Jälleen yhdet Decemberit

23.10.2015


KyJy 6/20 valmistunut eli huonolta näyttää haasteen loppuunvienti. Jotenkin työt junnaa paikallaan ja tulee tehtyä kaikkea muuta kuin niitä, mitä pitäisi. Muilla samoja ongelmia? Joulukin tulee, pitäis tehdä joululahjoja, että sais edes osan jouluksi valmiiksi. Joten vähän nyt väkipakolla koitan saada näitä valmiiksi.

Tässä vaiheessa myös December Socks-malli alkoi maistua vähän puulta. Olisinko nyt kolmet samanlaiset sukkaset tehnyt "lyhyen" ajan sisään, joten nyt täytyy kyllä katsella jotain muuta mallia villasukkiin. Vaikka tykkään kyllä tästä mallista tosi paljon, ja pitäis itellekin saada yhet decemberit. Mutta ei nyt hetkeen.

Nämä sukat on tehty mummolle ns. unisukiksi. Suhteellisen hyvin tuo Kiinasta tilattu villalanka kestää käyttöä, mutta en usko että vetää vertoja sellaiselle villasekoitelangalle, jossa on esimerkiksi polyamidia mukana. Ja pehmeytensä puolesta nämä passaa kyllä loistavasti nukkumiseen. Vähän omaa patenttia jouduin virittämään kantalapun reunaan kun jostain syystä saan aina toiseen reunaan hirveät reunat. Siispä jälkikäteen kuroin reiät umpeen takapuolelta, katsomatta millaiselta reuna näytti etupuolelta... No, eiköhän mummo silti sukkia arvosta.





Lanka : kiinalainen villalanka
Malli : December Socks by Niina Laitinen
Puikot : sukkapuikot, koko 3 mm
Langan menekki : 72 g 

Leave a Comment

  1. Mielettömän ihanat sukat, aivan mahottoman ihanat! :O Vitsit, ku osais itekkin värkätä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettelemalla oppii! :D Nyt käyt siellä Bergamon-reissulla jonkun käsityöläismatamin opissa ni opit neulomaan! ;)

      Poista