Joulukalenterisukat

25.1.2016


Valmistuihan ne joulukalenterisukat viimeinkin! Nämä ovat siis Niina Laitisen suunnittelemasta sukkajoulukalenterista - suuret oli suunnitelmat tehdä kummatkin joulukalenterisukat (eli myös se Missä neuloimme kerran-blogin sukkahaaste!), mutta kuten tästä postauksesta huomaa - viivästyi sukkien teko tänne tammikuun puolelle. En siis olisi mitenkään saanut kumpiakin valmiiksi tai edes aloitettua joulukuun puolella! Onneksi näitä voi tehdä myös myöhemmin!

Pakko myöntää, että tästä mallista tuli kyllä tämänhetkinen ykkössuosikki kirjoneulesukissa! Ohje oli suorastaan piristävä kun samaa kuviota ei tarvinnut tahkota koko sukkaa vaan kuvio vaihtui luukku kerrallaan. Peittoaa Anelmaiset sun muut ihan sata-nolla! Todennäköisesti joudun tässä kevään mittaan kuluttamaan hyvin kasvatettua seiskaveikkavarastoani ja tekemään samaisia sukkia eri väreissä, jos ei itselle niin sitten vaikka lahjaksi!

Minun sukistani tuli kyllä hieman erimittaiset. Jälkimmäiseksi aloitetusta sukasta tuli n. 5 cm pidempi kuin aiemmin aloitetusta - lieneekö käsialani sitten ollut hieman löysempi? No, tämä ei minua lannistanut, kyllä ne käytössä sitten tasoittuu. Jouduin kyllä myös loppupäästä jättämään pari kuviota pois kun sukkien teräosista meinasi tulla liian pitkät. Harvinaista kyllä, nyt ne ovat liki täydelliset!

Sukat valmistui näppärästi samalla kun aloitin urakan katsoa Californication kunnolla alusta loppuun. Olen kyseistä sarjaa aiemminkin sivusilmällä seurannut, mutta nyt pitää saada se katsottujen listalle, joten on kahlattava koko sarja läpi. Ja hitto, onhan se ihan älyttömän loistava sarja!






Lanka : Novita 7-veljestä
Puikot : sukkapuikot, koko 4 mm
Langan menekki : 212 g
Ohje : Joulukalenterisukat by Niina Laitinen Designs

Leave a Comment

  1. Ihanan näköiset! <3 Minun viininpuna-valkoiset joulukalenterisukkani menevät vielä jossain kuudennen luukun kohdalla :D Jos vaikka valmistuisivat ensi jouluksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä tuli kyllä kivan jouluiset! Täytyy seuraavaks koittaa vaikka jonkun raitalangan kanssa, vois tulla ihan kivat! Kannattaa tehdä niitä just luukku kerrallaan, sukka kerrallaan niin pysyy mielenkiinto yllä! Itellä ainakin se oli parempi vaihtoehto kun ladata vaan koko ohje kerralla ja koittaa pysyä kartalla!

      Poista
  2. Mä oon niin perfektionisti sukkien kanssa että nämä vielä kesken, koska haluan saada kuviot täsmäämään. Aion kyllä saada ne valmiiksi, mutta katotaan että koska valmistuvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Tärkeintähän on se, että ne valmistuu joskus eikä se, että milloin ne valmistuu! ;)

      Poista
  3. Onpas kauniit sukat! Pitäisi varmaan itsekin toteuttaa nuo joulukalenterisukat joskus, vaikka joulusta onkin jo aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niistä onneksi saa ei-niin-jouluiset jos vaan tekee muilla kuin jouluisilla väreillä! :)

      Poista