kategoriassa tästä elokuvasta). Jos haluaa hakea muuntautumiskykyistä miesnäyttelijää, niin Eddie Redmayne olisi ykkösvalinta. Ihan uskomaton roolisuoritus jälleen. Mietin koko leffan ajan, miten tuo kaveri voi näyttää noin naiselliselta? Miten hänellä voikin olla noin naiselliset piirteet? Ei pysty ymmärtämään.

Leffa oli koskettava, kaunis tarina hankalasta aiheesta. Saman asian kanssa kamppailee tässä nykymaailmassa varmasti moni mies, joka kokee olevansa väärässä kehossa. Olen itse ollut mukana leikkauksissa, joissa sukupuoltaan vaihtavalta mieheltä on esimerkiksi poistettu rinnat. Olen myös lukenut artikkeleita aiheesta ja katsonut youtuben monituisia muutosvideoita, joissa hormoneilla saadaan ihmeitä aikaiseksi. Siksi jollain tapaa kunnioitan myös sukupuolensa kanssa nykyään kamppailevia henkilöitä - prosessi on varmasti pitkä ja hankala, jossain määrin nöyryyttäväkin. Mutta kun saavuttaa vihdoin haluamansa lopputuloksen, voi olla onnellinen.

Suosittelen lämpimästi elokuvan katsomista. Valkokankaalla mikä tahansa leffa on parempi kuin kotitelkkarista tuijoteltuna, joten sinne vaan elokuvateatterin penkkejä kuluttamaan. Ei tämän leffan kanssa pääse pettymään. Eikä mene rahat hukkaan.


Leave a Comment

  1. Ääää, pakko käydä kattoon toi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa! Oli ihan älyttömän hyvä!

      Poista
  2. Oijjoi en kestä, tuli ihan kylmät väreet tätä lukiessa! Ens viikolla pakko mennä kattomaan, joko Tommin kanssa tai yksin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa! Oli niin hyvä, et vois lähtee uudestaan jos budjetti antais periks! :D

      Poista